Kirittäret on Vuoden Positiivisin Jyväskyläläinen!
Meneillään oleva positiivisuusviikko koki eilen tiistaina huipennuksen, kun Kirittäret valittiin vuoden 2010 Positiivisimmaksi jyväskyläläiseksi. Palkinto luovutetaan henkilölle, yhteisölle tai yritykselle, joka on omalla toiminnallaan tuonut jyväskyläläisten elämään positiivista mieltä. Kirittärien kohdalla perusteena oli mm. positiivisella asenteella ja kovalla työllä saavuttama pitkä menestysputki.
Kaupunkilaisilla oli kesän aikana mahdollisuus ehdottaa sopivia palkittavia ja ehdotuksia tulikin runsaasti. Lopullisen valinnan ehdotusten joukosta teki valitsijaraati, johon kuului tänä vuonna: Kaupunginjohtaja Markku Andersson, Keski-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Tuuli Kirsikka Pirttiaho, Jyväskylän Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Jaakko Selin, Nordea pankin konttorijohtaja Kari Kolomainen, päätoimittaja Pekka Mervola sanomalehti Keskisuomalaisesta, päätoimittaja Tapani Markkanen Suur-Jyväskylän Lehdestä, päätoimittaja Jaana Larsson Jyväskylän Kaupunkilehdestä, toimituspäällikkö Pertti Perämäki Radio Jyväskylästä ja päätoimittaja Anne Vartiainen TV Jyväskylästä. Raati oli valinnassaan yksimielinen.
Kiitämme saamastamme huomiosta lämpimästi sekä kaupunkilaisia että valitsijaraatia!























