Kolumni: Vimpeli selvitti kiirastulen

Välierät saatiin päätökseen sunnuntaina, kun lauantaina kotonaan voittanut Vimpeli haki voiton pyhänä Sotkamosta. Sunnuntain matsi ei ollut tasollisesti ehkä sarjan paras, mutta viihdearvo sai katsojilta, paikan päällä ja tv:n ääressä, täydet pinnat.

Allekirjoittanut on epäillyt läpi kauden Vimpelin mestaruusprojektia. Olen ollut skeptinen pohjalaisten paineensietokyvyn suhteen. Myönnän useasti sanoneeni, että Vimpeli jää välierissä Sotkamon jalkoihin, kultajunan voittamisen kulttuuri ja perinteet syövät pohjalaiset.

Nyt tuli sitten näpeille niin, että pamahti. Vimpeli osoitti henkisen kovuutensa lauantaina kotikentällään, mutta myös sunnuntaina Hiukassa. Lauantain ottelussa paineet olivat ehkä hieman enemmän Vedolla, mutta se ei hurmoksessa pelanneesta kotijoukkueesta näkynyt millään tavalla.

Vimpeli meni finaaliin, koska se oli tiukoissa paikoissa jatkuvasti Sotkamoa kovempi. Se pääsi Jymyn ihon alle, ja pystyi suorittamaan kovilla hetkillä rennosti ja kovalla itseluottamuksella. Myös henkisen sodankäynnin Veto kuittasi nimiinsä etenkin lauantain ottelussa Antti Kuusiston johdolla.

Kuusisto sai juttuseuraa lauantain ottelussa ainakin Mikko Lahtisesta ja Jani Komulaisesta, jotka kävivät kierroksilla läpi illan. Jotenkin Jymy vaikutti jo lauantaina hieman alistuneelta ja sama fiilis tuli sunnuntaina etenkin avausjaksolla. Vimpeli vain yksinkertaisesti oli itsevarmempi, henkisesti kovempi ja halusi voittoa enemmän.

Sotkamo- sarja oli Vimpelille se lopullinen kasvunpaikka. Ikimenestyjä Sotkamon kaataminen osoitti Vimpeli olevan vihdoin valmis myös henkisesti menemään loppuun asti. Uskonkin, että nyt Vimpeliä on erittäin vaikea pysäyttää. Jymyn kaataminen oli Vedon viimeinen tulikoe, minkä se selvitti hienosti.

Varmaa on, että sunnuntaiyönä Pub Sopupelissä pata porisee. Hirvittävässä pesihuumassa elävälle Vimpelille seuraavalla viikolla on vain yksi tarkoitus: odottaa lauantaita ja finaalien alkua. Sunnuntaina saaressa räjähtää, kun Veto korkkaa finaalit Vimpelissä 35 vuoden tauon jälkeen.

Mestaria en lähde tässä veikkailemaan, koska minun ennustajan taidot on niin nähty. Tohdin silti sanoa tässä, että Kouvolassa sietää olla nyt varuillaan. Kuudessa ottelussa helposti finaaliin selvinnyt Kopla saa nimittäin vastaansa joukkueen, joka kävi kovan kiirastulen jo välierissä, ja on erittäin valmiina koviin peleihin.

Ai ai, mitkä finaalit kruunaavat hienon pesiskauden. Nyt pesiskansa katsomoihin joka puolella Suomea naisia unohtamatta. Katsomot täyteen Kouvolassa, Vimpelissä, Porissa ja Jyväskylässä!

Tommi Seppälä