Kouvola jyräsi naisten superpesikseen
Kouvola pelasi naisten ykköspesiksessä todella vakuuttavan kauden, joka huipentui nousuun naisten superpesikseen. Kouvola on nyt Seinäjoen, Jyväskylän ja Oulun ohella neljäs paikkakunta, missä superpesistä pelataan niin miesten kun naistenkin puolella. Ensi vuoden suunnitelmat ovat Kouvolassa vielä auki.
Kouvola oli naisten ykköspesiksen Etelälohkossa kuluvana kesänä omaa luokkaansa. Se takoi 14 ottelussa 359 juoksua, 25 ottelua kohden. Kunnareita Kissat paukuttivat yhteensä muhkeat 42! Kunnarikuningattarena toimi Anni Kivimäki 13:lla. Parhaassa ottelussa Kivimäki löi neljä kunnaria.
Kouvola ei lopulta hävinnyt kauden aikana kuin kaksi ottelua. Runkosarjassa Kouvola hävisi Vihdille sekä pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Köyliölle. Muuten Kissat olivat kauden aikana voittamattomia, ja sarja huipentuikin karsinnan finaalivaiheessa voittoon Kankaanpäästä suoraan voitoin 3-0.
- Joukkue oli hyvin hitsautunut, ja parhaat peli osuivat loppukauteen, niinkuin oli tavoitekin. Peli ja pelaajat menivät hienosti eteenpäin kokokauden, toiminnan- ja pelinjohtaja Marko Hovi hehkuttaa.
Nuorten esiinmarssi
Kouvolalle nousu ei ollut ennen kautta itsestäänselvyys. Viime vuonna nousun kanssa kalkkiviivoille hyytyneen Kouvolan joukkue koki ennen kautta suuria muutoksia. Viime kauden joukkueestaan ainoastaan Sanna Lassi ja Jonna Räty jatkoivat joukkueessa.
- Aika haastava tämä kausi oli alkuun, sillä joukkue vaihtui viime kauden jälkeen kertaheitolla. Mukaan tuli paljon nuoria, joten kyllä tämä oli viime kauteen verrattuna ihan oma tarinansa, tosin hieno tarina, Hovi kertaa.
Vaikka kärjessä Kissoilla oli kokemusta, niin muuten joukkueessa oli paljon myös kokemattomuutta. Upean kauden pelasi muun muassa lukkarina häärinyt, vain 15-vuotias, Essi Pehrman. Vasta c-ikäinen Pehrman pystyi pelaamaan vahvasti vähäisestä kokemuksesta huolimatta.
- Meillä oli kokemusta kärjessä, mutta ei nousu olisi ollut mahdollinen ilman nuorten upeaa kehittymistä. Essi kesti lukkarina paineet erinomaisesti ja oli yksi heistä, joka kehittyi paljon.
Naispesikselle tilaus
Kouvolan naisjoukkueen tilanne tulevaa kautta silmällä pitäen on vielä kokonaan auki. Yhdelläkään kuluvan kauden pelaajalla ei ole sopimusta tulevaksi vuodeksi. Hovi sanoo, että päätöksiä tehdään ensi viikolla, ja heittää pallon seuran hallitukselle.
- Ensi viikolla linjauksia tehdään, mikä on tämän joukkueen tulevaisuus. Selvää kuitenkin on, että tilausta naispesikselle täällä on. On hallituksen tehtävä linjata, miten toimintaa jatketaan, Hovi sanoo.
Selvää on myös se, että Kouvolan tarvitsee vahvistaa joukkuettaan jos se mielii välttää Valon ja Lipottarien kaltaisen pisteautomaatin roolin ensi kaudella.
- Realiteetit pitää ottaa huomioon, ja kyllähän tämä joukkue vahvistuksia vaatii. Tämä ei kuitenkaan ole yksin minun asia, vaan hallituksen kanssa tätä mietitään. 6-7 pelaajaa tästä joukkueesta pitäisi kuitenkin saada jatkamaan, ja sitten katsella ympärille, Hovi linjaa.
Pelinjohtaja vaihtuu
Hovi itse ei viuhkassa tulevana kesänä jatka. Pelaajaurallaan Tahkoa ja KPL:ää edustanut Hovi sanoo, että projekti Kissojen kanssa oli alunperinkin kaksivuotinen.
- Ilmoitin jo kesällä, että tämä projekti on kaksi vuotinen ja saa syksyllä päätöksensä. Mun mielestä tämä meni hyvin näin ja projekti saatiin hyvin päätökseen, Hovi päättää ja vihjaa, että viuhka saattaa ensi kaudeksi löytyä muualta.
tommi.seppala@superpesis.fi
Kuva: kouvolanpallonlyojat.net























