Mikko Hylkilä: ”Usko omaan tekemiseen isoin asia”

Kouvolassa on palauteltu alkuviikosta menneen viikonlopun rasituksista. Keskiviikkona kokoontunut joukkue on sunnannut kaiken keskittymisensä lauantain kolmanteen otteluun. Pelinjohtaja Mikko Hylkilä korostaa uskoa omaan tekemiseen, sillä molemmat ottelut ovat olleet äärimmäisen tasaisia.                                                      

Mikko Hylkilä, pelillisesti ette ole olleet yhtään Vimpeliä heikompi. Miten otteet kentällä generoidaan lauantaina voitoksi?

- Usko omaan tekemiseen on isoin asia, kun tilanne on vaikea. Mitään ihmeellistä meidän ei tarvitse tehdä. Tiedetään tasan tarkkaan, että pystytään omalla tekemisellä voittamaan. Kotiuttaminen on myös iso asia.

Olette tehneet kahdessa ottelussa 41 kolmostilannetta, juoksuja niistä on syntynyt 11. Oletko tyytyväinen kotiuttajien saldoon?

- En tietenkään voi olla. Parempaan on ainekset olemassa ja sieltä pitää saada tulosta. Kovuutta täytyy saada niihin yrityksiin. Yhden pinnan lyöminen tärkeään paikkaan on iso juttu näissä peleissä.

Keneltä odotat lauantaina kovia ratkaisuja kotiutuspuolella?

- Kotiuttaminen on iso asia, ja kyllä Sami Joukaisella ja Toni Kohosella on tässä nyt iso vastuu.

Millainen on Kouvolan kotiutustaktiikka, vieläkö painostetaan Rantatorikan molemmin puolin?

- Sinne on tullut jonkun verran lyöntejä samoin kuin (Mikko) Kanalalle. Nyt lyönteihin pitää saada laatua, ei näissä peleissä voi olettaa, että siellä pelaajat tekevät virheitä jos lyönti ei ole hyvä. Taktiikasta voi sanoa, että me ollaan hyökätty aika paljon mun mielestä ja tuntuu, että kaverilla on määrällisesti enemmän ollut vapaita lyöntejä.

Paineet ovat nyt täysin teidän leirissänne, kuinka joukkueen tekeminen pidetään rentona ja ajatukset vain seuravassa suorituksessa?

- Puhuttiin alkuviikosta joukkueen kanssa, että me ei voida muuta miettiä kun lauantaita. Kaikki ajatus ja keskittyminen pitää olla siihen. On turha ajatella liian pitkälle ja tehdä itselleen asioita vaikeaksi.

Onko kesken finaalisarjan mahdollista löytää vastustajan pelistä uusia asioita, joihin voisitte lauantaina iskeä?

- Totta kai pelien jälkeen katsotaan videoita ja mietitään, onko siellä jotain paikkaa yksittäiselle pinnalle.

Sanoit lauantaina ykkösvahti Sami Partasen ohella, että joukkueestanne ei ollut tarjolla olleen voiton ottajaksi, kuinka valmistat joukkueen, jotta voitto otetaan lauantaina jos se tarjolle taas tulee?

- Edelleen korostan kovuutta, sillä ei tällaisia pelejä liian usein pelata. Pitää olla kylmäpäinen ja haluta sitä ratkaisua. Vielä ei olla pystytty ratkaisemaan kovissa paikoissa, mutta nyt halu ratkaista on iso asia.

Tuleeko Kouvolan kokoonpanoon muutoksia lauantaille lyöntijärjestyksen tai muiden muodossa?

- Katsotaan. Voi siellä jotain pientä olla, mutta en mä näe, että meidän pitäisi alkaa tässä peliä avaamaan kokoonpanomuutoksilla, kun ensimmäinen peli meni kotareihin ja toinen vielä kotareiden toiselle kierrokselle. Pienet ovat marginaalit.

Onko mahdollista, että Ismo Ankkuri pelaa lauantaina?

- Vielä on kaksi päivää lauantaihin. Toivon paljon tietenkin, että Ismo tulisi takaisin. Selvää tietenkin on, että jos paikat ei kestä lyömistä, niin sitten ei kestä. Katsotaan ja tehdään kaikkemme. Hyvää tässä on, että nyt ei tarvitse enää turhaan säästellä mitään. Perjantaina teemme päätöksen.

tommi.seppala@superpesis.fi
Kuva: kouvolanpallonlyojat.net