Näyttämisen halua riittää

Sarjanousija Alajärven Ankkurit lähtee viikonlopun halli-SM:ään selkeänä altavastaajana. Ankkurit lähtee halliin pelaamaan rennosti ja haastamaan suurempiaan. Näytönhalua ei nuorelta joukkueelta puutu.

Paljon on virrannut vettä Savonjoessa sen jälkeen, kun Alajärven Ankkurit poistui miesten Superpesiksestä syksyllä 2001 karsintasarjan kautta. Tappiot Kuopiolle ja Järvenpäälle 2-0 sinetöivät silloin Alajärven kohtalon. Sittemmin Alajärvellä on niiattu vauhtia ajoittain syvältäkin, mutta nyt seura palaa pääsarjaan uusin kujein.

Edelliselläkin Superpesis-visiitillä Alajärven viuhkaa heiluttanut Matti Iivarinen on tehnyt joukkoineen kovasti töitä talven aikana valmistaaksen nuoren ja kokemattoman joukkonsa kohti halli- ja ulkopelejä.

- Sunnitelmien mukaan on menty. Viikolla meillä on aika pieni ryhmä kasassa, mutta leiriviikonloppuina olemme päässeet tekemään hyvin hommia porukalla. Peruskuntoa ollaan tehty paljon lajin kautta ja muutenkin pyritty ottamaan heti laji mukaan, Iivarinen kertoo.

Uudet haasteet

Alajärvellä saadaan sarjatason vaihtumisen myötä kokonaan uusia haasteita. Seuratasolla ja yleisestikin otteita on pyritty ammattimaistamaan mahdollisuuksien mukaan. Vaikka talven harjoitteluolosuhteet ovat Alajärvellä(kin) haastavat, on kaikki voitava pyritty tekemään.

- Se vaatii terävöittämistä joka sektorilla, mutta se ei tapahdu hetkessä. Sitä kohti kuitenkin mennään. Harjoittelemaan täällä on totuttu ilman halliakin, joten silloin kun emme pääse Seinäjoelle, osaamme kyllä järjestellä asioita, Iivarinen sanoo.

Sarjanousijat ovat usein hankalassa tilanteessa nousun suhteen, sillä kun pelaajamarkkinat pienessä lajissa ovat muutenkin rajalliset, on Superpesis-joukkueen rakentaminen hankalaa etukäteen ennen nousua. Kun nousu on varmistunut, ei pelaajia juuri ole saatavilla.

Alajärvi lähteekin kauteen todella nuorella joukkueella, jossa vain kahdella pelaajalla (Matilainen, Oja-Lipasti) on kokemusta ylimmältä sarjatasolta, kun Markus Salmenautiokin iski räpylän ja piikkarit naulaan.
 
- Niillä pelataan, mitä on. Ei siellä varmasti liikaa miehiä ollut markkinoilla, mutta monesti voi olla, ettei rahkeet riitä seurassakaan. Kaikilla on mahdollisuus suunnitella ja valmistautua kuitenkin nousuun. Tällä porukalla on kauhea halu näyttää, todelliseksi Ankkurit-legendaksi lukeutuva Iivarinen vakuuttaa.

Sisäpelikuviot auki

Alajärvi lähtee viikonlopulle ns. kylmiltään, kun harjoitusottelu Nurmoa vastaan peruuntui Jymyn loukkaantumissuman vuoksi. Iivarinen totesikin, että joukkue olisi mielellään saanut ottelun alle, mutta toisaalta ryhmä lähtee halliin paineettomassa tilanteessa hakemaan omia kuvioitaan.

Haasteet Ankkureilla on sisäpelissä. Päävaihtaja Markus Salmenautio jätti sisäpeliin suuren aukon, samoin loppusarjan seitsemässä pelissä 20 (0+20) pinnaa lyönyt kotiuttajajokeri Tomi Lehesvuori. Nuoresta porukasta pitäisi löytyä paikkaajat.

- Siinä se meidän suurin purkaminen on ja nyt nähdään, missä sisäpelimme liikkuu tällä tasolla. Millä pystytään sitten paikkaamaan näitä ja tietysti myös Markuksen paikkaa (3K) ulkona. Pitkässä juoksussa nämä voivat aiheuttaa sen suurimman vaivan.

Salmenaution paikka ja rooli on tarjolla ensimmäisenä Tuomo Rautiolle, mutta myös polvileikkauksesta vielä toipuvalle Iiro Hämäläiselle. Kysymyksiä on muutenkin intohimosena pesismiehenä pidetyn Iivarisen päässä sisäpeliin liittyen.

- Ulkopeli meillä on aika selkeä, mutta kyllä tämä hallikausi tullaan kokeilemaan sisäpelissä erilaisia juttuja aika paljon. En usko, että kovin nopeasti pystymme lyömään pysyvää lyöntijärjestystä kasaan, Iivarinen myöntää.

Vaikea voittaa

Viikonlopun halliotteluiden anti onkin Ankkureille jotakin muuta kuin otteluiden tulokset, vaikka nöyristelemään ei ole pohjalaisilla ollut tapana maailmalle lähteä. Eikä sitä tee nyt Alajärvikään.

- Järkevästi kun ajatellaan, niin kyllä meidän painopiste on pelillisellä puolella ennen tulosta. Vaikea on voittaa PattUa ja Jymyä, mutta saadaan kaksi tärkeää peliä. Olisihan se mahtava mennä jatkoon, mutta ei meillä mitään tavoitetta ole. Ja päivän selvää silti on, että tosissaan siellä pelataan ja täysillä. 

Alajärven vahvuus niin hallissa, kun alkukaudesta myös ulkona tulee olemaan jonkinlainen yllätyksellisyys. Pelaajat ovat monille pelinjohtajille pääosin tuntemattomia eikä kaikkien vahvuudet ole tiedossa. 

- Varmasti tämä on sama homma, kun muillakin nousijoilla, jotka tulevat kauteen hieman tuntemattomammalla joukkueella. Siinä se meidän yllätysmahdollisuus on, mutta ei me sen varaan voida laskea. Pitää osata pelata ja onnistuneilla suorituksilla sitä tulosta tehdään, kahdesti (1987,89) vuoden lukkariksi pelaajaurallaan valittu Iivarinen päätti.
 
Lue myös:
 

tommi.seppala@superpesis.fi