Nurmon Jymyn kuulumisia
Vuosi on taas siinä vaiheessa, että kohta alkavat tosi koitokset.
Seuraavassa hieman tarinaa, kuinka harjoituskausi on edennyt, missä nyt
mennään ja mitä tulevalta odotetaan.
Maaliskuun harjoittelussa pääpaino oli fyysisten ominaisuuksien
parantamisessa, sekä sisäpeliroolien mukaisten suoritusten
parantamisessa. Ulkopeliharjoitteita tehtiin oikeastaan vain muutamissa
areenaharjoituksissa, mutta muuten keskityttiin lyöntipuolen
toistoihin. Haapakosken Antin vetämissä fysiikkaharjoitteissa
keskityttiin erityisesti nopeuskestävyyteen.
Huhtikuun ensimmäisen viikon vietimme aurinkoisessa Playa Del
Inglesissä. Viikko etelän lämmössä oli jälleen kerran onnistunut.
Jokainen pääsi lataamaan omia akkujaan tulevaa kautta ajatellen.
Lisäksi yhteisistä tapahtumista ja illanvietoista kertyi lukuisia
mahtavia ”juttuja”, joita voidaan muistella kesän pitkillä
linja-automatkoilla. Juttuja ja kuviakin reissusta saadaan näille
sivuille vielä ennen sarjakauden alkua, kunhan Hessu ehtii töiltään…























