Tahko vieraaksi Kirin juhlaotteluun

Kotiedusta pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle taisteleva Hyvinkään Tahko matkustaa sunnuntaina Jyväskylän Kirin 80-vuotis julhaottelun vieraaksi. Kahden tappion jälkeen voittokantaan tiistaina palannut Tahko tarvitsee Jyväskylästä voiton jos se meinaa aloittaa pudotuspeliottelut Hyvinkään Pihkalasta.

Jyväskylän Kiri on selvinnyt ensimmäisestä kaudesta pääsarjassa kolmeen vuoteen varsin hyvin. Joukkue on voittanut kuusi ottelua eikä putoamisesta ole välintötä vaaraa. Itseasiassa muutamalla voitolla joukkue voisi parhaassa tapauksessa taistella vielä pudotuspelipaikasta.

- Kyllä sunnuntainkin ottelussa asetelma on se, että meidän on voitettava välittämättä siitä, paljonko kaveri saa sarjapisteitä. Kaksi pinnaa on minimi, jos haluaa elätellä toiveita pudotuspeleistä, Kirin pelinjohtaja JP Karttunen pyörittelee.

Tahko on pelannut ehkä yllättävänkin tasaisen kauden. Joukkue ei ole esittänyt säkenöivää peliä, mutta on porskuttanut vahvan ulkopelinsä ansiosta tasaisesti sijoilla 4-6. Viime kierroksilla myös alkukaudesta takunnut sisäpeli on alkanut aueta, siihen malliin on kunnarikello kilkattanut Pihkalassa.

- Totta kai taistelemme kotiedusta loppuun asti kynsin hampain. Sen näkee vaikka meidän tilastoja katsomalla, mikä merkitys kotiotteluilla on. Sama koskee kaveria, mutta ei se mikään elämän ja kuoleman asia kuitenkaan ole, Tahkon pelinjohtaja Sami Sirviö sanoo.

Lukkarihuolia

Jyväskylä ajautui vahvan kesäkuun jälkeen lukkariongelmiin, kun erinomaisesti alkukaudesta pelannut Jani Karppanen, 20, joutui taistelemaan lautaskammon kanssa. Nyt lautasen ääressä on uusi mies, joten Karppanen pääsee keskittymään harjoitteluun.

- Meillä on nyt tulevaisuus kunnossa ja saadaan laittaa Jani rauhassa kuntoon. Hän on sitten jatkossa taas iskussa, Karttunen sanoo.

Niin, Joensuussa Kirillä oli lautasen äärellä ex-JoMa Juhani Lehtimäki, joka pelasi alkukaudella Suomensarjaa Jyväskylän Lohessa. Loppukaudeksi hankittu lukkari tarjoaa Karppaselle mahdollisuuden harjoitteluun eikä nuorukaisen tarvitse ottelusta toiseen väkisin taitella hukassa olevan syttönsä kanssa.

Tahko ei aio Sirviön mukaan Kirin lukkaritilannetta pohtia sen enempää. Selvää kuitenkin on, etä Tahkon leirissä ja kaarella ollaan hereillä mitä lautasen ääressä sitten tapahtuukin.

- Tämä on tyypillinen asetelema, missä peli sekoaa jos alkaa liikaa tuijottaa heidän lukkariaan. Meidän pitää asennoitua niin kuin ketä vastaan tahansa. Toki pelin edetessä voidaan tarkistetaa taktiikkaa ja tehdä joitan linjauksia ja ratkaisuja, Sirviö maalailee.

Sisällä kapea kärki

Sisäpelissä Jyväskylällä vastuun kantavat tutut miehet. Kiri joko voittaa tai häviää Hannu Kiukkosen, Mikko Rantalahden ja Kalle Virolaisen myötä. Kiukkosen rooli on valtava tilanteiden teossa, mikä nähtiin Ulvilaakin vastaan miehen pelattu sisällä 100%:lla.

- Meillä on Kiukkonen ja Rantalahti sellaisessa iskussa, että siellä varmasti kaveri pitää rajoja ja luukkuja tiukasta kiinni, Karttunen heittää.

Jos ja kun tilannetta saadaan päälle, kuvaan astuvat todellinen mailataituri Rantalahti sekä lyöjäjokeri Kalle Virolainen, joka on kantanut mukavasti vastuuta läpi kauden. Itä-länteenkin valittu Rantalahti on onnistunut Kirissä suorastaan erinomaisesti saatuaan urallaan ensimmäistä kertaa kunnolla vastuuta.

- Kyllähän pojat ovat kantaneen hienosti vastuuta, ja olihan se jo ennen kautta tiedossa, että näin sen pitää mennäkin. Toisaalta pojat ovat olleet, etenkin Kiukkonen, erinomaisia myös ulkopelissä, Karttunen kehuu.

Toki Kiristä löytyy myös muita onnistujia. Viime kierroksilla erinomaisesti esiintynyt Kimmo Carlson on ottanut paikkansa kärjestä ja mennyt hyvillä tehoilla kentälle. Hyvän etenemisen lisäksi ykkösvahtina pelaava Carlson on onnistunut etukentälläkin hyvin. Valitettavasti Carlson on kuitenkin sivussa sunnuntaina loukkaantumisen vuoksi.

Tahkon sisäpeli aukeamassa

Tahko on pärjännyt menneellä kaudella, ehkä yllättäenkin, vahvan ulkopelinsä ansiosta. Joukkue on antanut Kouvolan jälkeen vähiten juoksuja, ja sitä kautta se on onnistunut välillä voittamaan heikosta sisäpelistään huolimatta. Piirre joukkueessa on hyvin epä-tahkolainen.

- Siihen on panostettu ja tiedostettu, että Tahkon menestyksen kulmakivi on nimeomaan onnistuminen räpylän puolella. Se on sitten näkynyt peleissä, Sirviö toteaa.

Sisäpelin kanssa joukkue on tuskaillut läpi kesän, mutta viime kierroksilla joukkueen mörssärit ovat alkaneet osua risuun. Otteluissa Sotkamoa ja KossUa vastaan Tahko rummutti mukavat 24 pinnaa. Hieman aiemmin kotonaan Tahko iski Joensuun kentästä peräti neljä kunnaria!

- Jossain vaiheessa sen oli pakko aueta. Totta kai sitä on treenattu ja asioita käyty läpi. Nyt on alkanut käymään useammalla pojalla keppiin siellä, Pattijoella kultaa 2008 viuhkassa voittanut Sirviö sanoo.

- Sieltä pitää Ketonen, Mäkelä ja Korhonen saada kuriin Lehtolan, Rantasen ja Tainion edestä. Korhoselle ei ykköstilannetta enempää anneta. Siitä myöskin lähdetään, että pienillä ei tilannetta anneta, Karttunen linjaa.

Loukkaantumisia

Tahkon pelinjohdolle päänvaivaa on viime aikoina aiheuttaneet loukkaantumiset. Aleksi Mäkelä oli poissa aiemmin, mutta palasi KossU- otteluun, josta puolestaan puuttui Sotkamo- pelissä jalkansa loukannut Iiro Haimi. Molemmat herrat ovat joukkueelle tärkeitä pelaajia iin sisällä kuin ulkona.

- Haimin kanssa selvisimme säikähdyksellä. Hän on kunnossa ja pelaa sunnuntaina, Sirviö iloitsee.

Haimia numerolla kaksi paikkasi tiistaina Miikka Matikka, joka onnistui ykkösvaihdoissaan täydellisesti (6/6). Selvää kuitenkin on, ettei Matikka pysty virkaa pidemmän päälle hoitamaan, vaan Haimin tai Mäkelän on pystyttävä ottamaan homma haltuun mahdollisimman pian.

- Haimi ottaa paikkansa kakkosena, mutta Mäkelä saattaa vielä pelata peräpäässä, sillä mitään riskejä ei haluta ottaa. Toisaalta tarvitsemme myös Aleksin nopeutta, mutta tilanne ratkeaa lähempänä, Sirviö jatkaa.

Kirillä tilanne on Tahkoakin paremmin. Poissa sunnuntaina ovat luultavasti Jani Toikka, Henrik Tawast sekä erinomaisesti viime aikoina pelannut Kimmo Carlson. Carlson vie toki tehoja ja kentällemenovoimaa myös sisältä, mutta ennen kaikkea poissaolot raapaisevat Kirin ulkopeliä.

- Kyllä meillä melko katastrofaalinen loukkaantumissuma on. Toivon mukaan saadaan sunnuntaille yksi tai kaksi mukaan. Toiveissa kaksi, mutta yksikin olisi kova sana. Aika paha on tilanne, sillä he ovat tärkeitä kavereita ulkokentällä, Karttunen manaa.

Sunnuntain ottelut:

Vimpeli – Ulvila Kello 13.00

Kiri – Tahko Kello 16.00

Lippo – Kouvola Kello 17.00

KossU – Sotkamo Kello 18.00

 

*Vimpelin otteluennakko   *Lipon ennakko

*Kirin ennakko   *Sotkamon ennakko

 

Naiset:

Valo – Petojussit Kello 13.00

Fera – Ylihärmä Kello 16.00

Siilinjärvi – Pesä Ysit Kello 17.00

Pesäkarhut – Viinijärvi Kello 18.00 Kuvia ottelusta

tommi.seppala@superpesis.fi