Vain voitto kelpaa
Sotkamon Jymy, hallitseva Suomen mestari niin hallista talvelta kuin kesältäkin lähtee tosisaan tulevaan hallikauteen. Jymy tulee halliin muutamien mielenkiintoisten muutosten kautta. Sekä sisä- että ulkopelin muutokset testataan ensimmäistä kertaa todenteolla tulevana viikonloppuna.
Sotkamo kohtaa tulevana viikonloppuna halli-SM:n alkuturnauksessa Oulussa rakkaan kilpakumppaninsa Pattijoen Urheilijat sekä sarjanousija Alajärven Ankkurit. Realismia on, että lohkon finaalipaikka ratkeaa Jymyn ja raahelaisten välillä, vaikka Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen ei suostukaan ylen katsomaan Ankkureita.
- On tuntematon joukkue, josta hieman keräsin tietoa viime viikolla ja jatkan tätä työtä tälläkin viikolla. Heillä on siellä meille uusi lukkari, mikä on aina haaste kaaripelille. Peliä pitää pystyä heitä vastaa pelkistämään ja tehdä sitä yhtä juoksua vuoroon, Kuosmanen linjaa.
Pattijoki sen sijaan on Kuosmaselle tuttuakin tutumpi vastustaja niin pelaaja- kuin pelinjohtajauralta. Jymyn ja Pattijoen kamppailussa ei armoa anneta, jos ei pyydetäkään. Keskellä harjoituskautta olevassa yksittäisessä ottelussa päivänkunto ja vire lienee iso asia voiton kannalta.
- Kaikki lähtee valmistautumisesta. Pitää pystyä heittäytymään eikä se toisaalta meille ole koskaan ongelma ollut. Pattijoki on erittäin kova joukkue, joka on (J-P) Vainionpään myötä vahvistunut taas. Tiukka vääntö on edessä ja samalta viivalta lähdetään, Kuosmanen sanoo.
- Se on varmaa, että molemmilla tavoitteena on vain ja ainoastaan finaalipaikka. Finaalipaikka asettaisi tavoitteet myös meidän lopputalvellemme ja katkaisisi perhanan hyvin tätä harjoittelua. Kyllä sinne voittamaan mennään. Hinnalla millä hyvänsä, viuhkamies kiirehti lisäämään.
Komulainen jokeriksi
Sotkamon kokoonpanoon ei ole juuri uusia miehiä talven aikana tullut, mutta roolit hieman vaihtuvat. Vasta viime viikkoina jatkamisestaan ilmoittanut Jani Komulainen löytää tulevasta Jymyn joukkueesta paikkansa jokeripaidasta. Aiemmin lukkarina sekä polttajana ulkokentällä pelannut Komulainen tuo sisäpeliin valtavasti vaihtoehtoja jokeripaidallaan.
- Jani lähtee jokerina liikkeelle ja hänen kauttaan lähdemme pelaamaan ikään kuin numerolla kolme. Se on vähän kun pelaisi korttia jokereilla tai ilman. Lähtökohta on, että Jani pystyy siinä pelaamaan omalla hyvällä tasollaan, Kuosmanen kommentoi.
Jymy on tehnyt talven aikana myös merkittävää muutosta sisäpelissään etenkin aiempina vuosina takkuilleen nollatilannepelaamisen kanssa. Harjoittelussa muutos on näkynyt vahvan pomppulyöntiharjoittelun myötä. Tätä kautta etenkin nuorison kentällemenoihin on haettu suoraviivaisuutta.
- Pystäri on jätetty vähemmälle ja painopiste siirretty pomppuun. Kun säännöt ei sitä kiellä eikä kentät tästä ainakaan pehmene, niin olemme reagoineet koko seurassa tähän. Pomppu on tyly ratkaisu ja sitä kautta pojat haetaan aktiivisia kentällemenoja.
Linjassa muutoksia
Myös Jymyn polttolinjassa tullaan näkemään muutoksia jo tulevissa hallipeleissä. Vihdoin kätensä täyteen heittokuntoon saanut Immo Rautiainen ottaa JoMaan sirtyneen Mikko Kemppaisen paikan linjasta. Komulaisen paikalle istutetaan sen sijaan nuori Niko Korhonen.
Nuorista lisäksi Jere Vikström sekä Niilo Piiponniemi taistelevat paikasta ulkokentällä. Tuleva kesä saattaa kuitenkin tulla kaksikolle vielä liian nopeasti. Nuorista katseet kääntyy ensisijaisesti Niko Korhoseen, jonka läpimurtoa odoteaan nyt myös ulkopelissä.
- Ajamme nuoria rohkeasti ulkopeliin. Etenkin Niko ja Immo ovat odotettuja muutoksia. Jere on myös lähellä ulkopelipaikkaa ja Niilo taistelee kakkoskopparin paikasta, mutta ei tietenkään uutena miehenä omaa vielä täysin kokemusta harjoituskaudesta, Kuosmanen sanoo.
Nolla haltuun
Vaikka Jymy on tehnyt muutoksia pelipaikkojen osalta jonkin verran, ei Sotkamossa olla lähdetty keksimään pomppua lukuunottamatta polkupyörää uusiksi.
- Eipä tässä mitään hirveästi olla muutettu. Olemme paneutuneet ongelmiin, joita loppupeleissä ilmeni eli nollatilannepelaamiseen ja etenemisharjoitteluun nuorten kautta, Kuosmanen päätti.
Lue myös:
Roope Korhonen: "Henkistä hankaluutta lähdössä"
tommi.seppala@superpesis.fi
























