Komeasta urasta kertovat tilastot ja ansioluettelo. 22 kautta pääsarjatasolla kätkevät sisäänsä 554 superpesisottelua, 24+386 lyötyä, 268 tuotua ja 2216 kärkilyöntiä, kolme Suomen mestaruutta ja yhteensä yhdeksän SM-mitalia sekä 15 Itä-Länttä.
Partasella ja Imatran Pallo-Veikoilla on pitkä yhteinen historia, joka ei tähän saakka ole sisältänyt mainintaa Superpesiksestä. Vuonna 1988, 8-vuotiaana, Partanen lähti IPV:n mukana pesäpalloleirille Loimaalle ja valittiin heti F-junioreiden turnauksen Itä-Länteen.
– 30 vuotta sitten Imatralta kaikki alkoi ja sieltä ura on lähtöisin. Kyllä tässä jonkinlainen draamankaari on, Partanen muistelee.
Partanen pelasi juniorina toisen Saarelta lähtöisin olevan pesismiehen kanssa, mikä antaa oman taustansa myös paluulle IPV:n paitaan.
– Historia on Janin (Valkeapää) kanssa pitkä. Silloin 30 vuotta sitten päädyimme hänen kanssaan junioreihin pelaamaan Imatralle.
– Voi sanoa, että väsytystaistelu kääntyi nyt Valkeapään voitoksi. Aikansa tätä sopimusta jumpattiin ja jumpattiin. Nyt monen yhtälön summana paluu Imatralle on mahdollista.
Vuonna 1997 alkaneesta superpesisurastaan Partanen on pelannut merkittävimmän osan Kiteellä. Väleihin mahtuu yksi vuoden visiitti Järvenpäähän (2003) ja kahden vuoden vierailu Kouvolaan (2010-2011).
– Tässä meidän lajissa etenemismahdollisuudet ovat rajalliset ja siksi nämä keikat muualle ovat olleet tärkeitä. Vaikka pitkä kiteeläistausta onkin, niin ilman noita vuosia urani tuskin olisi näin pitkä. Mitään loogista aikajanaa tähän tuskin pystyy rakentamaan, mutta kylän vaihdot ovat tuoneet aina mukanaan uutta ja piristystä tekemiseen.
– Nyt ollaan taas uuden äärellä IPV:n kanssa. Vahva usko on siihen, että Imatralle lähdetään tekemään menestystä. Se ei ole puheiden pitämistä, vaan arki tulee näyttämään suunnan ja siinä haluan olla esimerkki joukkueelle, Partanen paaluttaa.
Imatran Pallo-Veikkojen sopimustilanne
Jere Dahlström (2019)
Mikko Kosonen (2020)
Konsta Kurikka (2019)
Juuso Lattu (2019)
Nino Muuruvirta (2019)
Sami Partanen (2019)
Joona Sikiö (2019, optio 2020)
Aiheesta lisää
Uutinen Imatran Pallo-Veikkojen sivuilla