Immo Rautiaisen eturistiside poikki – koko kausi vaarassa?
25.2.2017
Sotkamon Jymyn kapteenistoon kuuluneen Immo Rautiaisen tuleva kausi näyttää epävarmalta harjoitustilanteessa tapahtuneen yllättävän loukkaantumisen vuoksi, seura tiedottaa.
25.2.2017
Sotkamon Jymyn kapteenistoon kuuluneen Immo Rautiaisen tuleva kausi näyttää epävarmalta harjoitustilanteessa tapahtuneen yllättävän loukkaantumisen vuoksi, seura tiedottaa.
24.2.2017
Sotkamon Jymy lähtee perinteiselle RoadTrip-kiertueelleen jälleen toukokuun lopussa. Joukkue saa vastaansa Seinäjoen JymyJussit Tampereella Kaupin pesäpallostadionilla lauantaina 27.5. ja Kouvolan Pallonlyöjät Helsingissä Töölön jalkapallostadionilla tiistaina 30.5. Pääsylippujen ja vip-pakettien myynti on avattu molempiin otteluihin.
23.2.2017
Kasvatustieteiden maisteri, vuodesta 1998 lähtien Pesäpalloliiton palveluksessa työskennellyt kilpailupäällikkö Mika Helminen on irtisanoutunut tehtävästään.
22.2.2017
Kankaanpään Maila on kiinnittänyt omia kasvattejaan superpesisjoukkueeseensa. Jo viime kaudella pääsarjatasolla debytoinut Joonas Peltomäki, Matias Jokisalo ja seuran historian ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt pelaaja Joni Levä raapustivat nimensä sopimuspapereihin.
22.2.2017
Miesten Halli-SM-turnauksessa vietetään väliviikkoa. Yksi lohkoista on pelattu jo päätökseen, kahdessa muussa päästään tositoimiin maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Toistaiseksi ainoana joukkueena lopputurnauspaikkansa on varmistanut hallitseva mestari Vimpelin Veto. Kuuden joukkueen lopputurnaus pelataan Seinäjoella 18.-19.3.
21.2.2017
Kirittäret panostaa tulevana kesänä ottelutapahtumissaan kotimaisiin tuotteisiin ja laatuun. Ottelutapahtumissa ei myöskään myydä alkoholia, vaan korostetaan seuran urheilullisia arvoja.
20.2.2017
Miesten Halli-SM-turnauksessa nähtiin viikonloppuna iso yllätys, kun sarjanousija Imatran Pallo-Veikot nappasi kotihallissaan Aviasport Areenalla kaksi päänahkaa. Lauantaina puhtaalla pelillä tähän saakka edennyt Joensuun Maila jäi pisteittä lukemin 2-0 (4-0, 5-4) ja sunnuntaina Kiteen Pallo -90 kukistui kotiutuskilpailussa 1-2 (2-4, 2-0, 2-3k). Lopputurnauspaikka on ”Redsien” omissa käsissä, mutta varma matkalippu Seinäjoelle edellyttää voittoa Kouvolan Pallonlyöjistä lohkon päätösottelussa sunnuntaina 5.3.
20.2.2017
Juha Niemen Lyödään Lujaa -lyöntileirillä hiotaan C- ja D-ikäisten junioreiden osaaminen kuntoon pesiskesän lähestyessä. Leiriviikonloppuna pureudutaan lyönnin kehittämiseen, henkilökohtaiseen lyöntitekniikka-analyysiin ja vinkkeihin lajivoiman kehittämiseksi. 195 euron osallistumismaksu (125 € ilman majoitusta) sisältää täyden ylläpidon ruokailuineen, kyydityksen harjoituspaikoille sekä Juha Niemen signeeraaman leiripaidan.
17.2.2017
Miesten Halli-SM-turnaus jatkuu viikonloppuna neljän ottelun voimin. Seinäjoella ratkaistaan lohkon D voittaja Seinäjoen JymyJussien ja Vimpelin Vedon välillä. Imatralla pelataan kolme ottelua alkulohkossa B, jota on hallinnut Joensuun Maila täydellä pistepotillaan kahdesta ensimmäisestä ottelusta.
16.2.2017
Kempeleen Kiri on vankan pohjan päälle rakentuva urheiluseura. Pesäpallojaosto liikuttaa viikoittain satoja lapsia, miesten ja naisten edustusjoukkueet pelaavat pääsarjassa Superpesiksessä. Seuran talous on vakaalla pohjalla.
16.2.2017
Neste Ralli ja naisten pesäpallon Suomen mestari Kirittäret Jyväskylästä aloittavat yhteistyön lähinnä markkinointiin sekä promootioihin liittyen. Yhteistyö näkyy ja kuuluu erityisesti keskisuomalaiselle urheiluyleisölle pitkin kesää.
13.2.2017
Etelä-Karjalan liitto on yksi Imatralla 30.6.-2.7.2017 järjestettävän Itä-Länsi-tapahtuman pääyhteistyökumppaneista. Sopimuksen yhteistyökumppanuudesta allekirjoittivat Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Arto Ojaniemi ja maakuntajohtaja Matti Viialainen Lappeenrannan kaupungintalolla maanantaina.
13.2.2017
Kempeleen Kirin miesten superpesisjoukkueen lukkari Jani Lassila on solminut seuran kanssa kauteen 2019 saakka ulottuvan jatkosopimuksen. Kaudesta 2011 lähtien Kempeleessä pelannut Lassila viiletti viime kaudella joukkueen kärkietenijänä lukkarin tehtäviensä ohella.
11.2.2017
Pesäpalloliitto, Varsinais-Suomen Pesis ja Siirtolaisuusinstituutti järjestävät yhteistyössä kansainväliseen pesäpalloon liittyvän perinnekeräyksen. Lähetä oma tarinasi ja osallistu kilpailuun, jossa arvotaan osallistuneiden kesken pesäpallovälineitä ja siirtolaisuuskirjallisuutta. Lisäksi kullekin hyväksytylle kirjoittajalle luovutetaan juhlajulkaisu veloituksetta.
11.2.2017
Naisten Halli-SM-turnauksessa oli täysi tohina päällä lauantaina. Suurimmasta yllätyksestä vastasi sarjatulokas Oulun Lipottaret, joka kukisti yhdeksän SM-mitalia peräjälkeen voittaneen Lapuan Virkiän ja Kajaanin Pallokerhon kotihallissaan. Oulussa nähtiin todellinen kotiutuskilpailujen maraton. Lapuan ja Kajaanin ottelussa yleisölle tarjosivat jännitystä peräti 33 etenijä-lyöjä-paria.
10.2.2017
Lauantai ja sunnuntai ovat juhlapäiviä huippupesäpallon ystäville. Ratkaisuotteluita pelataan Seinäjoen Superviikonlopussa sekä naisten Halli-SM-alkuturnauksissa Oulussa ja Tampereella.
10.2.2017
Miesten Superpesikseen noussut Imatran Pallo-Veikot saa vahvistusta taustajoukkoihinsa. Mona Hupli-Kotiranta aloittaa päätoimisena junioripäällikkönä 1.3. ja Jesse Nykänen mediavastaavana 13.2.
10.2.2017
Harri Liekola, 34, aloittaa Kouvolan Pallonlyöjien junioripäällikkönä 15. helmikuuta. Seuran oma kasvatti on koulutukseltaan sosionomi ja työskennellyt aiemmin lasten ja nuorten parissa lastensuojelussa sekä nuorisotyössä.
9.2.2017
Pesäpallon Superpesistä tarjoillaan tänä vuonna kotikatsomoihin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Alkavalla kaudella Ruutu näyttää kaikkiaan jopa 70 huippuottelua suorina lähetyksinä. Osa lähetyksistä on katsottavissa myös Ilta-Sanomien IS Extrassa.
9.2.2017
Naisten pesäpallon Halli-SM-turnaus käynnistyy lauantaina. Tulessa on yhdeksän joukkuetta Oulussa, Seinäjoella ja Tampereella. Vain alkulohkojen voittajat etenevät lopputurnaukseen, joka pelataan Porissa lauantaina 11.3.
8.2.2017
Hallitseva mestari Vimpelin Veto avaa urakkansa miesten Halli-SM-turnauksessa Alajärven Ankkureita vastaan lauantaina. Pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäen ykkösprioriteettina ei kuitenkaan ole lopputurnauspaikka, vaan oman pelin hiominen ja tekemisen laadukkuus. Sivutuotteena syntynee menestystäkin, jos peli asettuu oikeisiin uomiinsa. Seinäjoki Areenan Superviikonlopussa pelataan yhteensä kolme naisten ja kaksi miesten ottelua.
7.2.2017
Kokenut Tanja Tuomela, 29, siirtyy Lappajärven Veikoista Seinäjoen Maila-Jussien superpesisjoukkueen vahvuuteen. Ylihärmän Pesis-Junkkareissa pesäpallo-oppinsa hankkinut Tuomela pelasi pääsarjatasolla kahdeksan peräkkäistä kautta kasvattajaseurassaan 2005-2012 tehoin 5+47 löytyä, 107 tuotua ja 557 kärkilyöntiä.
7.2.2017
Viime kaudella Kempeleen Kirin superpesisjoukkueessa pelannut Onni Määttä palaa joukkueen kokoonpanoon peräti kolmen vuoden mittaisella sopimuksella. Määtän pelaajasopimus Sotkamon Jymyn kanssa puretaan pelaajan omasta toiveesta henkilökohtaisten syiden vuoksi.
5.2.2017
Joensuun Maila on hyvin lähellä lopputurnauspaikkaa miesten Halli-SM-turnauksessa. Joukkue voitti molemmat viikonlopun ottelunsa puhtaasti, perjantaina Kiteen Pallo- 90:n 2-0 (8-1, 9-5) ja tänään sunnuntaina Kouvolan Pallonlyöjät 0-2 (0-2, 2-6).
3.2.2017
Miesten Halli-SM-turnauksessa päästään tositoimiin perjantaina, kun Joensuun Maila kohtaa rakkaan paikalliskilpailijansa Kiteen Pallo -90:n kotiareenassaan. Turnauksen luonne on cup-henkisyydessään raju, sillä vain voitoilla haaveet lopputurnauspaikasta pysyvät omissa käsissä.
2.2.2017
Miesten superpesiskausi pyörähtää virallisesti käyntiin Halli-SM-turnauksen merkeissä Joensuussa viikonloppuna. Joensuun Maila saa vastaansa perjantain paikallismittelössä Kiteen Pallo -90:n ja sunnuntaina syksyn pronssiottelusta tutun Kouvolan Pallonlyöjät.
2.2.2017
Seitsemän mestaruuden huippupesäpalloilijat, Itä-Lännestäkin tutut Immo Rautiainen ja Kosti Rautiainen debytoivat tulevana kesänä superpesistuomareina. Rautiaiset viheltävät tuomariparina B-tasolla naisten Superpesiksen ja miesten Ykköspesiksen otteluissa.
2.2.2017
Miesten ja naisten Halli-SM-turnaukset näkyvät useiden kohteiden myötä Veikkauksen vedonlyönnissä. Miesten turnausvoittajaa voi pelata perjantaihin 3.2. kello 18.28 saakka ja naisten turnausvoittajaa lauantaihin 11.2. kello 9.58 saakka.
2.2.2017
Miesten Superpesiksen 14 joukkuetta tavoittelevat talvimestaruutta perjantaina alkavassa Halli-SM-turnauksessa. Neljän alkulohkon kuusi parasta etenevät lopputurnaukseen, joka pelataan Seinäjoella 18.-19.3. Viime vuonna Suomen mestaruuden voitti niin hallissa kuin kesäkaudella Vimpelin Veto.
1.2.2017
Kouvolan Pallonlyöjien virallinen radiokanava Koplaradio lähettää kaikki seuran edustusjoukkueen ottelut Halli-SM-alkulohkosta suorina selostuksina netissä. Ensimmäinen lähetys kuullaan jo sunnuntaina, kun KPL saa vastaansa Joensuun Mailan Joensuu Areenassa. Ottelut selostaa Harri Liekola.
1.2.2017
Pesäkarhut Porista pelaa tulevana viikonloppuna kaksi harjoitusottelua naisten Superpesiksen sarjanousijaa Oulun Lipottaria vastaan Vaasan Botniahallissa. Ottelut alkavat lauantaina ja sunnuntaina kello 17.