Etelä-Pohjanmaan Järviseudun joukkueet ovat kasanneet joukkueensa pitkälti omien kasvattiensa pohjalle. Alajärven Ankkureiden kokoonpanoon tälle kaudelle on nimetty peräti 13 seuran omaa kasvattia, joista toistaiseksi Superpesiksessä on pelannut alkukauden aikana yhteensä 9 eri pelaajaa.
Viime vuoden mestarijoukkue Vimpelin Veto luottaa niin ikään vahvasti omiin kasvatteihin sekä lähialueen tähtiin. ViVen rosteriin on nimettynä yhteensä 10 omaa kasvattia, joista 7 pelaajaa on edustanut Vimpelin Vetoa tällä kaudella. Lisäksi Vimpelin Vedon yhteistyöseuran Veteli Pesiksen kasvatteja joukkueessa on kaksi, Heikkalan veljekset Juho ja Olli.
Sotkamon Jymyn joukkue rakentuu tuttuun tyyliin vahvasti omien kasvattien varaan. Tällä kaudella Superpesiksen runkosarjaotteluita on kertynyt yhteensä kahdeksalle Jymyn kasvatille, joka on sarjan toiseksi paras lukema heti Ankkureiden jälkeen. Jymyläisistä Roope Korhosen kasvattajaseura on virallisissa kirjoissa Sotkamon Jymy ja muiden seitsemän pelaajan kohdalla virallinen kasvattajaseuran nimi on Sotkamon Jymy-Pesis, joka eriytettiin vuonna 1998 erilliseksi Jymyn junioriseuraksi.
Tällä kaudella miesten Superpesis-otteluita pelanneiden omien kasvattien määrät:
9 – Alajärven Ankkurit
8 – Sotkamon Jymy
7 – Vimpelin Veto
6 – Joensuun Maila
6 – Seinäjoen JymyJussit (4x SMJ & 2x Nurmon Jymy)
5 – Kouvolan Pallonlyöjät
5 – Imatran Pallo-Veikot
4 – Hyvinkään Tahko
4 – Kempeleen Kiri
3 – Kiteen Pallo -90
3 – Pattijoen Urheilijat, Raahe
3 – Koskenkorvan Urheilijat
0 – Manse PP, Tampere
Kärkikolmikko on tutun näköinen myös, kun vertaillaan mistä seuroista pelaajia on ponnistanut eniten tämän vuoden Superpesis-seuroihin. Alajärven Ankkureiden kasvatteja Superpesis-joukkueiden rostereihin on nimetty peräti 17 pelaajan verran. Sotkamon Jymyn kasvatteja Superpesiksessä tällä kaudella pelaa 14 pelaajaa ja Vimpelin Vedon kasvatteja yhteensä 13 pelaajaa.
Superpesis-seurat miehittävät listauksen kärkisijoja, mutta myös Superpesiksen ulkopuolelta useasta seurasta on ponnistanut yli viisi pelaajaa Superpesis-kartalle.
Seinäjoelta lähtöisin olevia pelaajia pelaa tällä kaudella miesten Superpesiksessä yhteensä 15 kappaletta. Seinäjoen Maila-Jussien kasvatteja Superpesiksessä on 9 pelaajaa ja Nurmon Jymyn kasvatteja miesten pääsarjatasolta löytyy 6 pelaajan verran.
Kun laskuista jätetään Seinäjoen fuusioseuran joukkueet pois, ovat Oulun Lippo Juniorit sekä Kankaanpään Maila kasvattaneet eniten pelaajia pääsarjatasolle Superpesis-seurojen ulkopuolelta. Lisäksi Veteli Pesis sekä Siilinjärven Pesis ovat kasvattaneet miesten Superpesikseen kuusi pelaajaa ja Halsuan Toivon vastaava määrä on viisi.
Eniten kasvatteja miesten Superpesis-joukkueiden pelaajalistoissa:
17 – Alajärven Ankkurit
14 – Sotkamon Jymy
13 – Vimpelin Veto
11 – Kouvolan Pallonlyöjät
11 – Hyvinkään Tahko
10 – Imatran Pallo-Veikot
9 – Joensuun Maila
9 – Kiteen Pallo -90
9 – Seinäjoen Maila-Jussit
8 – Pattijoen Urheilijat, Raahe
8 – Kempeleen Kiri
7 – Koskenkorvan Urheilijat
7 – Oulun Lippo Juniorit
7 – Kankaanpään Maila
6 – Nurmon Jymy
6 – Veteli Pesis
6 – Siilinjärven Pesis
5 – Halsuan Toivo
Yllä olevassa listassa on mukana kaikki kasvattajaseurat, joilla on vähintään viisi kasvattia miesten Superpesiksessä. Listaan on laskettu kaikki pelaajat, jotka ovat Superpesis-joukkueiden pelaajalistoilla.
Roihuttarilla eniten omia kasvatteja joukkueessaan - Feralla ja Pesäkarhuilla puolestaan eniten kasvatteja Superpesiksessä
Naisten puolella eniten omia kasvatteja tällä kaudella on esiintynyt Helsingin Roihuttarien kokoonpanossa. Toistaiseksi Roihun omien kasvattien määrä tällä Superpesis-kaudella on ollut kahdeksan ja mikä merkittävintä, Roihun omat kasvatit pelaavat merkittäviä rooleja joukkueensa kokoonpanossa. Useassa tämän kauden ottelussa Roihuttarien sisäpelin numerot 1-4 ovat olleet omien kasvattien (Höglund, Reiman, Kenttala, Höglund) hihoissa.
Perinteisesti kovana kasvattajaseurana tunnettu Rauman Fera rakentaa uutta tulemistaan vahvasti myös omien kasvattiensa varaan. Tällä kaudella Feran paitaa on kantanut seitsemän seuran omaa kasvattia ja myös muu joukkueen rosteri on kasattu vahvasti lähialueen kasvattien pohjalle. Lapuan Virkiällä omia kasvatteja tällä Superpesis-kaudella on pelannut kuusi ja Feran tavoin myös Virkiä on rakentanut uutta projektiaan kärsivällisesti omien kasvattien sekä tutun rungon pohjalle.
Tällä kaudella naisten Superpesis-otteluita pelanneiden omien kasvattien määrät:
8 – Roihuttaret, Helsinki
7 – Rauman Fera
6 – Lapuan Virkiä
5 – Hyvinkään Tahko
5 – Porin Pesäkarhut
4 – Mailattaret, Vaasa
4 – Joensuun Maila
3 – Haminan Palloilijat
2 – Seinäjoen Maila-Jussit
2 – Jyväskylän Kirittäret
2 – Kempeleen Kiri
0 – Manse PP
Kun käännetään katseet siihen, mistä seuroista pelaajia on ponnistanut eniten tämän vuoden Superpesis-seuroihin, listan kärkipää siirtyy täysin satakuntalaisten haltuun. Sekä Rauman Feran että Porin Pesäkarhujen kasvatteja esiintyy tällä kaudella naisten Superpesiksessä 13 pelaajan verran.
Listassa huomionarvoista on myös Kempeleen Kirin sijoitus listan kolmantena. KeKin tämän kauden joukkueessa pelejä on kertynyt ainoastaan kahdelle omalle kasvatille, mutta koko pääsarjan joukkuelistoja katsottaessa Kempeleen Kirin kasvatteja Superpesiksessä pelaa peräti yksitoista!
KeKin takana yhdeksällä omalla kasvatilla majailevat Roihuttaret, Haminan Palloilijat sekä Jyväskylän Kirittäret. Superpesis-seurojen ulkopuolelta listalle yltävät kuudella kasvatillaan Siilinjärven Pesis, Janakkalan Jana sekä Oulun Lippo Juniorit!
Eniten kasvatteja naisten Superpesis-joukkueiden pelaajalistoissa:
13 – Rauman Fera
13 – Porin Pesäkarhut
11 – Kempeleen Kiri
9 – Roihuttaret, Helsinki
9 – Haminan Palloilijat
9 – Jyväskylän Kirittäret
8 – Hyvinkään Tahko
8 – Joensuun Maila
7 – Lapuan Virkiä
7 – Mailattaret, Vaasa
6 – Siilinjärven Pesis
6 – Janakkalan Jana
6 – Oulun Lippo Juniorit
5 – Seinäjoen Maila-Jussit
Yllä olevassa listassa on mukana kaikki kasvattajaseurat, joilla on vähintään viisi kasvattia naisten Superpesiksessä. Listaan on laskettu kaikki pelaajat, jotka ovat Superpesis-joukkueiden pelaajalistoilla.
Teksti: Miska Peltoniemi