KPL voitti tällä kaudella SM-pronssia ja vuosi sitten SM-hopeaa. Haimi saa uuden haasteen urallaan, sillä mitaliotteluita on Kouvolassa pelattu neljällä peräkkäisellä kaudella.
– Mitä enemmän ikää on tullut, oma kotikaupunki ja kasvattajaseura saavat isomman merkityksen. Täytyy myöntää, että sopimuksen synnyttyä se oli iso asia. Hienoa päästä tekemään tätä hommaa. KPL:ssä on ollut kokeneita pelinjohtajia, nyt toimin siinä jatkajana. KPL on yksi neljästä kärkijoukkueesta, siinä mielessä tämä on isompi haaste, mutta olen valmis ottamaan tällaisen haasteen, Haimi toteaa.
– Runko on loistava. Siinä on kokemusta, tarvittavaa lyöntivoimaa ja jalkanopeutta riittävä määrä. Tavoite asetetaan aina päätyyn asti näissä kärkijoukkueissa. Kokemus kovista peleistä on tärkeä, Haimi lisää.
Väistyvä pelinjohtaja
Matti Iivarinen luotsasi KPL:n kahdesti peräkkäin mitaleille. Vastaavaan on seuran historiassa pystynyt vain legendaarinen
Timo Raussi (pelinjohtajana SM-kultaa 1967-79 ja 1976, SM-hopeaa 1970, SM-pronssia 1977). Pelaajaneuvotteluista vastaava
Stefan Sburatura jakaakin vuolaasti kiitosta Iivarisen suuntaan.
– Matti toi meille pesiksen, jollaista ei ole aiemmin Kouvolassa nähty. KPL pelasi Matin pelinjohtokausina räiskyvää ja yleisölle viihdyttävää pesistä. Myös menestys oli hyvää, kun molemmat kaudet päättyivät mitalit kaulassa, Sburatura kehuu.
Pelaajaurallaan Haimi pelasi 97 Superpesiksen runkosarjan ottelua ennen kuin selkävaivat pakottivat lyömään räpylän naulaan. Yhdeksi kirkkaimmista kruunuista jäi Suomen mestaruus Tahkon paidassa 2007.
KPL:n oman kasvatin pestaaminen Iivarisen työn jatkajaksi oli Sburaturan mukaan helppo päätös.
– Kun ilmeni, että Iiro on mahdollista saada ja näimme, että urheilullinen puoli pelinjohtajana on mennyt hyvään suuntaan, niin sopimus oli helppo tehdä. Halusimme, että pelinjohtaja asuu Kouvolassa. Se vaikuttaa paljon talviharjoitteluun, kun pelinjohtaja voi olla mukana. Se on hallitumpaa ja organisoidumpaa näin. Kun saimme pelinjohtaja-asian ratkaistua jo hyvissä ajoin, se on helpottanut myös monia asioita.
Tiedote aiheesta Kouvolan Pallonlyöjien nettisivuilla