Seitsemän kauden aikana kasvattajaseurassaan Kouvolan Pallonlyöjissä Superpesistä pelannut Nokkala, 26, ei saanut Koplassa kokoon edes täyttä sataa runkosarjaottelua. Turhan usein paikka löytyi noin 14-miehisen joukkueen katsomo-osastolta tai lainapestillä naapuriseuroissa.
– Mielessä toki on käynyt, miksi vakiopaikkaa Koplasta ei löytynyt. Minulta puuttui tietty erityisosaamisalue. Kakkostilanteen purkajia oli joukkueessa paljon, Nokkala pohtii.
Superpesiksessä 2016 debytoinut Nokkala pelasi ensimmäisen täyden pääsarjakauden vasta tänä kesänä, muutettuaan Joensuuhun. JoMassakin hihassa on ollut pääasiassa kakkoskärjen vaihtajan numero. Kotiutustilanteessa ulkopelipaikaksi vakiintui siepparin tontti. Nokkala keräsi 28 runkosarjaottelussa neljä lyötyä ja yhdeksän tuotua juoksua sekä 78 kärkilyöntiä 51-prosenttisella onnistumisteholla.
– Viime kauden puolivälissä kävimme valmennuksen ja seurajohdon kanssa Kouvolassa palaverin. Totesimme, että seurasiirto olisi kaikille voitto, kuvailee Kouvolassa ”Kaunisnurmen Kuninkaaksi” nimetty Nokkala.
– Kun ei ole huippunopea, tulin joukkueisiin aikanaan ulkopelin kautta. Sitten roolini kääntyi sisäpeli edellä menoksi, kunnes nyt taas Joensuussa painotus on hieman ulkopelin suuntaan, Nokkala puntaroi.
KPL:ssä pelatessaan Nokkala työskenteli Sippolassa koulukodin erityisluokanopettajana. Joensuussa sivutoimeksi on löytynyt pesäpalloilun akatemiavalmennusta ja C-poikien viuhkamiehenä toimimista.
– Epänormaalin pitkä pätkä Kouvolassa tulikin pelattua. Innostun helposti uusista asioista ja tarvitsen virikkeitä. Olen etuoikeutettu, että pääsin toiseen huippuseuraan.
KPL:ssä Nokkalalle kertyi neljä miesten SM-mitalia, mutta se on pieni osa palkinnoista, joita taitolyöjä on jo uraltaan ehtinyt kerätä.
– Koplassa meillä oli juniorijoukkue, joka pelasi kirkkaimmista mitaleista E-nuorista lähtien. Jari Mäkelä (pääsarjapelaajien Otso ja Joona Mäkelän isä) ja ”Kake” (Kai) Luoma (Valtteri ja Jesperi Luoman isä) vetivät porukkaa, josta nousivat Superpesikseen Joona Mäkelä, Valtteri Luoma, Jesse Eskelinen, Valtteri Hämäläinen ja Jere Paananen, Nokkala listaa.
Veitkö muuttokuormassa palkintokaapin mukana Joensuuhun?
– Se jäi Kouvolaan vanhempien luokse. Aika täynnä tavaraa se jo on, mutta enemmänkin muista lajeista kuin pesäpalloilusta saatuna!
– Vuonna 2015 voitimme Koplassa B-poikien SM-kultaa ja voitin samana vuonna sulkapalloilussa alle 19-vuotiaiden Suomen mestaruuden. Vuonna 2016 voitimme A-poikien SM-kultaa ja voitin uudelleen myös sulkapallomestaruuden, Nokkala tarkentaa.
Valintasi olympialajin ja pesäpalloilun välillä kallistui siis jälkimmäiseen?
– Kyllä! Pääsin kerran aikuisten SM-kisoissakin nelinpelin välieriin Jere Övermarkin parina.
Joko JoMan sulkapallomestaruudesta on pelattu?
– En saisi niissä peleissä hikeä pintaan! On siellä ehdoteltu, että pelaisivat kahdestaan tai kolmestaan minua vastaan, mutta voittaja olisi silti sama!
Mielenkiintoinen yksityiskohta Nokkalan (ja myös Juho Hacklinin) siirtymisessä Koplasta JoMaan oli se, että sopimusneuvotteluissa pöydän toisella puolella oli JoMan silloinen toimitusjohtaja Matti Lindholm. Sittemmin kouvolalainen Lindholm on palannut Kymenlaaksoon ja jääkiekkoliigan KooKoon palkkalistoille.
Taisitte tuntea Lindholmin kanssa hyvinkin, olettehan molemmat myös salibandymiehiä?
– Sen verran tunsimme, että kadulla Kouvolassa nähdessämme moikkasimme. Mattihan on vitosdivarin miehiä. Minä olin kuitenkin nostamassa Susia kakkosdivarista ylös, Nokkala naurahtaa.
Nokkala taiteilee mailan kanssa ristiotteella. Eikö siinä menetä hieman voimaa lyönnistä?
– Jossain pihapeleissä totuin ottamaan mailasta kiinni niin. Ei minulta kovia pommeja lähtisi, olisi ote mikä vain! Eikös Kohosen Toni ja Haapakosken Sami aika hyvin ole lyöneet ristiotteella? Mikkolan Vesakin iski lyöjäkuninkaaksi!
Olet lyönyt runkosarjan 130 ottelussasi 3+45 juoksua. Muistatko vielä kaikki kolme KPL:ssä lyötyä kunnaria?
– Yksi ainakin tuli kotipelissä KaMaa vastaan kumuralla välimiehen yli. Kempelettä vastaan tyhjensin ajolähdön juoksun arvoisella pystärilyönnillä, josta nyt puolivälierissä vastaan tuleva Juhani Ojala kauhoi tapojensa mukaan reilusti ohi. Kolmatta en muista.
Kuten Nokkalan tarinoista pystyy kuulemaan ja lukemaan, hänellä taitaa olla savolaisia sukujuuria. Vastuu siirtyy kuulijalle hyvin nopeasti. Joko JoMa on laittanut uuden sopimustarjouksen pöydälle?
– Saa soitella muistakin seuroista, jos haluaa!
Teksti: Pasi Peltola