Vimpeli avasi räväkästi ja otti kahden vuoroparin jälkeen johdon juoksuin 3-0. Joensuu tuli kuitenkin rinnalle ja ohi kolmosrajasta pallon jokeen iskeneen ykköspalkitun Lauri Kivisen johdolla. Kotijoukkue sai jobinpostia, kun Mikko Kanala loukkaantui.
– Meidän pelin taso tänään sen 3-0:n ja Kanalan loukkaantumisen jälkeen, se ei tyydytä missään nimessä, pelinjohtaja Markku Hylkilä jyrähti Ruudun haastattelussa.
Toisella jaksolla tapahtumien kulku kääntyi päälaelleen ensimmäiseen verrattuna. Joensuu löi avausjuoksun, mutta Vimpeli nousi kolmannen aloittavalla 2-1-jaksovoittoon Perttu Ruuskan ja ykköspalkitun Matias Rinta-ahon kotiutuksilla.
– Vaikka ensimmäinen jakso meni heille, pystyttiin toisella jaksolla petraamaan senkin vaikean alun jälkeen. Tänään pystyttiin parantamaan (edellisen sunnuntain Sotkamo-ottelusta), mutta eihän se missään nimessä meidän oman tasoistamme sisäpeliä ollut. Tuskaisen vaikeaa oli vaihtotilanteissa pitkälle ottelua. Vasta, kun peli eteni toisella jaksolla, päästiin hieman takatilanteisiin ja painostamaan heitä, Hylkilä näki.
Viuhkavelho kaipaa omiltaan terävämpiä otteita kärkijoukkueita vastaan.
– Onneksi ollaan tässä vaiheessa, niin nämä antavat tärkeitä signaaleja, mihin meidän täytyy panostaa.
Otteluvoittoa tarjottiin Vimpelille supervuorossa, mutta Perttu Ruuskan lyöntivuoro palottomaan ajoon päättyi kahteen ristiin taululle ja tyhjään kenttään. Kotiutuskilpailussa Joensuu puolusti tasoittavalla onnistuneesti kahta juoksuaan. Erinomaisesti pelannut
Konsta Kettunen antoi helpohkosti räpylästä
Sami Haapakosken lyömän juoksun, mutta paikkasi virheensä kahdella erinomaisella suorituksella tämän jälkeen.
– Tällaisen yleisön edessä oli mahtavaa pelata, kun itse vielä tuossa oli kaksi kuukautta pois kentiltä. Näin kovia pelejä syttyy aina pelaamaan, Kettunen fiilisteli.
Joensuu liitää nyt seitsemän ottelun voittoputkessa, mukaan lukien kärkijoukkueista Vimpelin, Sotkamon Jymyn ja Hyvinkään Tahkon päänahat.
– On uskottu koko ajan meidän tekemiseen. Fysiikkapuolella on tehty aika koviakin treenejä pelipäivänä alkukesästä, mutta nyt on ruvettu jo vähän herkistelemään – se näkyy pelissä. Syksyä odotellaan, sitä kohti laitetaan itseämme kuntoon ja silloin pelataan oikeasti voitosta, Kettunen vakuutti.
Kunnaritalkoot Hyvinkäällä
Hyvinkään Tahkon ja Kouvolan Pallonlyöjien ottelussa nähtiin 48 kolmostilannetta sekä 28 juoksua, joista viisi syntyi kunnareilla. Yhden mieheen iskivät kotijoukkueen
Teemu Nikkanen ja
Patrik Vartama sekä KPL:n
Matti Latvala.
Tahkon kaikkien aikojen lyöjäksi noussut
Juha Korhonen vastaanotti ennen ottelun alkua onnittelut tilastossa ohittamaltaan
Simo Eerikäiseltä. Itse ottelussa Korhonen takoi tehot 2+4/2 ja nousi takaisin kunnaritilaston ykköspaikalle ohi
Henri Puputin.
Miesten Superpesis sunnuntaina
Hyvinkää-Kouvola 1-0 (9-7, 6-6)
Kankaanpää-Siilinjärvi 2-1 (6-8, 8-6, 2-0)
Kempele-Sotkamo 0-2 (2-4, 2-6)
Raahe-Alajärvi 2-0 (5-1, 6-1)
Vimpeli-Joensuu 1-2 (3-4, 2-1, 0-0, 1-2)
Naisten Superpesis sunnuntaina
Mynämäki-Lappajärvi 1-0 (5-2, 1-1)
Rauma-Lapua 0-2 (1-4, 0-1)
Seinäjoki-Hyvinkää 2-1 (5-1, 3-4, 2-0)
Tampere-Pori 0-2 (1-9, 2-3)