Ennätysyleisö sai seurata Kerubi Stadionilla kotijoukkueen rautaista ulkopeliä toisessa välieräottelussa. Juoksuennätyksen Superpesiksen runkosarjassa murskannut Vimpelin Veto ei onnistunut lyömään kuin yhden juoksun joensuulaisten ulkokentästä. 3-tilanteet jäivät myös kymmeneen kappaleeseen.
– Vahva peli meiltä. Ihan vähän jäätiin kellumaan paikalleen toisella jaksolla sisäpelin osalta. Se kelluminen kun otetaan pois, niin olemme aika vaikeasti voitettavissa oleva joukkue, pelinjohtaja Petri Pennanen analysoi.

Joensuun Mailan edellinen yleisöennätys oli oli kolmentoista vuoden takaa. Kuva: Joona-Pekka Hirvonen
Peli päättyi hyvin epätavalliseen hutilyöntiin, kun Joensuun lukkari Juha Puhtimäki onnistui sekoittamaan Vimpelin kaaren matalalla syötöllä. Samasta tilanteesta syntyi kaksi paloa ja tuomarin pilli vislasi ottelun päättymisen merkiksi.
Katso ottelun parhaat palat ohesta:
Molemmat joukkueet ovat nyt uudessa tilanteessa. Joensuun Maila ei ole aikaisemmin johtanut välieräsarjaa 2-0, eikä Vimpelin Veto taas ole 2010-luvulla ollut välieräsarjaa tappiolla 2-0. Sarja jatkuu maanantaina Vimpelin Saarikentällä klo 17 ja peli esitetään Ruudun monikameralähetyksenä. Sunnuntain monikameralähetyksenä nähdään KPL-SoJy kolmas välierä Kouvolasta klo 16.