Juha Korhonen on omaan tekemiseensä tyytyväinen, vaikka Kouvolan Pallonlyöjien kaudesta jäi puuttumaan kirsikka kakun päältä.
– Olen kauteeni kokonaisuudessa tyytyväinen, vaikka se pettymykseen päättyikin. En ole vielä kovin suuria analyysejä kaudesta tehnyt, mutta nopeasti ajateltuna pystyin pelaamaan tasaisen kauden ilman suurempia aallon pohjia. Mielestäni kehityin yksittäisten juoksujen lyömisessä ja pystyin sitä kautta auttamaan joukkuetta entistä enemmän.
Kokenut tähtipelaaja valmistautuu 21. kauteensa Superpesiksessä. Kunnaritilaston ykkösnimi (81 kunnaria) on vuoden pesäpalloilija ja tehopelaaja kaudelta 2012, kolminkertainen kärkilyöntitilaston voittaja sekä Suomen mestari Tahkon paidassa 2007. Miesten Itä-Länsi-ottelussa Korhonen on pelannut 11 kertaa.
– Kaksi vuotta sitten, kun Kouvolaan lähdin, oli lähtö tunteikas ja haikea. Jo silloin sanoin, että toivottavasti jonain päivänä saan vielä mahdollisuuden pelata kasvattajaseuran paidassa. Olen siis onnekas, että omat ja Tahkon intressit vielä kohtasivat.
Hyvinkään Tahkon joukkue saa Korhosen myötä lisää kaivattua tulivoimaa kotiutusosastolleen.
– ”Kore” tuo monipuolisuudellaan paljon vaihtoehtoja kotiuttamiseen. Löytyy hyviä vapaita lyöntejä loistavien merkattujen lyöntien lisäksi. Koren kautta saadaan enemmän merkkaamattomia juoksuja, jotka jäivät viime kaudella liian vähälle. Kore tuo mukanaan myös kokemusta ja siksi Koren merkitys on joukkueelle enemmän kuin pelkästään lyödyt juoksut, pelinjohtaja Iiro Haimi kiittelee.
Aiheesta lisää
Hyvinkään Tahkon kotisivut