Voitto tekee ”gutaa” Kankaanpään joukkueelle, joka nousee takaisin pudotuspeliviivan paremmalle puolelle. Viimeisestä puolivälieräpaikasta käydään miesten Superpesiksessä armotonta taistelua. Kankaanpään lisäksi Imatran Pallo-Veikot ja Kiteen Pallo -90 ovat vahvimmin tyrkyllä kahdeksan parhaan joukkoon.
– Oltiin aika kärsivällisiä tänään siinä omassa hommassa. Saatiin rikki vastustajan pelaamista niin, ettei Sotkamo juuri saanut palottomia ajolähtöjä. 12 kolmostilanteella harvoin voitetaan otteluita. Täytyy olla tyytyväinen (Joona) Anttilan kakkosjatkekumuroihin ja supervuoron lopetukseen, mikä oli aika kliininen viimeistely, Kankaanpään pelinjohtaja Jukka Karttunen iloitsi.
Supervuoron ratkaisuna Kari Kellokoski löi palottomassa ajolähtötilanteessa vastustamattoman kumuran kakkospuolelle ja Topias Lilja kirmasi kotiin.
Pohjanlinnan pesäpallostadionin yleisöennätys on vuodelta 1970. Tuolloin paikallisottelua Ulvilan Pesä-Veikkoja vastaan seurasi paikan päällä 3869 silmäparia 24.6.1970. Jos paikallisotteluita ei oteta lukuun, keskiviikon yleisömäärä on kautta aikain suurin Kankaanpäässä. Sitä se on myös jaksopelin aikakaudelta kaikki ottelut huomioiden.
Torstaiaamuna Kankaanpäässä ja Pomarkussa jatketaan pesäpallohuumaa valtakunnallisen F-G-junioreiden Naperoleirin merkeissä. Katso
pesis.fi-sivujen uutinen aiheesta ja
otteluohjelma Pesistulospalvelusta!
Yli 3000 katsojan Superpesiksen/mestaruussarjan ottelut Kankaanpäässä
24.6.1970 | Kankaanpään Maila - Ulvilan Pesä-Veikot 3-3 | 3869
30.5.1973 | Kankaanpään Maila - Ulvilan Pesä-Veikot 7-7 | 3800
31.7.2019 | Kankaanpään Maila - Sotkamon Jymy 2-1 (3-2, 1-4, 1-0) | 3506
31.7.1968 | Kankaanpään Maila - Ulvilan Pesä-Veikot 1-6 | 3324
2.7.1998 | Kankaanpään Maila - Oulun Lippo 2-1 (0-6, 4-0, 2-1) | 3165
6.7.2001 | Kankaanpään Maila - Seinäjoen Maila-Jussit 1-2 (0-2, 5-1, 0-2) | 3142
26.5.1971 | Kankaanpään Maila - Ulvilan Pesä-Veikot 10-8 | 3092
Miesten superpesisottelua Kankaanpään Maila vs. Sotkamon Jymy seurasi 3506 katsojaa Pohjanlinnan stadionilla keskiviikkona. Kuva: Jussi ValliYli 3000 katsojan pesäpallo-ottelut kaudella 2019 (tilanne 31.7.)
Miesten Itä-Länsi-ottelu | 4566 | (Seinäjoki 7.7.)
Naisten Itä-Länsi-ottelu | 3911 | (Seinäjoki 6.7.)
Lippo Jun.-Manse PP | 3759 | miesten Ykköspesis (19.7.)
KaMa-SoJy | 3506 | miesten Superpesis (31.7.)
ViVe-SoJy | 3485 | miesten Superpesis (14.7.)
SoJy-KiPa | 3287 | miesten Superpesis (4.7.)
SoJy-KPL | 3086 | miesten Superpesis (24.7.)
Miesten Superpesis keskiviikkona
Kankaanpää-Sotkamo 2-1 (3-2, 1-4, 1-0)
Kempele-Kouvola 1-2 (2-8, 4-2, 2-3)
Naisten Superpesis keskiviikkona
Hyvinkää-Mynämäki 2-0 (8-3, 11-0)
Jyväskylä-Lapua 1-2 (4-7, 6-1, 0-1)
Rauma-Pori 0-2 (1-6, 0-1)
Seinäjoki-Kempele 2-0 (5-1, 4-0)
Tampere-Lappajärvi 2-0 (2-0, 3-1)