Avausjaksolla Kirittäret nousi jälleen suorastaan uskomattomasti sillasta. Neljännen tasoittavalla taululla oli jo kaksi paloa, kun Jutta Myllyniemi yllätti takakentän. Juoksun arvoinen lyönti tuotti kaksi juoksua ja jaksovoiton.
Pesäkarhut esitti loistavaa ulkopeliä. Minttu Vettenranta esiintyi oivaltavasti lukkarina, Emilia Itävalo oli elementissään etukentällä ja Maria Suominen kesti paineen linjassa. Toisen jakson voittojuoksusta vastasi Susanna Puisto, joka iski pallon vastustamattomasti kolmoskoppari Ella Korpelan eteen ja kotiutti Itävalon.
Juoksuttoman supervuoron jälkeen ratkaisua haettiin kotiutuskilpailusta. Kirittärien sankariksi nousi pienen virheenkin jälkeen Ella Korpela, joka kiiti kotiutuskilpailussa kolmesti kotiin ja esitti hurjan polttoheiton Pesäkarhujen ensimmäiseen kotiutusyritykseen. Pesäkarhut venytti ratkaisun kolmannelle kierrokselle, mutta lopulta Kirittärien tutut ratkaisijat Emma Körkkö ja Siri Eskola onnistuivat.
– Tosi laadukas peli, molemmat pelasivat hyvin. Piti oikeasti lyödä laadukkaita lyöntejä, että tilanteita tulee. Tosi ylpeä olen joukkueesta, kun pystyimme venymään tiukassakin tilanteessa. Se oli koko ajan sellaista, kummalle peli kääntyy, Körkkö totesi Ruudun haastattelussa.
Sekä kesäkuussa että heinäkuussa kuukauden pelaajaksi naisten Superpesiksessä valittu Körkkö ei noussut päärooliin kahden jakson aikana, mutta muistutti jatkuvasta vaarallisuudestaan ratkaisupaikoissa.
– Oma tavoitekin on olla silloin kova, kun sitä tarvitaan, Körkkö huomautti.
Ennakkosuosikit pitivät pintansa muissa otteluissa
Lapuan Virkiä haki odotetusti voiton Lappeenrannasta.
Riina Kerola ja
Janette Lepistö iskivät neljä juoksua naiseen Pesä Ysien kentästä 0-2 (2-5, 0-8) -voitossa.
Pelinjohtajaansa vaihtanut Siilinjärven Pesis haki
Tommi Luostarisen luotsaamana voiton Raumalta sunnuntaina. Kotiotteluun Joensuun Mailaa vastaan vire ei kuitenkaan kestänyt, vaan vieraat veivät sarjapisteet 1+4 lyötyä takoneen
Mirka Rintamäen johdolla tuloksella 0-2 (4-6, 2-7).
Markus Kitola tuurasi Mynämäen Vesan pelinjohtajaa
Petri Hännikäistä keskiviikkona. Vaikka kotijoukkue johti toista jaksoa jo 3-0, Fera esitti huiman nousun ja vei kaksi pistettä mukanaan Raumalle lukemin 0-1 (3-7, 3-3).
Eveliina Kesti nakutti jokeripaidassa 1+4 lyötyä juoksua.
Naisten Superpesis keskiviikkona
Jyväskylän Kirittäret – Pesäkarhut, Pori 2-1 (2-1, 0-1, 0-0, 6-5)
Mynämäen Vesa – Fera, Rauma 0-1 (3-7, 3-3)
Pesä Ysit, Lappeenranta – Lapuan Virkiä 0-2 (2-5, 0-8)
Siilinjärven Pesis – Joensuun Maila 0-2 (4-6, 2-7)