Kuuntele kansallispeli-podcastin tuorein jakso täältä.
Ilmajoella syntynyt Juha Puhtimäki oli nuorena lahjakkuus, jonka ura jäi kuitenkin polkemaan paikalleen 2010-luvun alussa, kunnes hän päätti pakata laukut ja hakea uralleen uutta suuntaa Hyvinkäältä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin Puhtimäki on selättänyt uransa vaikeudet, voittanut kaksi Suomen mestaruutta ja palkittu kerran vuoden pesäpalloilijana ja vuoden lukkarina. Sen lisäksi hän nousi pesäpalloilevan somen kaapin päälle. Mitä kymmenessä vuodessa tapahtui?
Kansallispeli on pesäpalloaiheinen podcast, joka on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita tarinoista, ilmiöistä ja ihmisistä pesäpallon ja Superpesiksen ympärillä. Toimittajana pesäpalloromantikko Antti Haapasalo.