Voisi ajatella, että päivittäin yhteyksissä olevat veljekset ja isä kuittailevat toisilleen siitä, että Matti ”Masa” Korhosella ole vielä Suomen mestaruutta. Mutta ei!
Jarmo ”Kumura” Korhonen pelasi Lipossa liki puolentoista vuosikymmenen taipaleen, jonka aikana seura oli pääsarjassa 1982 ja 1990–95. Nelossijaan päättyneenä kesänä 1992 Jarmo löi 1+59 juoksua.
– Jonkun verran olen antanut iskälle kuittia sen jälkeen, kun löin Kankaanpään Mailassa 61 (2+59) juoksua kesällä 2011, Matti myöntää.
– Jotain sellaista selitystä sieltä on kuulunut, että ennen sai käyttää sisävuorossa vain yhtä jokeria, Matti jatkaa.
Tällä kaudella Superpesiksen yhdeksikön pelaajista eniten juoksuja lyönyt Antti ”Möke” Korhonen kirjautti yhden kauden yhä voimassa olevaksi ennätyksekseen 2015 PattUssa 2+58 lyötyä juoksua. Jokainen oululaiskolmikosta on siis rikkonut 60 kotiutuksen rajan kesän aikana.
Ainakin se on ymmärrettävää, ettei Antin lempinimi ole Kumura. Matilla voisi lempilyöntinsä takia ollakin.
– Joo, mun lyöntini on lähempänä 90-luvun kumuraa. Antti joutuu käyttämään voimaa, kun ei taito riitä. No, se oli vitsi! Ei me niin kovalyöntisiä oltu isän kanssa.
Korhosten tarina on hämmentävä. Jarmo neuvottelee poikien pelaajasopimukset. Silti Matti, 33, ja Antti, 30, ovat pelanneet samassa joukkueessa vain 2013 PattUssa ja 2016–17 Lipossa sekä kesästä 2021 lähtien Kempeleen Kirissä.
Kolmikko näkee toisensa suurimman osan vuodesta päivittäin Oulun Sanginsuussa. Veljekset kulkevat yleensä töihin samaa matkaa ja poikkeavat vielä aamukahvilla Korhosenkujalla asuvilla vanhemmillaan!
– Haen Matin yleensä kyytiini töihin ja käymme porukoilla kahvilla. Vanhemmat asuvat aivan työpaikkamme vieressä, Antti vahvistaa.
– Kahvit on joka aamu valmiina. Antti joutuu aina syömään siellä myös puuron, minä vain silloin, kun en ole kotona ehtinyt syödä. Antilla kun soi herätyskello, minut herättävät puhuvat kellot. Olemme kello 6.45 Korhosenkujalla ja seiskalta kustannuspaikalla, naurahtaa kahden alle kouluikäisen tyttären isä Matti.
Kolmen kodin ja työpaikan välimatkasta kertoo olennaisen se, että tämän viikon Antin loman ajan Matti kulki töihin polkupyörällä. Ja jos Korhosenkuja kuulostaa ”Kumura” Korhosen tapauksessa vähättelyltä, karttaa tutkimalla selviää, että samalla kohtaa keskellä Oulujokea on myös Korhosensaari.
Siviilipuolella veljesten palkan maksaa Chempolis Oy. Kekiläisen legendan mukaan Matti on esimies ja Antti duunari.
– Matti ei ole mun esimies, mutta pikkusen parempiin hommiin se on suunnittelupuolelle päässyt. Teemme pääasiassa sellua, mutta emme tuota isoja määriä. Testaamme esimerkiksi bambua ja olkia. Tehdas on oikean kokoinen, mutta käytännössä demolaitos, Antti kuvailee.
– Olen päällikkönä tuotannon puolella, Antti on prosessihoitaja. Hän kuuluu tiimiini, mutta joo, en ole virallisesti hänen esimiehensä, Matti hymähtää.
Työpaikka löytyi kodin läheltä, kun tehtaan aikanaan perustanut Esa Rousu oli Korhosten perhetuttu.
– Olen ollut samassa työpaikassa koulun penkiltä valmistumisesta saakka. Homma on toiminut loistavasti. Luotto mulla firmaan ja päinvastoin mahdollistaa urheilemisen, Matti kertoo.
Antti kuuluu kiistatta aliarvostetuimpiin pesäpalloilijoihin. Pääsarjassa yhteen menoon 11 kautta pelannut Antti on Suomen mestari Sotkamon Jymystä. Pattijoen Urheilijoiden ja Oulun Lipon kautta Kainuussa kultaa vuolemassa käynyt Antti pelaa Kempeleen Kirissä kolmatta kautta. Niiden aikana hän on lyönyt Kirille runkosarjassa 9+123 juoksua.
Tämän kauden lyöjätilastossa Antti oli sijalla 11 lukemallaan 4+53. Merkittäväksi asian teki se, että siepparina pelaava Antti oli tilastossa korkeimmalla ollut yhdeksikön pelaaja.
Mikä on siviilityön ja pesiksen tasapaino?
– On mukavaa, että työ vie ajatukset pois pesäpalloilusta. Ei tarvi miettiä, mitä pelisä kävi. Ei tartte välttämättä puhua pesiksestä ollenkaan, mutta aika usein silti puhutaan, vastaa Antti oululaisittain.
Matti debytoi pääsarjatasolla Lipossa jo 16-vuotiaana. Matka KeKin mitalinhajuiseen tunnelmaan on ollut pitkä ja sisältänyt keikat Kankaanpään Mailaan, Nurmon Jymyyn ja Pattijoen Urheilijoihin. Lukkarin rooli vaihtui jo junioreissa jokeripaidan pukemiseen, vaikka Matti joutuikin pakkoraossa lukkaroimaan Lipossa 2017.
Onko Kempeleen ja Oulun välissä vielä kuinka suuri joki ylitettävänä pesäpalloilun osalta?
– Lippo on ollut sen verran kauan Ykköspesiksessä, että erot eivät ole enää niin suuret kuin aiemmin, Matti kuvailee.
Matille muutamat kiertolaisvuodet etelämpänä eivät jääneet hyödyttömiksi. Lakeudelta matkaan tarttui Nurmon kaudelta avopuoliso Elina Risku.
Tuleeko seuraavan polven Korhosta pesiskentille onkin kai vaikeampi kysymys. Matin kahdella tyttärellä on äitinsä Elina Riskun ja isoäitinsä Anneli Riskun (os. Repola) kautta kahden polven historia olympiapikaluistelijana.
– Annetaan tytöille vielä toistaiseksi valta itse vaikuttaa. Tytöistä vanhempi, marraskuussa neljä vuotta täyttävä, aloitti juuri harrastukset. Pesistä ohjelmassa ei ole vielä muuten kuin kotipelimme katsomisen osalta. Sinne lähetetään toivotuksella, että koitappa iskä lyödä juoksuja, ja mieluummin vähän reilummin.
Matti Korhosia on pelannut pääsarjatasolla neljä, Jarmo Korhosia kolme ja Antti Korhosia neljä. Onko koskaan tullut mitään sekaannuksia?
– En edes tiennyt tämmösistä, Antti hämmästyy.
Tällä kaudella Superpesistä pelasivat myös Roope (oikealta etunimeltään Mikko) Korhonen, Juha Korhonen, Jussi Korhonen ja Niko Korhonen. Mitä sukua he ovat teille?
– Ei kukkaa oo mittään sukua! Aika moni tätä kyselee, on liki identtinen vastaus.
Mikä on veljesi Matin paras puoli, Antti?
– Isältä periytynyt rauhallisuus ja se, miten se hoitaa asiat. On se mustakin pitänyt vuosien saatossa huolta!
Kai velipoika joskus ärsyttää?
– No, ärsyttää, mutta aika harvoin.
Mikä on veljesi Antin paras puoli, Matti?
– Rauhallisuus! Se on meillä suvussa, kuuluu vastaus veljen vastauksesta tietämättä.
Entä milloin Antti saa isoveljen ärtymään?
– Joskus työmaailmassa, kun joutuu kahesti välillä sanoon. Ei niin mielenkiintoisiin työtehtäviin joutuu kahesti pyytämään. Pitää olla tuotannollista työtä. Se on Antilla töissä vähän kuin kentälläkin, jossa ei kiinnosta koppia nostella.
Sopisiko Antille pudotuspelisängen sijaan kunnon parta?
– Matti yritti kesällä houkutella parrankasvatukseen. Sen parta on hieno, kun on alkanut käymään oikeilla partureilla. Vähän aikaa lähin mukaan, mutta sitten alkoi ahistaa ja ajoin pois.
– Nuorempi tytöistä ei ole yhtään ujo Antin parissa. Silloin parranajon jälkeen katsoi kuitenkin aika pitkään, kun Antti tuli parrattomana kylään. Omastani ei ole kotona tullut suurempaa kuittia, mitä nyt vanhempi tytöistä välillä sanoo, että saisi jo lähteä, Matti naurahtaa.
Kenties Matin näkeminen parrattomana vaatisi Kirin venymisen mestaruuteen.
Teksti: Pasi Peltola
