Ottelun alussa Pesäkarhut näytti parasta osaamistaan sisäpelissä ja esitteli koko arsenaalinsa. Joukkueen tilastoihin merkittiin ottelussa seitsemän eri juoksun lyöjää mukaan lukien Emilia Itävalon ja Kaisa-Maija Rosvallin kunnarit. Ykköspalkittu Itävalo on ollut oivalla pelipäällä koko toukokuun ja esiintyi tänäänkin edukseen.
– Joukkue pelasi hienoa sisäpeliä, mutta vähän siinä alkoi sattua ja tapahtua jossain kohtaa. Pallot alkoivat pomppia, eikä otettu palojen paikoista paloja pois. Muuten kyllä joukkueen esitys oli positiivinen, paljon pystytään juoksuja lyömään, Itävalo näki omiensa otteita positiivisen kautta.
Virkiän kiri käynnistyi toisella jaksolla, kun Kaisaleena Rautakorpi puhkaisi kakkosrajan ja kiersi kunnarin.
– Toisella jaksolla ruvettiin lyömään palloa. Jos kaverilla pomppi toisella jaksolla, niin meillä pomppi ensimmäisellä. Kun jätettiin omia virheitä pois, siitä se lähti. Kunnari avasi peliä, kiitteli ykköspalkittu Iina Lehtinen.
Pesäkarhut kärsi tänään kauden ensimmäisen jaksotappionsa ja hävisi lopulta koko ottelun supervuorossa, kun Emmi Viitala yllätti takakentän lyönnillään kakkoskoppari Emilia Linnan.
– Oltiin ihan hyviä tänään kuusi vuoroparia, mutta ihan loppuun asti se ei kestänyt. Meillä oli eväät voittaa tämä ottelu. Aika alkukaudessa ollaan vielä, mutta tästä lopusta pitää ottaa paljon oppia, miten se pysyy. Tuli sieltä myös hyviä lyöntejä, totesi Pesäkarhujen luotsi Sami Österlund.
Virkiän virkaveli
Tomi Niskanen otti ilon irti voitosta, kuten koko joukkue. Tappioton sarake säilyy ja joukkue sai kotiyleisönsäkin hurmioon positiivisilla peliesityksillä, mikä lupaa hyvää jatkoon.
– Mahtava voitto, hieno pesisilta loppujen lopuksi. Pitkään näytti siltä, että ollaan tänään todella jännittyneitä eikä fokus ollut siinä, mitä oltiin tekemässä. Tosi tyytyväinen, että voitettiin ja saatiin yleisö mukaan tuossa lopussa, kunnön möhinät. Tällaista pesiksen pitää olla, Niskanen hehkutti.
– Suuri kunnioitus Poria, peliä ja vastustajaa kohtaan. Tässä ei ole mitään teennäistä ja ylimääräistä, vaan molemmat keskittyivät pelaamaan ja taistelivat voitosta. Tänään tämä kääntyi meille, Niskanen jakoi tunnustusta illan vastustajalle.
Seinäjoen Maila-Jussit jatkaa voittoputkessa
Naisten Superpesiksessä pelattiin neljä ottelua helatorstaina. Seinäjoen Maila-Jussit nappasi kolmannen peräkkäisen täyden pistepotin ja rallatteli juoksuja Mynämäen Vesan kustannuksella.
Hyvinkään Tahkon
Pauliina Harinen alkaa löytää lyöntijyväänsä. Raumalla Harisen tilastoihin merkittiin neljä juoksua, mutta Fera vei kuitenkin ottelun voiton kotiutuskilpailussa.
Kempeleen Kiri oli tyly vierailija Lappajärvellä ja jätti vastustajansa nollille. Kolmostilanteista 4-23 syntyivät loppunumerot 0-2 (0-7, 0-3).
Naisten Superpesis helatorstaina
Rauma-Hyvinkää 2-1 (3-4, 5-3, 0-0, 4-2)
Seinäjoki-Mynämäki 2-0 (7-3, 13-3)
Lapua-Pori 2-1 (2-5, 6-5, 3-0)
Lappajärvi-Kempele 0-2 (0-7, 0-3)