Lapualla pääroolin otti avausjaksolla pitävä ulkopeli. Toiselle jaksolle sisäpeliin tehtiin molemmissa leireissä tarkennuksia, mikä tuotti tulosta. Virkiän Iina Lehtisen avattua juoksuhanat Go On Superjokeri Janette Lepistö iski joukkueensa kaikki loput juoksut ja ratkaisi kotivoiton supervuorossa vastustamattomalla välilyönnillä Camilla Kirsilän eteen. Emmi Laine pinkoi etenijänä kotipesään.
– Ihan mahtava peli, tosi hienosti oli yleisö mukana ja aivan aisti jo syksyn tunnelmaa. En ehkä ihan ole tyytyväinen omiin suorituksiini tänään, mutta tärkeisiin paikkoihin tulivat juoksut, ja se riittää. Olemme saaneet kehitettyä omaa peliä koko ajan eteenpäin ja varsinkin ratkaisun paikkoja saatu käännettyä itselle. Se on tosi hyvä, että peli paranee syksyn mittaan, nyt 603 tehopistettä urallaan nakuttanut Lepistö sanoi Ruudun haastattelussa.
300. superpesisottelunsa pelannut Kirittärien
Emma Körkkö rikkoi myös henkilökohtaisen yhden kauden tuotujen ennätyksensä. Sen enempää aihetta juhlaan ei Lapuan keskiviikkoilta joukkueelle tarjonnut.
– Olimme tosi huonoja, ihan itseni mukaan lukien. Sisällä ei ollut mitään järkeä meidän pelissämme, merkkivirheitä tehtiin ihan hirveästi. Ei tuolla pelillä voiteta, Körkkö manasi.
Runkosarjan voitto saattaa ratketa jo perjantaina, kun Manse PP ja Kirittäret iskevät yhteen Tampereen Kaupissa. Ottelu nähdään Ruudun ja VeikkausTV:n päälähetyksenä.
Jaksovoitto, mutta sen jälkeen Susanna Puisto riisui Tahkon aseista
Hyvinkään Tahko antoi jälleen osoituksen vaarallisuudestaan ja voitti vieraskentällä Porissa avausjakson. Vielä tauon jälkeenkin vieraat pääsivät johtoasemaan, mutta Pesäkarhut iski ottelun kahdeksan viimeistä juoksua.
– Sellainen koko kausi on ollut. Ihan hyvin on pystytty haastamaan kärkijoukkueita, mutta annoimme toisen jakson lipua käsistä ja supervuoron. Viikon päästä alkavat pudotuspelit, joissa pitää henkisesti olla paljon kovempi, jos haluaa voittaa, Tahkon pelinjohtaja
Antti Yli-Saunamäki mietti.
Sarjapisteiden lisäksi Porissa jännitettiin Go On Superjokereiden keskinäistä välienselvittelyä lyöjätilaston kärjessä. Tahkon kärkinimi
Pauliina Harinen kotiutti kahdesti, mutta koko ottelun ratkaisijaksi nousi kotijoukkueen
Susanna Puisto. Kakkoskulman läpilyönti tuotti kauden ensimmäisen kunniajuoksun ja kaksi tavallista toisen jakson kolmannen tasoittavalla. Koko illan saldo 1+6 lyötyä nostaa Puiston (1+62) vain yhden lyödyn päähän Harisesta (1+63).
– Ensimmäinen jakso oli hankala. Kolmessa vuorossa taisi tulla kahden palon lyöntivuoroja. Vähän huonosti lähti toinenkin jakso, mutta sieltä saatiin, mitä tarvittiin ja parannettiin, Pesäkarhujen pelinjohtaja
Sami Österlund totesi.
– Vähän oli hiljaista niin meidän joukkueessa kuin katsomossa. Yleensä sitä saa, mitä ansaitsee. Meidän pitää nostaa tunnetilaamme isommaksi, Österlund vaati.
Pesäkarhut menetti mahdollisuutensa runkosarjan voittoon, mutta pääsee toisena tai kolmantena valitsemaan vastustajansa puolivälieriin.
Pudotuspelijoukkueet selvillä
Naisten Superpesiksen pudotuspelijoukkueet varmistuivat jo tiistaina, kun Pesä Ysit Lappeenrannasta jäi kotikentällään pisteittä tamperelaista Manse PP:tä vastaan. Kolmen pisteen voittokaan ei olisi Ysejä auttanut, sillä Fera Raumalta kukisti Mynämäen Vesan 2-1 (3-1, 1-3, 1-0).
Feran ja kotikentällään Seinäjoen Maila-Jussit voittaneen Kempeleen Kirin sijoitukset runkosarjassa ovat 7 ja 8. Maila-Jussit varmisti tappiosta huolimatta kuudennen sijan.
Sarjanousijat Joensuun Maila ja Siilinjärven Pesis tasasivat keskinäisten otteluiden voitot 2-2 kuluvalla kaudella. Keskiviikon neljän kunnarin illassa JoMa voitti kotonaan 2-1 (3-2, 8-9, 2-1).