Tampereen pesisbuumi kaatoi lipunmyyntijärjestelmänkin, jonka kautta lopulta 1700 onnekasta sai lipun viidenteen puolivälieräotteluun. Kotijoukkueen kannattajien ei tarvinnut pettyä. Tuomas Jussila, Mansen sankari neljännessä ottelussa Imatralla, jatkoi kotikentällään siitä, mihin jäi ja pokkasi vakuuttavilla otteillaan ykköspalkinnon.
Manse rallatteli lopulta selvään voittoon lukemin 2-0 (6-3, 16-3). Toisen jakson ”naatiskelussa” Severi Tikkakoski yllätti kopparit ja iski superpesisuransa ensimmäisen kunnarin, joka tuotti samalla pajatson tyhjennyksen.
Imatran Pallo-Veikot eteni pudotuspeleihin 28 vuoden tauon jälkeen ja haastoi väkevästi ylivoimaisena pidetyn ennakkosuosikin. Samalla IPV tarjosi urheilun ystäville huiman spektaakkelin puolivälieräsarjassa, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Manse PP lunasti kuitenkin lopulta seurahistoriansa ensimmäisen välieräpaikan.
Jymy jatkoon jäätävien vaiheiden jälkeen
Hallitseva Suomen mestari Sotkamon Jymy on pelannut 2000-luvulla aina välierissä eikä tilasto katkea tänäkään vuonna. Hurjan taistelun välieräpaikka silti vaati, sillä haastavan kauden pelannut Joensuun Maila sai tärkeimmillä hetkillä mukavasti tehoja irti koneestaan.
Ottelusarjassa nähtiin lopulta pelkkiä kotivoittoja. JoMa kuitenkin avasi viidennen kohtaamisen vahvasti ja karkasi lopullisesti jaksovoittoon Patrik Wahlstenin tyhjentäessä pajatson monien sattumusten kautta. Toisen jakson ratkaisseesta läpilyönnistä vastasi puolestaan Jymyn Konsta Kurikka, joka puhkaisi kolmosrajan kahden palon tilanteessa. JoMa laittoi vielä kirivaihteen silmään ja ylsi juoksun päähän. Jossiteltavaakin hieman jäi, sillä kakkospesän yli suuntautunut harhaheitto pysähtyi aitoihin ja tuotti vain takatilanteen.
Supervuoroon Jymy tuli terävästi ja kylmäpäinen Joni Rytkönen taiteili huikealla näpillä etutilanteen. Hetkeä myöhemmin etenijäkuningas Rytkönen tuuletti jo juoksua kotipesässä. Pudotuspelien tuttu ratkaisija, Go On Superjokeri Roope Korhonen tarjoili etukentälle juuri sopivan mittaisen näpin, johon lukkari Ville Väliaho ei päässyt kiinni. Ratkaisun makua oli ilmassa, kun Lauri Rönkkö yllätti jatkoksi kakkoskoppari Topi Hurskaisen.
Otteluparille tyypillisesti JoMa ei taipunut, vaikka sade piiskasi Hiukan stadionia. Kaksi paloa tuli alle, mutta Go On Superjokeri
Patrik Wahlsten iski kaksi upeaa lyöntiä. Jymyn kolmoskoppari
Riku Niemi esitti niistä jälkimmäiseen hurjan polttoheiton, joka tiesi ottelun päättävää paloa kotipesään
Henri Litmasesta.
– Se oli voittava suoritus, joita me kaipaamme. Jos ensimmäisellä jaksolla annoimme juoksuja räpylästä, tällaisilla otteluita voitetaan, Jymyn pelinjohtaja
Jani Komulainen huomautti Ruudun haastattelussa.
1665 katsojaa paikan päällä Hiukan stadionilla todistivat kotijoukkueen villejä voitonjuhlia tuloksella 2-1 (3-8, 4-3, 2-1).
– Todella mahtava sarja, en ole itse ollut puolivälierissä tällaisessa sarjassa mukana. Kovaa taistelua, voimasuhteet vaihtuivat koko ajan. Täytyy hattua nostaa JoMalle, tosi hankala vastustaja oli, Komulainen kehui.
Miesten Superpesiksen välierät käynnistyvät molempien parien osalta jo sunnuntaina. Manse PP Tampereelta kohtaa Sotkamon Jymyn ja Vimpelin Veto saa vastaansa Kouvolan Pallonlyöjät.
Miesten Superpesiksen pudotuspelien tulokset ja otteluohjelma Veikkaus-tulospalvelussa