Idän ryhmän valtasikin viisi Mansen peluria. Virpi Hukka, 32, vetää porukkaa kahdeksannen Itä–Lännen kokemuksella. Mansen naisista debyyttiinsä valmistautuvat Lina Olenius, 21, ja Kiira Kautto, 17.
Missä seurasit Itä–Lännen joukkueiden julkistamista, Lina Olenius?
– Olin Anna Ala-Kauhaluoman luona.
Ennen nimien julkistamista kerrottiin viiden Mansen pelaajan olevan Idän joukkueessa. Keitä sinne veikkasitte?
– Listamme oli samanlainen: Virpi, Kiira, Venla Tanhua, Saaga-Angelia Raudasoja ja Anna itse.
Eli lukkariveikkauksenne meni pieleen?
– Kyllä, mutta mielestämme Venla kuuluisi sinne.
Pelasitko yhtään juniorileirien Itä–Länsistä tai tyttöjen peleistä Idän puolella?
– Olin tyttöjen pelissä 2019 Seinäjoella. Koska pelasin silloin Roihuttarissa (Helsingissä), olin Idän joukkueessa.
Idän väreissä pelaavat Mansen naiset taitavat kuitenkin Sotkamossa kannustaa myös Lännen joukkuetta.
– Se on totta, miesten pelissä! Menemme viisikkona samalla autolla Sotkamoon ja jäämme sinne katsomaan miesten sunnuntaisen pelin. Se alkaa jo kello 13, joten takaisin Tampereelle pääsee ajamaan valoisan aikaan.
Sen verran pitää toimituksen tarkentaa, että Raudasoja saattaa kannustaa Itää lukkari Aapo Komulaisen takia, pitäähän kaksikko yhtä.
Viisi pelaajaa taisi olla maksimi seuraa kohti, jotta kaikki mahtuvat yhteen autoon. Menettekö kaikki samalla kimppakyydillä?
– Mennään. Meistä vain minulla ja Virpillä on auto. Virpillä on pienempi, joten hän pyysi, että lähdettäisiin farkullani.
Eli mersulla matkaan Mansesta vai? Vai mikä merkki ja malli mahtaa olla?
– Eiii! Mistä tiesit? Sanoisin, että Eemeli eli E-sarjan auto se on.
Useana kesänä viimeisimmän vuosikymmenen aikana naisten Itä–Länteen on ollut valmistautumassa kaksi Keski-Uudenmaan kasvattia. Sotkamossakin heitä nähdään kaksi, koska Olenius on järvenpääläisen Kinnarin Pesis 2006:n kasvatti. Järvenpääläisnimi oli vuosia viime kauteen mestarina uransa lopettanut Susanne Ojaniemi.
Virpi Hukan kasvattajaseura on helsinkiläinen Puna-Mustat, mutta hän tunnustautuu keravalaiskasvatiksi.
– Minkäänlaista hajua valinnasta ei ollut, joten ei tässä ole hirveästi odotuksiakaan! Varmasti tulee superhieno kokemus. Sotkamossa näkee, olenko jokerina vai mukana myös ulkopelissä, toteaa sarjajohtaja Manse PP:ssä melkoista läpimurtokautta pelaava Olenius.
Olenius löi jo debyyttikaudellaan vuonna 2021 pääsarjassa 2+16 juoksua. Nyt samalla ottelumäärällä on koossa 1+39 kotiutusta, joilla irtoaa kevyesti sijoitus lyöjätilaston kymppikärjessä.
– Viime kauden jälkeen päätin hioa talviharjoittelussa repertuaariani niin, että sain saumalyönnin rinnalle myös tappikumuran. Sillä on tullut hyvin juoksuja, kuvailee vapaata viikonloppua Järvenpäässä, kesän toista sitten juhannuksen, viettänyt Olenius.
Mansen naisten runkosarjavoitto on jo käytännössä selviö. Tamperelaisjoukkue on omilla luvuillaan juoksuerolla 212–60. Sarjakakkonen Porin Pesäkarhut on lukemillaan 175–81 sekä toiseksi eniten juoksuja lyönyt että toiseksi vähiten niitä päästänyt joukkue.
Eikö mestaruus ala olla teille jo pakko?
– Ei tästä mitään paineita meille tule. Kaikki kehittävät peliään syksyä kohti, Olenius jarruttelee.
Alkukaudesta Olenius pelasi tasatahtiin pari peliä jokerina ja pari peliä yhdeksikössä. Viimeisimmistä 12 ottelusta hän on aloittanut jokerina vain kertaalleen. Nollatilanteessa Olenius on kolmospolttajana, mutta kaikissa muissa tilanteissa kolmosvahtina.
– Ulkopelissä pääsen hyödyntämään vahvaa heittokättäni, kuvailee ex-lukkari.
Jokerina Olenius pääsi tavallista useammin kotiutuspaikkoihin. Kotiottelussa Hyvinkään Tahkoa vastaan hän löi kuusi juoksua. Vaasan Mailattaria vastaan rikkoutuivat kaikki henkilökohtaiset yhden ottelun ennätyslukemat, kun Olenius sivalsi 1+7 juoksua, toi kaksi ja kokosi yhtä vaille tusinan (11/15) kärkilyöntejä.
Tilanteita Mansessa on riittänyt muillekin, kun Siri Eskola ei ole ollut viime kauden tapaan sentään enää sadan kotiutuksen tahdissa.
Oletko muuten luullut, että peleistä vapaat viikonloput pesäpalloilijat pääsivät täydellisesti eroon lajista tai urheilusta? Eivät taida päästä.
– Meillä on ollut tänä kesänä yllättävän paljon tyhjiä viikonloppuja, kun peli onkin ollut jo perjantaina. Silloin käydään hieronnassa tai vedetään cloudbootsit (painepalautushousut) jalkaan tai käydään syömässä yhdessä joukkueen kanssa, mutta siellä ei pesiksestä puhuta!
– Otan pesiksen vakavasti. Se taitaa mennä välillä koulunkin ohi, myönsi Olenius Keski-Uusimaan haastattelussa 2019 oltuaan matkalla tyttöjen Itä–Länteen Seinäjoelle.
– Hah! Täytyy myöntää, että vieläkin on välivuosi menossa. Olin kesäkuun alkuun asti töissä eskarissa avustajana. Hain keväällä Tampereelle luokanopettajakoulutukseen ja varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelemaan. En päässyt. Syksyllä laitan uudet hakemukset vetämään.
Teksti: Pasi Peltola