Haasteellisen talvikauden jälkeen palaset ovat alkaneet loksahdella kohdilleen. Pelinjohtaja Jarkko Pokelan mieli on levollinen, vaikka otteluruuhka painaa päälle.
– Sinänsä olen tyytyväinen alkukauteen, että sisäpelissä on kehitytty viime vuodesta paljon. Jos viime vuonna pelattiin todella paljon ulkopelin kautta, niin nyt on oikeastaan pääasiassa otettu pinnat melkein sillä, että on lyöty hyvin illasta toiseen.
Toisin sanoen Manse PP on takuulla vaarallinen vastustaja kaikille sarjan joukkueille, kun ulkopeli vielä hiotaan priimakuntoon.
– Pitää vain kiriä ulkopelin perustaso hyvälle suoritukselle. Kyllä mä sitten sanon, että me vaikea vastustaja olemme kenelle vaan. Pitää muistaa, että kärjessä ollaan nytkin. Emme me ihan huonoja ole olleet tälläkään kaudella, vaikka peli on välillä ollut huonoa. Silloin, kun hetket ovat olleet ottaa pinnoja, aika hyviä olemme olleet, Pokela sanoo.
Kuka parantaa eniten?
Alkusarjaa on jäljellä Manse PP:n osalta kolmen ottelun verran. Sen jälkeen joukkueen tie vie ylempään jatkosarjaan, jossa asettuvat vastaan vahvimmat mitalisuosikit. Pokela uskoo, että kaikki kärkijoukkueet parantavat vielä nykyisestä tasostaan.
– Kaikkea on lätisty ja latistu. Todellisuus on se, ettei kukaan kärjestä pelaa vielä sillä tasolla, mikä riittää mestaruuteen. Siitä se on kiinni, kuka eniten parantaa. Kova luotto on omaan joukkueeseen. Meillä on niin selkeät kehityskohteet, että pystymme aika paljon parantamaan.

Jarkko Pokela voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa pelinjohtajana viime vuonna. Onnistuuko sama temppu heti peräkkäisellä kaudella? Kuva: Rami Myllymaa.
Kehityskohteiksi Pokela nostaa ulkopelistä pari- ja ryhmätyöskentelyn, joka ”ei ole vielä joka asiassa parhaimmillaan”.
– Ulkopelissä ryhmätyöskentely ja kollektiivisuus – se, että kaikki pelaavat omaa paikkaansa. Pystytään siten sulkemaan iso alue siitä, saumasta saumaan pelaaminen niin sanotusti. Silloin, kun halutaan pelata keskustaan, niin tiedetään, miten se pelataan. Silloin, kun uhkia vastaan pitää pelata jostain, tiedetään, mitä se tarkoittaa ja mistä silloin täytetään.
Sisällä oma peli alkaa asettua mukavasti uomiinsa ja valinnanvaraakin on. Viime kaudella numerolla 3 pelannut Anniina Kiviharju on nyt siirtynyt kakkoskärkeen ja Petra Hussa on onnistunut ykköskeulassa. Pokela huomauttaa, että joukkueen etu edellä mennään.
– Pitää muistaa, että (Petra) Hussan kärkilyönnit taitavat olla 90 pinnaa tällä hetkellä kakkostilanteeseen. Eikös se ihan kohtalainen lukema ole sekin? Taitaa olla neljäntenä kärkilyöntitilastossa. Kiviharjun osalta on meille elintärkeää, että hän pelaa ulkona parhaimmillaan. Ei siis väkisin olla häntä tuomassa tuohon ja tekemässä muutoksia.
Ida Lähde jälleen ulkopelissä, Nina Taipale kokoonpanossa
Kokonaisuutena Manse PP:llä alkaa olla käytössään ihannekokoonpano. Pelikin on Pokelan mukaan jo osittain sellaista, mitä menestys edellyttää.
– Sinne päin ollaan menossa, aika lähellä aletaan olla. Korhonen (Senni, 17 vuotta) on isosti ringissä vielä mukana, Senni on pelannut tosi hyvän alkukauden. Häntä varmasti käytetään vielä.
Sairastuvan saranoita on Tampereella kulutettu, mutta nyt kaikki alkaa näyttää paremmalta. Loukkaantumiset silti vaikuttavat tulevien otteluiden ratkaisuihin.
– Lähteellä (Ida) oli toinen tai käytännössä kolmas ulkopeli. Taipale (Nina) oli pitkään sivussa. Lähteen kanssa pitää edetä päivä kerrallaan, ei se käsi suoraan tule kolmen pelin viikkokuntoon. Joitain huilipelejä tulee ihan varmasti, Pokela sanoo.
Loukkaantumiset voivat aiheuttaa yllättäviä eroja joukkueiden voimasuhteissa. Pokela kiittelee laajaa materiaalia, josta on hyötyä loppukauden tärkeimmissä otteluissa.
– Pitää muistaa, että moni joukkue on ihan vaneerattu kahdeksaan pelaajaan. Kun kaksi pelaajaa on päivän poissa, he ovat heti ongelmissa – ja sekin päivä vielä tulee. Tällä hetkellä se ei ole tullut kuin meille ja Porille, Lapualle osittain.
Yllätyskortteja varottava jo puolivälierissä
Manse PP:n ohella Pesäkarhut Porista ja Kirittäret Jyväskylästä ovat ottaneet paikkansa naisten Superpesiksen sarjataulukon kolmen kärjestä. Vaikka suosikeille povattiin menestystä jo ennen kauden alkua, Pokela heittää ilmoille varoituksen haastajien yllätysvalmiudesta. Vuosi sitten Kempeleen Kiri pudotti Kirittäret välieristä ja suisti Jyväskylän palkintokorokkeelta 16 mitalivuoden jälkeen.
Viimeisimpinä Seinäjoen Maila-Jussit kukisti Manse PP:n kotonaan 2-0 (7-2, 4-0) ja Pesä Ysit Lappeenrannasta jätti Kirittäret pisteittä 1-0 (4-4, 3-2).
– Seinäjoki osoitti meille perjantaina, että puolivälieristä lähtien tulee olemaan kovaa peliä. Meillä ei ollut mitään palaa. Heillä on kapea rinki, mutta (Netta) Rummukaisen tultua mukaan heillä oli ihan eri tason kärki ja yht’ äkkiä kärjen pelaajat alkoivatkin kulkea hullun lujaa. Se on hyvin pienestä kiinni, Pokela lataa.
– Kärkijoukkueet ovat tällä hetkellä hyviä ja keskipakan joukkueet ovat hyviä. Itse pitää pyrkiä vain koko ajan kehittymään, se on ainoa keino. Turhaan ei kannata miettiä, että kuka tulee vastaan.
Loukkaantumistilanne saattaa korostua ratkaisuotteluissa.
– Tasaista on varmasti. Jos ovat kärkijoukkueetkin vähän kapeita, sitä kapeampia ovat keskipalkin joukkueet, Pokela huomauttaa.
Leiriviikon huipennuksena Manse-Pesäkarhut
Ensi viikolla Pirkanmaan pesäpallo pääsee näyttämään parastaan, kun kaikkien aikojen Suurleiri tuo 125 joukkueellista D-tyttöjä ja D-poikia eri puolilta Suomea Tampereelle. Manse PP:n joukkuetta ja pelaajia näkyy leirillä viikon mittaan. Lauantaina (21.7.) naisten Superpesiksen ystäville tarjoillaan todellinen herkkupala, kun Tampereella vierailee Pesäkarhut Pori viime vuoden loppuottelun uusinnassa. Virallisessa leiriottelussa Kaupin pesäpallostadionin lehterit täyttyvät takuuvarmasti ääriään myöten.
– Leiriä ennen Raumalle mennään perjantaina ja sunnuntaina on aika kova peli, Lapua kotona. Siinä on myös iso päivä tietenkin, Pokela tietää.
– Vielä on valmistavina päivinä pari kertaa tehty jopa kaksi treeniä. Pori-peli on leiripeli ensi viikon lauantaina ja siihen asti mennään vähän riskillä. Sitten aletaan vähän miettiä, mitä kannattaa tehdä.
Lähtökohdat syksyä ajatellen ovat Manse PP:n kannalta erinomaiset. Sisäpelissä riittää vaarallisuutta ja ulkopelissä saumoja kurotaan umpeen. Itä-Länsi-pelaaja Susanna Kylä-Kause ja nuori Henna Suominen ovat hyvässä tikissä, jokeriosastoa täydentävät lyöntipuolella erityisesti Kirsi Ala-Lipasti ja Jatta Vuorinen. Pesänvälejä taittavat huippunopeat etenijät, kuten Henna Peltokangas, Mira Kolehmainen ja Ida Lähde. Lukkari Senni Sallinen johtaa ulkopeliä vahvoin ottein.
– Fysiikka on aika kovalla tasolla. Etenijät kulkevat tällä hetkellä kovaa, vaikka treenataan vielä paljon. Siihen täytyy olla tyytyväinen. Pesänväliaikoja, mitä on seurattu, he kulkevat hyvin.
– Taivas alkaa sinisempi olemaan päivä päivältä, Pokela päättää.
Aiheesta lisää
Manse PP:n kotisivut
Lehdistötilaisuus: Hyvinkään Tahko vs. Manse PP, Tampere
Valtakunnallinen Suurleiri Tampereella 17.-22.7.