Keskiviikkona julkaistun rankingin neljä parasta erottuvat edukseen. Vimpelin Veto, Joensuun Maila, Sotkamon Jymy ja Kouvolan Pallonlyöjät ovat suosikit välieräjoukkueiksi. Selvästi vahvimmiksi haastajiksi arvioidaan Seinäjoen JymyJussit ja Koskenkorvan Urheilijat.
Ranking 6: Koskenkorvalla pelataan rohkeasti
Koskenkorvalta kuultiin suru-uutinen kauden alla. Seuran vuosien voimahahmo ja monessa mukana ollut pesäpallovaikuttaja Antti Alho nukkui pois 70 vuoden iässä. Alhon muistoa kunnioitetaan Koskenkorvan lauantaisessa kotiavauksessa, johon on kutsuttu laajasti seuraväkeä vuosien varrelta.
Alkavalla kaudella joukkue tavoittelee paluuta mitalikantaan. Koskenkorvalla juhlittiin SM-pronssia kausilla 2003 ja 2007.
– Sisäpeliin vaaditaan tehokkuutta jokaiselta pelaajalta omassa roolissaan. Ulkopelissä korostuvat yhteispeli ja rohkeus pelata, pelinjohtaja Tomi Niskanen sanoo.
– Onnistumista edellytetään omissa pääteemoissa, joita on syksystä asti hinkattu ja rakennettu. Tärkeimpänä nousee esiin rohkeuden lunastaminen, Niskanen jatkaa.
Mielenkiintoinen kesäkuun erikoisuus on Etelä-Pohjanmaan Pesisklassikko –tapahtuma, jossa Koskenkorvan Urheilijat kohtaa paikalliskilpailijansa JymyJussit Seinäjoen uudella jalkapallostadionilla 10.6.
Minimitavoite
SM-mitali
Arvioi väittämiä asteikolla (0-10)
Sisäpeliä koko joukkueella: 8
Sisäpeliä rohkeasti: 8
Sisäpeliä monipuolisesti: 7
Ulkopeliä aggressiivisesti: 8
Ulkopeliä nopeatempoisesti: 9
Ranking 5: JymyJussien matka jatkuu ja vauhti kiihtyy
– Lupa pelata, eikä pelätä, paaluttaa Seinäjoen JymyJussien pelinjohtaja Mikko Vainionpää joukkueen kotiuttamiseen liittyen.
JymyJussien leirissä on lupa odottaa paljon alkavalta kaudelta. Uusina kasvoina joukkueeseen liittyvät lukkari Henri Itävalo ja Itä-Länsi-pelaaja Juuso Myllyniemi. Muilta osin kokoonpano on pysynyt pitkälti muuttumattomana.
– Vuosi lisää kokemusta, pelinjohtaja Vainionpää toteaa nuorista pelaajista.
Joukkueen ykköstähtenä jatkaa hallitseva lyöjäkuningas Jukka-Pekka Vainionpää, joka paukutti viime kesän runkosarjassa järisyttävät 7+104 tikkiä. Mikko Vainionpää muistuttaa samalla ulkopelin merkityksestä.
– Ulkopeli pitää saada riittävän jämäkälle tasolle. Vahvuuksiimme siinä kuuluvat nopea tempo ja juonikas lukkari. Pelin pitää kesän aikana kehittyä. Meidän pitää päästä mittaamaan kotiuttamista suurin piirtein samoista määristä kolmostilanteita kuin vastustajan.
Viime kaudella JymyJussien juoksuero painui pakkaselle 237-283. Runkosarjassa yhdeksänneksi sijoittuneen joukkueen kausi päättyi minipudotuspeleissä Kiteen Pallo -90:tä vastaan.
– Mielenkiinnolla lähdemme jatkamaan aloitettua matkaa. Lämmintä kesää kaikille, Vainionpää toivottaa.
Minimitavoite
Vastaaja ei vastannut tähän kysymykseen.
Arvioi väittämiä asteikolla (0-10)
Sisäpeliä koko joukkueella: 9
Sisäpeliä rohkeasti: 10
Sisäpeliä monipuolisesti: 8
Ulkopeliä aggressiivisesti: 6
Ulkopeliä nopeatempoisesti: 9
Ranking 4: Kouvolan Pallonlyöjillä mitali mielessä
Perinteikäs Kouvolan Pallonlyöjät palasi viime syksynä miesten Superpesiksen välieräjoukkueeksi neljän välivuoden jälkeen. Menestystä on tullut seurana kokonaisvaltaisestikin, mistä osoituksena on Suomen suurin lisenssimäärä (485).
Superpesisjoukkue sai tälle kaudelle kaksi timantinkovaa vahvistusta, kun lukkari Janne Kivipelto ja lyöjäjokeri Juha Korhonen siirtyivät Kouvolaan. Tavoitteena on ottaa askel eteenpäin, pelinjohtaja Eero Pitkäsen mielestä jopa jättiläismäinen harppaus mestariksi asti. Viime kaudella Kouvolan kentästä lyötiin kärkikolmikkoon verrattuna runsaasti juoksuja.
– Ulkopelissä annettujen juoksujen määrän on laskettava roimasti, Pitkänen tietää.
Kokonaisuutena Kouvolan Pallonlyöjillä on vahva joukkue jalkeilla ja omista junioreista, kuten A-poikien viime syksyn mestareista, löytyy haastajia.
– Sisäpelissä vahvuutemme ovat nopeissa etenijöissä ja kotiuttamisessa. Ulkopelissä riittää heittovoimaa. Joukkueena pelataan, Pitkänen painottaa.
Minimitavoite
Mestaruus
Arvioi väittämiä asteikolla (0-10)
Sisäpeliä koko joukkueella: 6
Sisäpeliä rohkeasti: 6
Sisäpeliä monipuolisesti: 6
Ulkopeliä aggressiivisesti: 6
Ulkopeliä nopeatempoisesti: 6
Miesten Superpesiksen kotimaan avauskierros la 6.5.
Kankaanpään Maila-Pattijoen Urheilijat, Raahe 15.00
Koskenkorvan Urheilijat-Joensuun Maila 15.00
Kouvolan Pallonlyöjät-Alajärven Ankkurit 15.00
Vimpelin Veto-Seinäjoen JymyJussit 15.00
Aiheesta lisää
Koukkunäppi.fi: Kouvolan Pallonlyöjät tavoittelee mestaruutta
Pesäpallokauden 2017 avauspaketit