Naisten finaaliviikonlopussa runsaasti juoksuja ja jonkin verran kuohuja

Avausottelun Tampereella Kirittäret vei etupäässä Eeva Mäki-Maukolan kahden kunnarin (molemmat 3-rajaleikkureilla) ansiosta, joista varsinkin ensimmäisen laillisuus aiheutti jälkipuheita. Puheita tuli jo tilanteen aikana niin paljon, että tamperelaisten 2-pelinjohtaja Antti Vihtkari katseli lopulta päätuomari Jan Karjalaisen korttikokoelmaa ja poistettiin siten kentältä. Ottelun avausjakso kulki tasaisena Mäki-Maukolan läpilyöntiin saakka, kun taas jälkimmäinen oli alusta asti vieraiden hallinnassa, vaikka Siri Eskolan takakentän puhkaisu (1+1) nostikin kotijoukkueen hetkeksi voittokamppailuun.

Sunnuntaina Kirittäret tyrmäsi vastustajansa Hippoksella jo avausvuorossa iskemällä taululle 7–0-johdon, pääosin vieläpä hyvillä lyönneillä. Manse oli vaihtanut lukkari Jasmin Andreassenin Senni Salliseen, joka pelasi alkuhapuilujen jälkeen hyvän ottelun. Andreassen nähtiin alkukauden tapaan linjassa. Kotijoukkue murjoi jakson kuitenkin tylysti 12–5, vaikka kolmas vuoro olikin varaa hukata huolimattoman väärähuudon seurauksena triplapaloon palottomassa ajolähdössä. Toista jaksoa vieraat sen sijaan johtivat parhaimmillaan neljällä juoksulla, mutta joukkue käytännössä antoi jakson (ja koko ottelun) käsistään. Kirittärien jakson neljästä juoksusta kolme olisi ollut estettävissä.

Jyväskylällä on nyt ansaitusti kolme ottelupalloa mestaruuteen. Mansen kärkipelaajat eivät taidossa häviä vastustajilleen, mutta Kirittärien kokemus on ollut valttia. Löytyyhän yhdeksiköstä peräti kuusi vähintään kolme mestaruutta voittanutta pelaajaa. Näkyvimpiä ovat olleet Emma Körkkö ja Eeva Mäki-Maukola sekä monitoimijokeri Susanne Ojaniemi (jolla Suomen mestaruutta ei vielä ole). Tamperelaisten ykköskärki Henna Peltokangas–Saaga-Angelia Raudasoja–Virpi Hukka on säilyttänyt korkean tasonsa myös finaaleissa.

 

Pesäpallossa on varsin harvinaista, että loppuotteluissa ajetaan ketään ulos. Edellinen kerta on vuodelta 2008, ja tuon Sotkamon ja Pattijoen finaalisarjan jälkimuistelot harvemmin jättävät mainitsematta Pertti Mäkelän ja Jimi Heikkisen välisen hetken kolmannessa ottelussa.

Tampereella pelattiin ensimmäisen loppuottelun neljättä vuoroparia tasatilanteessa 1–1. Mäki-Maukolan läpilyönti ei suoraan ollut Vihtkarin reagoinnin kohteena, mutta pallon rullatessa maisemaan ja kentän kiertäessä hän kiinnitti huomionsa ykkösrajan tienoille, jossa lukkari Andreassen, 1-vahti Raudasoja ja syöttötuomari Jan Brandt olivat koolla. Andreassen ja Brandt tutkivat oikeaa jälkeä, ja Raudasoja näytti aivan eri kohtaa kentästä pallon putoamisjäljeksi. Syöttötuomarin näytettyä lyönnin sisälle Vihtkari heitti viuhkansa kentälle, joka sinällään on varoituksen (mahdollisesti myös ulosajon, jos viuhkan heitto katsotaan vaaratilanteen aiheuttamiseksi) arvoinen rike ja asteli kenttäalueelle. Pelinjohtajan tulo pelialueelle pelin ollessa käynnissä on nollatoleranssirike ja johtaa aina varoitukseen. Andreassen ja Raudasoja eivät jatkaneet protestointia tuomarin näytön jälkeen ja hyväksyivät tuomion ilman suurempaa metelöintiä.

Sarjan ollessa tapahtumahetkellä vielä alkuvaiheissaan reaktio tuomariston näkemykseen ja varoituksen jälkeinen asiaton tuuletus pelituomaria kohti olivat harkitsemattomia, eikä toisen varoituspisteen kriteeristön täyttymisestä ole epäselvyyttä. Pesäpallokentällä tuomarit tuomitsevat ja pelituomari Karjalainen toimi suoraselkäisesti ja nosti sääntöjen edellyttämän toisen varoituksen, joka johti automaattiseen ottelurangaistukseen.

Manse PP siis joutui vaihtamaan Vihtkarin tilalle uuden kakkospelinjohtajan toiseen otteluun. Siihen pestiin löytyi vajaan 300 km:n päästä haminalainen Vesa Toikka. Ratkaisu oli yllättävä, mutta panokset ovat kovat ja paras saatavilla oleva henkilö kannattaa olla pelaajiston tukena. On myös luultavaa, että Toikan pesti saa jatkoa. Toimitsijakiellossa ollut Vihtkari tepasteli pelin aikana hyvin lähellä vieraiden vaihtopenkkiä Jyväskylässä ja tämä johti Pesäpalloliiton kurinpidon ja kilpailutoiminnan ohjausryhmän antamaan yhden ottelun lisärangaistukseen.

Yleensä loppuottelut ovat olleet vähäjuoksuisia vääntöjä, sillä esimerkiksi viime kauden neljässä finaalissa nähtiin yhteensä 24 juoksua. Tänä syksynä on kuitenkin nähty komeaa sisäpeliä, sillä sarjassa on lyöty tähän mennessä seitsemän kunnaria, vieläpä pääosin hienoilla lyönneillä. Juoksuja on nähty jo 39, joten voidaan puhua yleisöystävällisestä pelistä. Yleisöä on kauniissa syyssäässä riittänyt mukavasti. Kahden pelin jälkeen ollaan yli 1500 keskiarvossa, joten naisten superpesis vankistaa yhä asemaansa maan seuratuimpana naispalloilusarjana.

Kolmannessa finaalissa tamperelaiset ovat kuitenkin pakkovoiton edessä. Mielenkiinnon kohteina ovat mm. joukkueen lukkarivalinta ja kakkospelinjohtaja. Aiemmissa otteluissa saavutettu tilannemäärä riittää voittoihin, mutta kotiuttamisen ja erityisesti ulkopelin on parannuttava. Jyväskylän tilanne näyttää tällä hetkellä optimaaliselta, kun joukkue on jauhanut keskimäärin lähes 20 tilannetta ottelua kohden. Noilla luvuilla juoksuja syntyy väkisinkin voittoon riittävä määrä, jos ulkopeli kestää. Loppuottelusarjassa Kirittäret on kahdessa pelissä antanut enemmän juoksuja kuin edeltäneissä kahdessa pudotuspelisarjassa yhteensä. Mari Mantsinen pääsi kuitenkin avausfinaalissa hyydyttämään tamperelaisten sisäpeliä ja vaikka sunnuntaina juoksuja tuli runsaasti, oli jyväskyläläisten ulkopeli ratkaisuvaiheissa riittävän pitävää. Kolmas voitto ei tule kuitenkaan helposti ja jos Manse hoitaa kotipelinsä on kaikki taas avoinna.

Ensi lauantain kolmannessa finaalissa nähdään myös sarjan kolmas tuomaripari. Joukkueiden kaarityöskentelyä ajatellen tämä voi aiheuttaa hienosäädön tarvetta, sillä kaikkien syöttötuomareiden matalalinja ei ole välttämättä samanlainen. Niin ikään alkuasento- ja syöttöliiketulkinta voi tuomareilla olla erilainen. Kaikki parit ovat toki asiansa osaavia ja olleet viheltämässä joukkueiden otteluita kauden aikana. Ratkaisut nähdään varmasti kenttärajojen sisäpuolella ja pelaajien toimesta.

Sananen vielä pronssipeleistä. Lapuan Virkiä peittosi Porin Pesäkarhut kahteen otteeseen ja varmisti mitalit kotikentällään sunnuntaina. Molemmat ottelut menivät supervuoropariin ja sisällä aloittanut joukkue iski kahdesti. Lauantaina Erku-areenalla Pori näytti toisen jakson lopussa menevän voittoon Susanna Puiston 1+6 lyödyn siivittämänä. Mutta Lapua kimmersi viimeisessä mahdollisessa paikassa kahden juoksun takaa-ajosta jaksovoittoon. Puisto löi jatkojen aluksi yhden lisää ja Elisa Pauna toisen juoksun. Mutta edellisjakson loppu toistui ja Lapua teki kolme juoksua Janette Lepistön ja Emma Kiviniemen lyönneillä.
 

Sunnuntaina Puisto oli jälleen pääosassa, kun Pesäkarhut voitti avausjakson hyvällä esityksellä. Toinen puolisko repsahti Lapualle Iina Lehtisen ja Emmi Laineen läpilyöntien siivittämänä. Murskalukemiin päättyneen jakson jälkeen supervuoroparissa Lehtinen ja Lepistö onnistuivat. Puiston ja Porin viimeinen rutistus jäi juoksuttomaksi. Samalla päättyi myös kahdessa ottelussa kaikkiaan 1+11 juoksua lyöneen Puiston huikea pääsarjaura, jolle lapualaisyleisö antoi ottelun jälkeen asiantuntevat suosionosoitukset. Lepistö ja Laine yhteistyössä pystyivät samaan lyötyjen määrään Tero Viinamäen ensimmäistä kauttaan johtaman Lapuan riveissä. Eteläpohjalaisille pronssi maistui kahden nelossijaan päättyneen kauden jälkeen ja Porin kuuden kauden (1–2–3) mitaliputki katkesi.

Artikkelin kuvat: Pasi Kettunen.