Pelinjohtajien ennakkoarvioissa Mynämäki sijoitettiin ennen kauden alkua sarjan kakkoseksi ja yhdeksi ennakkosuosikeista. Joukkue itse ilmoitti jo hyvissä ajoin tavoittelevansa nousua Superpesikseen. Varsinaisesta yllätyksestä ei ole tarpeen puhua, mutta suvereeni 19 voiton putki kertoo vahvasta dominoinnista.
– Kun kokoonnuimme joukkueen kanssa viime vuoden marraskuussa, tavoite oli heti selvä niin joukkueen kuin seuran puolelta. Nousuun tähdätään – ihan sama, tuleeko se runkosarjan voittajana vai karsinnan kautta, mutta siihen malliin tavoite aseteltiin, pelinjohtaja Mikko Järvenpää kertoo.
– Harjoituspeleistä otimme vain yhden voiton, mutta varsinainen sarjakausi on tuonut 19 voittoa peräkkäin. Siihen nähden ei ihan olisi uskonut, että näin aikaisin nousu Superpesikseen varmistuu, eikä kausi koko aikaa ole ollut vain riemumarssia. Supervuoroista ja kotiutuskilpailuista olemme vääntäneet tärkeitä pisteitä, jopa kahdeksan pistettä, Järvenpää miettii.
Kova työ ja harjoittelu palkittiin
Menestys ei tullut itsestään. Talvella luotiin pohjat, joista ammennettiin voimaa sarjakaudelle. Järvenpää jakaa vuolaasti kiitosta koko valmennustiimilleen.
– Kylänpään Meri, entinen superpesispelaaja, palasi kotikonnuilleen ja tuli meille fysiikkavalmentajaksi. Teemu Salonen toimi juoksuvalmentajana ja Jari Lehto vastasi lisäkseni lajipuolesta. Meillä oli tosi loistava työnjako. Tehtiin tarkat suunnitelmat, miten treenattiin ja se tuotti tulosta. Olemme varmasti sarjan kovakuntoisin ja nopein joukkue.
– Tämä on motivoitunein joukkueista, joissa olen ollut mukana ja tosi yhtenäinen. Meillä on ollut 18 pelaajan varsin iso rinki. Vaikka osa ei montaa peliä pelannut, he ovat silti olleet sitoutuneesti mukana. Tosi hienoa on ollut olla tässä joukkueessa. Kun voittoja alkoi tulla, se ruokki fiilistä entisestään.
Pelillisesti Mynämäen laaja materiaali oli valttia kauden mittaan.
– Emme olleet vain muutaman pelaajan varassa, vaan pystyimme oikeasti pelaamaan kahdella kärjellä. Ratkaisijoita löytyi molemmista. Laadukas jokeriosastomme on kokenut ja toi oman sopivan mausteensa tähän, Järvenpää kiittelee.
Ulkopelissä lukkari Mari-Ann Lehtinen nousi vahvaksi vastuunkantajaksi edellisen kauden haasteiden jälkeen.
– Mari-Ann on pelannut huikean kauden ja tehnyt itse paljon töitä menestyksen eteen. Eeva Kettusen kanssa he olivat usein puhelinyhteydessä ja kävivät läpi henkisen puolen juttuja. Lisäksi nostan esiin ketään muuta unohtamatta kentille palanneen Johanna Käkösen, joka oli äärettömän iso pala meille erityisesti ulkopelissä. Johanna pelasi vielä puoli kautta käsi sökönä, Järvenpää ihmettelee.
Turun seutukunta avaa Mynämäelle mahdollisuuksia
Varsinais-Suomessa ei ole ollut superpesisjoukkuetta kauden 2013 jälkeen, kun Turku-Pesis luopui pääsarjapaikastaan. Nyt alueen tyttöjunioreille avautuu jälleen polku huipulle asti.
– On tämä tosi iso asia koko alueelle. Nyt saamme rakennettua pelaajapolun huipulle asti. Urheilullisesti olemme ilman muuta valmiita Superpesikseen ja samoin seuraorganisaation puolella, Järvenpää sanoo.
Nousun ratkaissutta paikallisottelua Pöytyän Urheilijoita vastaan seurasi paikan päällä komeasti 710 katsojaa, joiden riemuksi kotijoukkue vei voiton 1-0 (2-0, 1-1). Järvenpää uskoo, että superpesispaikka näkyy lehtereilläkin.
– Yleisömäärä oli Pöytyä-ottelussa vielä 400 katsojaa suurempi kuin meidän keskiarvo. Varmasti on tilausta Superpesiksen paikalle silläkin puolella – vielä, kun saadaan olosuhteita kehitettyä yhteistyössä kunnan kanssa.
Maantieteellisesti Mynämäen sijainti avaa mahdollisuuksia. Mynämäki on osa Turun seutukuntaa ja Suomen kuudenneksi väkirikkain kaupunki Turku sijaitsee vain 30 kilometrin päässä.
– Turun läheisyys on iso asia. Pelaajien on helppo tulla tänne, kun alue tarjoaa työ- ja opiskelumahdollisuuksia. Samoin yhteistyökumppanipuolella Turun vetovoimaa voidaan hyödyntää, Järvenpää uskoo.
Treenit vielä syksyllä?
Mynämäellä nähtiin voitontanssia jo keskiviikkona, mutta tosiasiassa sarjakausi jatkuu yhä. Joukkueella on vielä kolme ottelua jäljellä naisten Ykköspesiksen runkosarjassa.
– Vähän tuosta tyhjä olo tuli, mutta aivan varmasti hoidamme kunnialla kolme jäljellä olevaa peliä. Parhaalla kokoonpanolla mennään. Jos vaikka pitäisimme tappiottoman sarakkeen loppuun saakka, niin olisihan se upea päätös kaudelle, Järvenpää painottaa.
Nousulle Superpesikseen saatiin sinetti, joten valmistautuminen tulevaa varten etenee tästä eteenpäin kiihtyvällä tahdilla.
– Suuri osa pelaajista on luvannut jatkaa ja samoin valmennusjohto jatkaa. Siltä pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan kautta 2019, Järvenpää sanoo.
Vielä on kesääkin jäljellä. Nousua Superpesikseen juhlitaan varmasti, mutta Järvenpää heittää ilmoille jopa ajatuksen sarjakauden jälkeisistä ulkotreeneistä.
– Katsotaan, käytetäänkö vielä alkusyksyn hyvät kelit hyödyksi.
Ainakaan innokkuuden tai motivaation puutteesta ei siis jää Mynämäen Vesan menestys jatkossakaan kiinni.
Mynämäen Vesan nousijajoukkue naisten Superpesikseen
Fanni Elo, Sini Haataja, Mona Heikkilä, Neea Helin, Maria Kitola, Julia Korkiamäki, Riina Korkiamäki, Johanna Käkönen, Iida Lastama, Mari-Ann Lehtinen, Roosa Luoma, Minja Majasuo, Jaana Marjamäki-Kekola, Minttu Mäkinen, Henna Nurmi, Mirjami Raitanen, Oona Rantomaa, Jessika Sihvonen. Mikko Järvenpää (pj), Jari Lehto (2. pj), Meri Kylänpää (fysiikkavalmentaja), Simo Lehtonen (huoltaja, apuvalmentaja), Teemu Salonen (juoksu- ja fysiikkavalmentaja).
Aiheesta lisää
Turun Sanomien uutinen Mynämäen Vesan noususta Superpesikseen
Mynämäen Vesan kotisivut
Päivitetty 2.8. klo 18.08: Lisätty pelaajaluetteloon Mona Heikkilä, Iida Lastama ja Minja Majasuo.