Eskola, 21, on pelannut kolme kautta Superpesiksessä. Päättyneellä kaudella syntyivät uran ennätystehot 94 kärkilyöntiä, 10 tuotua sekä lyöjätilastossa sijalle 14 oikeuttaneet 2+31 lyötyä. Eskola palkittiin kentän parhaana B-tyttöjen Itä-Länsi-ottelussa Kouvolassa 2016.
Kotimaisemat jäivät taakse, kun opiskelupaikka löytyi Kuopiosta. Samalla heräsi ajatusta uudesta askeleesta uralla.
– Uskon, että pystyn monipuolisena pelaajana vahvistamaan Kirittärien jo ennestään erinomaista joukkuetta. Tuon kentälle myös tunnetta oman vahvasti eläytyvän persoonani kautta, Eskola miettii.
– Siri on motivoitunut ja lahjakas nuori pelaaja, joka halusi tulla nimenomaan Kirittäriin. Hän on vaihtajana ja kotiuttajana pelaaja, jolla on myös selkeä läpilyöntipotentiaali lyönneissään. Ulkopelissä hän pystyy pelaamaan hyvällä tasolla sekä etukentällä että polttolinjassa, pelinjohtaja Jussi ”Nalle” Viljanen näkee.
Saana Sumén sijoittui runkosarjassa lyöjätilaston viidenneksi ja pudotuspeleissä neljänneksi. Oulun Lippo Juniorien kasvatilla on takanaan selvästi uran paras kausi, mistä on hyvä jatkaa eteenpäin.
– On mukava jatkaa Kirittärissä hienosti päättyneen ja henkilökohtaisestikin hyvin sujuneen kauden jälkeen. Uskon pystyväni parantamaan edelleenkin tekemistäni mailanvarressa, Sumén sanoo.
Kirittärien sopimustilanne (28.9.2018)
Siri Eskola, Virpi Hukka, Silja Kantanen, Venla Karttunen, Camilla Kirsilä, Ella Korpela, Mari Mantsinen, Eeva Mäki-Maukola, Emma Nieminen, Emma Sallinen, Saana Sumén, Laura Toikkanen, Iina Valkeejärvi. Jussi "Nalle" Viljanen (pj).
Aiheesta lisää
Kirittärien kotisivut