Häviääkö Kirittäret tällä kaudella yhtään ottelua tai ottaako Roihuttaret pudotuspelipaikan? Mitä tekee Tiia Peltonen, entä Petra Väistölä?
Miesten Superpesiksessä Mikko Kanala sai täyteen 500 tuotua ja Jukka Marttala debytoi syöttötuomarina. Viikon lahjakkain hetki koettiin puolestaan Siilinjärven Mantulla.
Roihuttaret avausvoittoon, Pesäkarhut kukisti Virkiän
Keskiviikon kierroksella sarjanousija Roihuttaret Helsingistä avasi kautensa komealla voitolla, kun Mynämäen Vesa jäi kotikentällään juoksuitta tuloksella 0-2 (0-3, 0-4).
– Alussa oli pientä hermostuneisuutta joukkueelta, mutta ulkopeli piti koko pelin ajan ja siitä voi olla tosi ylpeä. Nollapeli joukkueelta, ihan mahtava aloitus, iloitsi Roihuttarien ykköspalkittu
Marianne Penttinen.
– Harjoituspelit menivät hyvin, mutta ensimmäinen sarjapeli on henkisellä puolella erilainen tilanne. Pelataan pisteistä ja pientä jännittyneisyyttäkin pelaajilla oli. Kaiken kaikkiaan hyvin meni kuitenkin peli, sanoi pelinjohtaja
Tommi Nevala.
Pesäkarhujen
Tiia Peltonen iski superpesisuransa ensimmäisen kunnarin, kun joukkue voitti kotiavauksessaan Lapuan Virkiän 2-0 (3-2, 4-1). Ottelua seurasi Erku-Areenalla 956 katsojaa.
Seinäjoen Maila-Jussit haki murskavoiton Siilinjärveltä lukemin 0-2 (1-17, 1-10). Joukkueen uusi kasvo
Essi Ritola kiersi kahdesti kunnarin.
Miesten Superpesiksen illan ainoassa ottelussa Koskenkorvan Urheilijat otti kauden avausvoittonsa ja jätti Haminan Palloilijat pisteittä tuloksella 1-0 (2-2, 4-2). Ykköspalkittu
Jaakko Erkkilä pelasi hienon ottelun ja Go On Superjokeri
Jere Dahlström takoi kolme lyötyä juoksua.
Tulokset ja tilastot löytyvät
Veikkaus-tulospalvelusta.