Kankaanpään Maila – Oulun Lippo Pesis, kello 17 Pohjanlinnan pesäpallostadionilla
Viimeisimmät 3 peliä:
Kankaanpään Maila on hävinnyt kaksi edellistä kohtaamistaan 2-0 Joensuulle vieraissa sekä Vimpelille kotonaan. Näitä otteluja ennen joukkue kuitenkin otti 1-0 –kotivoiton Kiteen Pallosta. Oulun Lippo Pesis hävisi puhtaasti Sotkamolle vieraissa, voitti puolestaan 2-0 Jyväskylän kotonaan ja viimeisimmästä ottelustaan Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan nappasi maukkaan voiton kotiutuslyöntikilpailun jälkeen.
Kauden kohtaamiset:
17.6. Oulun Raksilassa pelattu kauden aiempi kohtaaminen päättyi Lippo Pesiksen 1-0 (7-2, 3-3) –voittoon toisen jakson lopun jännittävien vaiheiden jälkeen.
Joukkueiden tilanne:
Isäntäjoukkue Kankaanpään Maila käy tiukkaa taistelua pudotuspelipaikasta, joka olisi joukkueelle neljän kauden tauon jälkeen ensimmäinen. Tällä hetkellä joukkue pitää hallussaan viimeistä pudotuspeleihin oikeuttavaa paikkaa. Takana vaaniva Pattijoen Urheilijat Raahesta majailee neljän pisteen päässä ottelun vähemmän pelanneena.
Vieraileva Oulun Lippo Pesis taasen taistelee rajusti paikasta neljän joukossa ja kotiedusta puolivälieriin. Perjantainen voitto Kouvolasta nosti joukkueen omille pisteilleen neljänneksi. Koskenkorvan Urheilijat vaanii pisteen päässä sekä Kouvolan Pallonlyöjät ja Hyvinkään Tahko kahden pisteen päässä, joten tilanne sijoilla 4-7 on enemmän kuin tiukka. Kaikki joukkueet kaipaavat kipeästi pisteitä, sillä kotietu puolivälieriin kelpaisi varmasti jokaiselle. Toisaalta taasen sija seitsemän ja vauhdin hakeminen pudotuspelien 1.kierrokselta ei välttämättä houkuttele. Panoksia Supersunnuntain ottelussa siis riittää yllin kyllin.
Joukkueet:
Kotijoukkue:
KaMan loppukaudesta hyvin toiminutta pelisapluunaa on runkosarjan loppumetreillä harmittavasti alkanut haittamaan loukkaantumiset. Jukka Lankisen pelikunto sekä Valtteri Kleemolan ulkopelikunto ovat arvoituksia ennen sunnuntain ottelua. Mikäli Kleemola ei ulkona pysty pelaamaan, nähtäneen linjassa Mikael Sillanpää. Lankisen tilalle jokeriksi taasen vahvimmat ehdokkaat ovat vaihtaja Roope Reinikka tai kotiuttaja Jere Viitasalo. Pelinjohtaja Jukka Karttunen kuitenkin yllätti Vimpeli-ottelussa valitsemalla kokoonpanoon debytantti Joonas Peltomäen. Tämä jokeripaikka onkin sunnuntain osalta mielenkiintoisin muuttuja; paikalla saatetaan nähdä kuka vain aina Lankisesta uuteen debytanttiin.
Vierasjoukkue:
Myös Oulu on joutunut viimeisillä kierroksillaan hieman kierrättämään miehistöään pikkuvaivojen vuoksi. Viimeisimmässä perjantaina pelatussa Kouvola-ottelussa joukkue oli kuitenkin jalkeillaan ykkösmiehistöllä. Ainoastaan loppukauden menettävää Jouko Rautiota tuurasi Jonne Luhtavaara. Oletettava kokoonpano lienee kuitenkin ilman yllättäviä loukkaantumisia tai sairastumisia melko lailla sama kuin perjantaisessa Kouvola-vierasottelussa nähty.
Otteluparin kuumin pelaaja:
Henri Pulkkinen on ollut joukkueiden edellisen kohtaamisen jälkeen hirmuvireessä. 12 ottelua ovat lihottaneet palkintokaappia viiden ykköspalkinnon sekä kolmen kakkospalkinnon verran. Kun Pohjanlinnassa pelataan, kannattaa olla varuillaan. Pulkkisen kaksi edellistä kotiottelua ovat olleet sadan prosentin otteluita. Seitsemän viimeisintä kotiottelua ovat tuottaneet 56 kärkilyöntiä reilun 82% tehoilla.
Loukkaantuneet/pelaajavaihdokset:
Kankaanpään Mailan Jukka Lankinen on ylävartalovamman vuoksi ollut sivussa viime kierroksilta. Tilannetta tarkastellaan päivittäin, mutta sunnuntainen Oulu-ottelu saattaa tulla liian aikaisin. Valtteri Kleemola taasen jouduttiin vaihtamaan pois ulkokentältä alavartalovamman johdosta edellisessä Vimpeli-ottelussa. Mies pystyi kuitenkin jatkamaan ottelun loppuun jokerina, joten nähtäväksi jää jatkaako mies jokerina myös sunnuntaina. Oulun Lippo Pesikseltä taasen loppukauden varmasti sivussa on Jouko Rautio.
Tilastohuippu:
Kuumin pelaaja Henri Pulkkinen on kolmen kärkilyönnin päässä viime kauden 30 ottelussa tekemästään henkilökohtaisesta ennätyksestään. Nyt tuo rikkoutunee tässä kauden 26. ottelussa. Pulkkisen ennätysjahdin ja viimeisen runkosarjan kotiottelun kunniaksi Pohjanlinnassa voitaisiin rikkoa myöskin kauden yleisöennätys, joka syntyi torstaisessa Viikon pelissä.
Taisteluparit:
Ottelun voitto ratkennee pitkälti kahden jokeriosastolta löytyvän kumuramiehen yhteenottoon. Petteri Kortelainen löysi lyöntivireensä pienehkön tauon jälkeen jälleen Vimpeliä vastaan. Myös Matti Korhonen oli kovassa vireessä Kouvolassa. Kummalla käy risuun paremmin sunnuntaina Pohjanlinnassa? Ottelun voiton ratkaisevassa kotiutusosastojen taistelussa kannattaa huomioida myös yhdeksikön miehet Ville-Veikko Olli vs. Marko Pelkonen.
Ville-Pekka Jokinen pelasi huippuottelun perjantaina Kouvolaa vastaan keräten kahdeksan kärkilyöntiä 100% tehoilla. Mies haastaakin tiukasti ottelun kuumimman pelaajan, Henri Pulkkisen, Supersunnuntain vaihtajakuninkaan tittelistä kisailtaessa.
Muuta:
Mikäli Imatran Nuorisoleirin poikien kilpasarjan mitaliottelut menevät suotuisasti, on ottelussa mahdollisesti jaksotauolla luvassa C-poikien mitalijoukkueen esittely. Lisäksi ottelu on Nelonen Pron TV-ottelu.
Teksti: Markus Kytöharju / KaMa
Kierroksen ottelut:
Vimpelin Veto - Alajärven Ankkurit 16.00
Hyvinkään Tahko - Kouvolan Pallonlyöjät 17.00
Kankaanpään Maila - Oulun Lippo Pesis 17.00
Kempeleen Kiri - Jyväskylän Kiri 17.00
Pattijoen Urheilijat, Raahe - Sotkamon Jymy 17.00
Kiteen Pallo -90 - Joensuun Maila 18.00