H. Isotalo luo katsauksen miesten ja naisten välieräsarjojen antiin.
Kuuden pudotuspelisarjan jälkeen miesten loppuottelussa kohtaavat lopulta runkosarjan ennakkosuosikit. Runkosarjassa neljän parhaan ulkopuolelle jääneen joukkueen pääsyä finaaliin ei miesten Superpesiksessä vieläkään nähty, vaikka välierissä oli kaksi yrittäjää. Ainoat tempussa onnistuneet joukkueet ovat SM-sarjan ajalta; Alajärvi (sijalta 6) vuonna 1987 ja Seinäjoki (sijalta 5) vuonna 1988. Molemmissa tapauksissa nykyinen ottelukaavio olisi heittänyt lopullisen finaalivastustajan jo välierissä tielle, mutta tuolloin käytettiin ns. suljettua kaaviota ja puolivälieristä välieriin vastustajat oli ennakkoon lukittu.
Se historiasta – uutta on tulossa, sillä Vimpelin Veto tai Manse PP on tämän vuoden miesten Suomen mestari. Vimpeli selätti välieräpeikkonsa ja teki selvää jälkeä Joensuun ulkokentästä, joka oli Sotkamoa vastaan tuntunut teräksiseltä. Edeltävään sarjaan verrattuna Vedon lyöntivoima oli toista luokkaa eikä Joensuu pystynyt mukautumaan. Joukkue eliminoi Roope Korhosen Tahko2-takatilannekuviolla tehottomaksi, mutta Vimpeli hyökkäsi erilaisiin Joensuun kuvioihin tarkkaan harkituilla lyöntiratkaisuilla. Ville Väliaho väläytteli muutamaan otteeseen, mutta Vimpeli ei ollut horjutettavissa. Joukkue vyörytti jokaiseen otteluun parisenkymmentä kolmostilannetta pelaten vaihtotilanteissa samalla taktiikalla, jota Joensuu käytti mestaruuskausinaan välierissä, eli voimalyöjien uhkilla etupelaajia vastaan, jonka jälkeen pienet lyötiin laadukkaasti kenttään. Pääkotiuttajat Jukka-Pekka Vainionpää ja Janne Mäkelä olivat vapaissa lyönneissään pitelemättömässä iskussa ja tappiotilanteessa Joensuun ulkopeli sortui virheisiin, jotka syvensivät ahdinkoa entisestään ja veivät lopulta uskon sisäpelaamiselta. Parhaimmillaan Joensuu oli kotiottelunsa avausjaksolla, mutta siinäkin Veto vyöryi kolmen juoksun tappiolta tasoihin ja tämän jälkeen se ei Mailaa enää johtoon päästänyt.
Tampereen ja Hyvinkään sarjassa lähtöasetelma oli selkeä, mutta haastaja pystyi yhteen voittoon hurmioituneen kotiyleisönsä edessä (Hyvinkään yleisökeskiarvo pudotuspeleissä: 3195). Manse ei ailahdellut jaksojen välillä kuten Kouvola, ja oli sitkeä myös tappioon päättyneessä pelissä, jossa Hyvinkää kotiutti huimalla teholla. Perttu Ruuska löi neljään peliin 17 lyötyä onnistumisprosentin ollessa lähellä 60:tä. Hänen ainoa heikompi pelinsä oli juuri toinen ottelu, siinäkin toki kolme lyötyä. Kokonaisuudessaan mustapaitojen ykköskärjessä riitti tehoa läpi sarjan. Simo Vainikainen onnistui nollatilanteessa ainoastaan joka toisella kerralla (14/28), mutta hänen tai Timo Torpan päästyä kentälle tilanne rakentui lähes väistämättömästi, sillä ykköskärjen muut ratsastajat pelasivat kovilla prosenteilla. Juuso Myllyniemi 88 %, Tuomas Jussila 83 % ja Henri Puputti 75 %, ja lisäksi veteraani iski 2+11 lyötyä. Hyvinkään päävaihtajien luvut pysyttelivät koko sarjan 50 prosentissa tai hieman sen yli ja siitä ero. Kokonaisuus Tampereella oli kymmenen tehdyn juoksun keskiarvo ottelua kohden ja silloin ei sarjaa häviä, jos ulkopeli on vähänkään kunnossa. Sitä se toki Juha Puhtimäen johtamana oli ja etenkin Kaupissa Tahkon iskun paikat olivat vähissä.
Naisten välierissä koko kauden kärkijoukkueiden otteluissa hyvällä sykkeellä pelannut Jyväskylän Kirittäret teki kaikkien muiden paitsi keskisuomalaisten itsensä yllätykseksi selvää jälkeä Porista. Puolustavien mestareiden kompastus ensimmäisessä ottelussa oli heikko kotiutusteho. Kirittäret oli silti sillassa saatuaan seitsemään vuoroon vain yhden juoksun, mutta viimeisessä vuorossa joukkueen kakkoskärki kotiutti taidokkailla surriaisilla neljästi putkeen eikä porilaisista ollut vastaamaan. Seuraavana päivänä Jyväskylässä kotijoukkue vei avausjakson Laura Toikkasen kunnarin johdattamana ja vaikka Pori onnistui voittamaan toisen jakson, löi Tinja Töyrylä supervuoron tasoittavalla voittojuoksun välilyönnillä. Kolmannessa kohtaamisessa voittoa suorastaan tyrkytettiin porilaisille, mutta joukkue ei pystynyt sitä ottamaan ja jälleen ratkaisu tuli supervuoroparin tasoittavalla. Emma Körkön painava lyönti taakse putosi kenttään ja Ella Korpela kiiti kolmannen otteluvoiton Kirittärille.
Manse PP ja Lapua taistelivat täyden viiden ottelun sarjan, joista viimeinen peli oli ensimmäinen, missä enemmän tilanteita tehnyt joukkue voitti. Tamperelaisten kärki pelasi vahvasti koko sarjan, mutta ulkopeli oli terästä vasta viimeisessä ottelussa. Toinen ottelu jäänee harmittamaan pohjalaisia pidempään, sillä voitto oli tarjolla supervuoroa myöten, mutta Tampere hallitsi hermonsa.
Kuva: Alajärven Ankkurit
Mainittakoon vielä edeltäneestä viikosta, että torstaina Alajärven Kitrolla oltiin tilanteessa, joka tuntui kaukaiselta vielä muutamaa päivää aiemmin – kauden alusta puhumattakaan. Kiilassa olivat Ankkurit ja Haminan Palloilijat ratkaisevassa viidennessä ottelussa noususta Superpesikseen. Sarja oli edennyt kaksijaksoisesti Haminan hallittua kahta ensimmäistä kohtaamista ja Alajärven noustua voittoon kahdessa seuraavassa. Viidettä ottelua Ankkureiden kotikentällä seurasi upeasti lähes 1500 katsojaa. Ottelu ei ollut jännittävyydeltään edeltävien kaltainen, sillä keltapaidat karkasivat molemmilla jaksoilla selkeään voittoon ja palasivat pääsarjaan kolmen vuoden ykköspesisjakson jälkeen. Jos huikeaan ja odottamattomaan nousutarinaan tarvitaan lisää makeutusta, se tulee siitä, että Alajärvi teki paluun käytännössä omilla kasvateilla. Joukkueen kokoonpanosta ainoastaan lukkari Antti Toivola (Nurmon Jymy), 3-vahti Atte Kuosmanen (Kärsämäen Kataja) ja jokeri Pyry Alanen (Ruoveden Pirkat) olivat ulkopuolelta hankittuja. Muut pelinjohtaja Juha-Matti Jaatisen (Alajärvi) suojatit ovat seuran omia kasvatteja, suurimmaksi osaksi hieman päälle 20-vuotiaita. Vaikka pääsarjatasolle joukkue joutuu uudistumaan osin (pakkoa ei toki ole), oli Alajärven nousu sellainen hieno yllätys pesissyksyyn, josta jokainen kasvattajaseura voi iloita.
