Kirittäret–Manse 1–0 (12–5, 4–4)
Voitot 2–0
Naisten pesäpallomestaruus on tulevana lauantaina katkolla Jyväskylän Kirittärille, joka otti loppuotteluiden avausviikonloppuna kaksi voittoa Manse PP:stä.
Runkosarjan voittaneet tamperelaiset johtivat sunnuntaina Jyväskylän Hippoksella toista jaksoa neljällä juoksulla, mutta kotijoukkue punnersi voittoon ilman jatkovuoroja lukemin 1–0 (12–5, 4–4). Kirittäret johtaa finaalisarjaa voitoin 2–0.
– Oranssi ei jättänyt tänään mitään kesken. Aika huikeat fiilikset ovat. Eka jakso alkoi unelmana meiltä. Lopussa ulkopeli piti hyvin, kun taistelimme loppuun asti. Kun tulee paikka, pittää laittaa läpi, naureskeli Kirittärien ykköstähti Venla Karttunen Ruudun haastattelussa.
– Harmittaa loppu, kun annoimme räpellyksillä juoksut. Sisäpelimme oli hyvää, mutta sekään ei kestä näin paljoa juoksuja vastustajalle. Vähän oli reikäjuustomeininkiä, kuittasi Mansen Virpi Hukka taistelutahtoa pursuen.
Manse oli tehnyt isoja muutoksia tappiollisen kotiavauksen jälkeen. Lukkariksi palasi Senni Sallinen. Toimitsijakieltoon joutuneen kakkospelinjohtaja Antti Vihtkarin tamperelaisten ulkopelinjohtajana korvasi Vesa Toikka. Haminalainen Toikka palaa ensi kaudella miesten Superpesiksen kuvioihin Imatran Pallo-Veikkojen viuhkamiehenä.
Lukemiin 12–5 päättynyt avausjakso kesti muhkeat puolitoista tuntia. Jakson voitto tosin ratkesi käytännössä jo Kirittärien ensimmäisen vuoroparin avaavalla sisävuorolla.
Kotijoukkue takoi alkuun johtolukemat 7–0. Emma Körkkö aloitti juoksujuhlat kakkosrajaleikkurilla, joka tuotti 1+2 juoksua. Kunnarin avaukseen sivalsi myös tolpasta samaan paikkaan leikkurinsa sijoittanut Karttunen (1+0).
– Sisäpeli kulkee hienosti, mutta tää meikäläisen johtama ulkopeli ei niin. Räpylävirheet kun saataisiin pois, oltaisiin ihan pelissä mukana, kommentoi tauolla suoraan Jyväskylään tamperelaisjoukkueeseen liittyäkseen matkannut Vesa Toikka, joka on seurannut naisten pääsarjapalloilua tarkasti tyttärensä pelatessa sarjassa.
Toisella jaksolla Manse näytti siirtävän ratkaisun supervuoropariin. Kakkosjatkeelta läpi lyönyt jokerietenijä Sara-Ella Kemppainen kirmasi kunnarin (1+0) tyhjään kenttään. Kirsi Ala-Lipasti iski heti perään 1+1 juoksua kakkosrajan puhkaisseella rannekäännöllä. Sylvi Pellonperä kotiutti vielä perään Ala-Lipastin merkkaamattomalla kakkoskumuralla.
Kirittäret teki juoksunsa kahden viimeisen sisävuoronsa aikana. Kotijoukkueen neljässä juoksussa suurin tekijä oli Mansen huolimattomuus. Pelin voittokotiutuksen sai nimiinsä Tinja Töyrylä, kun Mansen kokeneet Ala-Lipasti ja Hukka hukkasivat kolmospuolen koppilyönnin maahan niin, että Susanne Ojaniemi pääsi painelemaan tasoituksen tuojaksi suoraan kakkospesältä.
Kolmostilanteet menivät Kirittärien nimiin 23–18.
Kirittärien palkitut olivat 1+3 juoksua naiseen lyöneet Karttunen (kl 8/12) ja Körkkö (7/8).
Mansen osaavimmat olivat koppari Hukka (9/9) ja kaksi juoksua tuonut Kemppainen (5/6).
Loppuottelut jatkuvat ensi viikonloppuna lauantaina Tampereella ja tarvittaessa sunnuntaina Jyväskylässä.