Veto oli erityisesti sisällä vastustajaansa edellä koko sarjan ajan. Ratkaisuottelussa lyöjätilaston kärkikaksikko, Go On Superjokerit Janne Mäkelä ja Jukka-Pekka Vainionpää takoivat viisi juoksua mieheen. 19-vuotias Aleksi Lassila pelasi kokonaisvaltaisesti upean ottelun ja teki oppikirjamaisen maskin kotijoukkueen toiseen juoksuun. Loppunumerot kirjattiin Vedolle 2-0 (5-4, 8-1).
– Mielettömän hieno fiilis. Joukkue osoitti välieräsarjassa, miten kova jengi se on. Tämä oli iso juttu meille, hehkutti uransa ensimmäiseen loppuottelusarjaan valmistautuva pelinjohtaja Tomi Niskanen Ruudun haastattelussa.
– Edessä on yksi askel, jonka haluamme ottaa. On saatu pesisbuumi tänne Vimpeliin taas herätettyä, yleisö on meidän mukanamme! Kova luotto on tähän nippuun, Niskanen vakuutti.
Saarikentällä pelattiin loppuotteluita vuosina 2010-17 peräti kahdeksalla peräkkäisellä kaudella, joista kolme – 2010, 2016 ja 2017 – huipentuivat Vedon mestaruusjuhliin. Tällä kertaa Veto odottaa vastustajaa loppuotteluun tamperelaisen Manse PP:n ja Hyvinkään Tahkon välieräsarjasta. Voitot ovat tasan 1-1 ennen Tampereella lauantaina nähtävää kolmatta kohtaamista, joka välitetään
suorana myös ISTV:hen.
Miesten loppuottelu (3 voittoa)
La 10.9.
Vimpelin Veto – Manse/Tahko
Su 11.9.
Manse/Tahko – Vimpelin Veto
La 17.9.
Vimpelin Veto – Manse/Tahko
Su 18.9.
Manse/Tahko – Vimpelin Veto Tarvittaessa
La 24.9.
Vimpelin Veto – Manse/Tahko Tarvittaessa
Oikeudet muutoksiin pidätetään