Maila-Jussit nollasi Feran Raumalla ja haki vähäjuoksuisesta ottelusta kolme pistettä tuloksella 0-2 (0-2, 0-1). Virkiä murskasi kotonaan Siilinjärven Pesiksen ja latoi taululle lukemat 2-0 (4-0, 11-0). Vieraiden selkärangan katkaisi viimeistään Emmi Laine, joka iski pallon etutilanteessa maisemiin kakkospesän takaa ja lisäsi Virkiän johdon toisella jaksolla 5-0:aan. SiiPe jatkaa sarjassa yhä ilman voittoa.
Virkiän pelinjohtajaksi sairauslomaltaan palannut Jussi-Pekka Tanskanen iloitsi hienosta voitosta ja nautti paluustaan kentille.
– Erittäin hauskaa, nautin todella paljon ja virtaa oli. Kyllä pelinjohtamista on kaivannut, viimeksi 2019 olin virallisessa pesäpallo-ottelussa. Tämä päivä oli itselle tärkeä. Onneksi vielä pystyimme näin esiintymään.
– Meillä oli iso tavoite mennä sisäpelin kautta, kun pelinjohtaja vaihtui ja jumppasimme sisäpeliasioita kaksi päivää. Vaihtolyöntipeli oli hyvää pitkälti koko pelin. Lopussa pystyimme kotiuttamaan todella hyvillä lyönneillä, mikä jätti hyvän mielen tästä pelistä.
Hyvinkään Tahko otti kauden avausvoittonsa Mynämäen Vesan kustannuksella lukemin 2-0 (8-1, 5-2). Viikonloppuna avioitunut Laura Hokkanen (o.s. Kerola) sai uuden nimensä heti myös kunnaritilastoon, kun toisen jakson avausjuoksut syntyivät kolmosrajan puhkaisulla heti ensimmäisen tasoittavalla. Voittojuoksu syntyi samassa sisävuorossa Lotta Vahvelaisen iskettyä pallon kolmosjatkeelta maisemiin.
SiiPen ja MyVen lisäksi Joensuun Maila jatkaa ilman voittoa naisten Superpesiksessä. JoMa on hävinnyt kaksi otteluaan ennakoiduille päävastustajilleen, lauantaina kotona Feralle ja nyt vieraissa sarjassa viidenneksi nousseelle Kempeleen Kirille numeroin 2-0 (4-2, 5-0).
Haminan Palloilijat pitkästä aikaa voiton makuun miesten Superpesiksessä
Haminan Palloilijat oli voittanut edellisen Superpesiksen runkosarjan ottelunsa 25.7.2018, kun Alajärven Ankkurit kärsi tappion Vallikentällä. Nyt HP mursi Siilinjärven Pesiksen kotitaian ja haki pisteet tuloksella 0-2 (2-3, 0-2).
Pattijoen Urheilijat pilasi Raahessa Janne Mäkelän juhlat ja otti kauden avausvoittonsa lukemin 2-0 (4-0, 2-1). Vimpelin Veto oli tähän asti pelannut pistemenetyksittä. PattU voitti ViVen ensi kertaa kuuteen vuoteen.
Hyvinkään Tahko esiintyi jo neljännessä vierasottelussaan. Santtu Patova palkittiin parhaana, kun Tahko haki kauden ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa Koskenkorvalta 0-2 (2-4, 4-7).