Uutinen

Itä-Länteen kolme viime hetken poisjääntiä

Neljä poikien Itä-Länttä pelannut Kiteen Pallon Anttoni Jakobsson on valittu uransa ensimmäiseen miesten Itä-Länsi-otteluun. Jyväskylän Kirittärien Tinja Töyrylä saa puolestaan kunnian pelata arvo-ottelussa nykyisellä kotistadionillaan. Lisäksi viikonlopun arvo-otteluihin on jouduttu tekemään kolme viime hetken pelaajamuutosta.

Anttoni Jakobsson pelaa uransa ensimmäisen miesten Itä-Lännen Jyväskylässä sunnuntaina. Kuva: Antti Haapasalo.

28.6.2024

Itä-Länsi

Uusi kokemus Jakobssonille on myös Idän pelipaita. Vaasan Mailan Juniorien kasvatti edusti ennen tätä kautta Superpesiksessä Koskenkorvan Urheilijoita kahdeksan kautta.

Jakobsson korvaa sairastuneen Patrik Vartaman miesten arvo-ottelussa, joka pelataan Jyväskylässä sunnuntaina kello 15. Jakobsson osallistuu myös Einhell Tähtien Kisoihin ulkopelitaitoa mittaavassa kilpailussa.

Vuoden tyttöpesäpalloilija 2018 Tinja Töyrylä puolestaan pelasi neljä ensimmäistä Superpesis-kautta kasvattajaseurassaan Ferassa Raumalla ennen siirtoa Idän puolelle Jyväskylän Kirittäriin. Kauden 2022 Suomen mestari nähdään nykyisellä kotistadionillaan uransa toisessa Itä-Lännessä. Tamperelaisen Manse PP:n kokenut Virpi Hukka jää tällä kertaa sivuun arvo-ottelusta.

Kolme viime hetken poisjääntiä

Perjantai-iltana jouduttiin tekemään vielä kolme pelaajavaihtoa viikonlopun arvo-otteluihin. Joensuun Mailan vahvaa edustusta täydentää Jutta Myllyniemi, kun Siri Eskola jää pois naisten Idän kokoonpanosta.

Miesten Lännen joukkueeseen saa ensikertalaisena kutsun Vimpelin Vedon Mikko Vihriälä. Itä-Lännestä jää pois Henri Puputti. Vastaavasti Lännen puolella Seinäjoen JymyJussien Matias Litmanen korvaa Simo Vainikaisen.

Itä-Länsi-joukkueet 2024

Miesten ja naisten Itä-Länsi-joukkueet (pdf)

Poikien ja tyttöjen Itä-Länsi-joukkueet (pdf)

Päivitetty 28.6. klo 21.27: Lisätty tieto viime hetken poisjäänneistä