Janette Lepistö kulki suureen saavutukseensa kriisien kautta: ”Olin vihainen pesäpallolle kaikesta”

Janette Lepistö oli onnesta ymmyrkäisenä, kun hänestä tuli torstai-iltana kaikkien aikojen lyöjäkuningatar naisten Superpesiksessä. Lapuan Virkiän voimahahmo iski neljä juoksua kotiottelussa Joensuun Mailaa vastaan ja ohitti entisen tilastoykkösen Tanja Vehniäisen, joka piti ennätystä hallussaan reilut 13 vuotta.

Lähestyvä merkkipaalu pyöri Lepistön mielessä talvesta lähtien. Helpotuksen huokaus pääsi lopulta torstaina kello 18.37, kun hän sivalsi historiallisen juoksun ottelun kolmannessa vuoroparissa ja riemukkaasti kotiyleisönsä edessä.

– Moni sanoi minulle jo tuossa matkan varrella, etten taida itse oikein ymmärtääkään, miten kovasta saavutuksesta on kyse. Ehkä se on totta, mutta tämä tuntuu kyllä todella hyvältä! Nämä ovat sykähdyttäviä hetkiä, Lepistö makustelee.

– Tähän tiivistyy koko pesäpallourani.

Kun Tanja Vehniäinen kipusi kaikkien aikojen tilastokärkeen toukokuussa 2013, hän pelasi niin ikään Virkiässä ja lyöjäjokerina. Upea ura päättyi seuraavana syksynä, ja hänen tilalleen lapualaisjoukkueeseen tuli vielä B-tyttöikäinen Janette Lepistö.

– Se pelipaikka periytyi Tanjalta minulle, näin ainakin ajattelen. Otin viestikapulan häneltä, ja onhan tässä jotain kaunista symboliikkaa, Lepistö pohtii.

Vehniäinen jatkoi peliuransa jälkeen Virkiä-joukkueen huoltajana. Nuorelle Lepistölle hän oli myös tärkeä tukihenkilö lyöntiratkaisuissa ja mentaalipuolella.

Alku olikin lennokas: Suomen mestaruus tuli heti kahdella ensimmäisellä pääsarjakaudella (2014, 2015) ja SM-mitali peräti kuutena peräkkäisenä syksynä.

– Kokeneemmat pelaajat koettivat sanoa, että ura ei sitten ole koko ajan tällaista menestyskulkua, muista se! Kyllähän minä tuon tiedostin, mutta en ehkä silti aidosti ymmärtänyt. Olin kasvanut Virkiässä voittamisen kulttuuriin ja olen muutenkin niin menestysnälkäinen, Lepistö korostaa.

– Vasta myöhemmin tajusin, ettei se olekaan niin yksinkertaista. Minulle on ollut todella kova paikka, kun menestystä joukkueena ei olekaan enää tullut entiseen malliin.

Lepistö varttui Lapualla perheensä ainoana lapsena, ja pesis oli tärkeä ajanviete jo pikkutyttönä.

Lyöntitekniikka löytyi heti luontevasti. Pesiskoulussakaan hän ei hutkinut palloa paikaltaan vaan otti alusta lähtien askelia, mikä ei ole aivan tavallista.

Tuttu näky Lapualla olivat myös Lepistön perheen yhteiset pihapelit, joissa äiti lukkaroi, tytär löi ja isä otti kiinni. Innokas juniori sai tärkeitä toistoja ja loi pohjaa myöhemmälle menestykselleen.

– Käytimme lyönnin treenaamiseen lukemattomia iltoja sekä arkena että viikonloppuisin, Janeten isä Jari Lepistö vahvistaa.

– Talvisin olimme hallissa ja kesäisin jossain ulkona. Ahkerassa käytössä oli myös lyöntiverkko kotipihamme autokatoksessa.

Juniorivaiheessa Lepistö pelasi monella kaudella sekä tyttöjen että poikien joukkueissa ja eri ikäluokkien mukana. Useimmiten hän hääri lukkarina, mutta tutuiksi tulivat muutkin räpyläroolit sekä lyöjäjokerin paikka, johon hän myöhemmin päätyi pysyvästi.

Lepistö myös katseli pelejä ahkerasti ja vietti aikaa kentän laidalla kameransa kanssa. Valokuvaus oli hänelle tärkeä harrastus.

Pesiksen roolia koko perheen juttuna korosti se, että vanhemmat toimivat tyttärensä joukkueen valmennuskaksikkona juniori-ikäluokissa usean vuoden ajan.

– Tiedän, miten tärkeä urheilu-urani on ollut myös äidille ja isälle. He ovat tukeneet aina, eikä minun ole koskaan tarvinnut kahta kertaa pyytää heitä mukaani lyömään. Vielä näinäkin päivinä he auttavat kovasti esimerkiksi hoitamalla koiraani, jotta voin pelata.

Lepistö pitää pienen paussin ennen kuin jatkaa:

– Tuntuu hyvältä, kun olen pelaamisellani pystynyt tuomaan hyvää fiilistä vanhemmilleni, kuten varmasti monille muillekin etenkin täällä Lapualla.

Lepistön urheilu-uraa on leimannut aina päämäärätietoisuus ja periksiantamattomuus. Lapualaistähti on ollut itseään kohtaan armottoman vaativa, eikä hän ole jättänyt tavoitteidensa toteuttamisessa mitään sattuman varaan.

– Sellainen jääräpäisyyden piirre on näkynyt Janetella pelihommien lisäksi myös opinnoissa ja työelämässä. Hän ei tee mitään puolivaloilla, Jari Lepistö taustoittaa.

– Lapsenakaan Janette ei koskaan asennoitunut lyömiseen niin, että katsotaan nyt, mitä tästä tulee, tai että tekisiköhän ulkopelaaja jonkin virheen. Monissa vanhoissa valokuvissakin hän takoo palloa hampaat irvessä. Eli silloin kun lyödään, se tehdään tosissaan eikä leikitä!

Tulosta on tullut Superpesis-taipaleella jo 844 onnistuneen kotiutuksen (42+802) edestä. Lyöjätilaston Lepistö on voittanut viidesti, viimeksi kaudella 2019.

Ura ei silti ole ollut pelkkää juhlaa. Syksyn 2015 jälkeen Lepistö on tavoitellut kolmatta Suomen mestaruuttaan vimmaisesti, mutta tuloksetta. Kun terävin lyöntivirekin oli viime kausina kadoksissa ja loukkaantumiset ovat vaivanneet, riittämättömyyden tunteesta tuli tuttu riesa. Perfektionismiin taipuvainen Lepistö ei välillä kyennyt iloitsemaan edes onnistumisistaan.

Soppa paloi pohjaan viime syksynä. Superjokerin synkissä ajatuksissa hänen viimeinen saumansa uuteen mestaruuteen oli valunut viemäristä alas, koska kauden 2025 jälkeen Virkiän joukkue oli nuorentumassa ja Lepistön oman peliuran päätepistekin lähestyy vääjäämättä.

– En ole koskaan ennen käynyt pesiksen kanssa niin syvällä kuin silloin. Joukkueeseen liittyvien asioiden lisäksi koin vahvasti, etten enää pysy lyöjänä mukana kehityksen trendissä, Lepistö paljastaa.

– Olin niin vihainen pesäpallolle kaikesta. Näin painajaisia pitkän aikaa lähes joka yö. Jos piti edes yrittää puhua pesiksestä, tuli heti itku tai ahdistuin. En pystynyt siihen yhtään. Oli myös pakko hiljentää kaikki pesikseen liittyvät viestiryhmät, etten ajattelisi asioita jatkuvasti. Onneksi ”Tomppa” (pelinjohtaja Tomi Niskanen) antoi minulle riittävästi aikaa kerätä itseni kasaan.

Toivuttuaan Lepistö ryhtyi ohjelmoimaan itseään uusiksi urheilijana. Yhdessä Niskasen kanssa hän pöyhi ongelmavyyhtiään syvältä asti ja raadollisen rehellisesti.

Lepistö on opetellut sallimaan itselleen, että asioita voi joskus tehdä muutenkin kuin täydellisesti eikä maailma silti kaadu. Tämä työ alkoi toden teolla jo vuonna 2021 tulleen burnoutin jälkeen ja jatkuu edelleen.

Lepistö katsoo, että hänen henkiset taitonsa ovat kohentuneet ja sen myötä sisäinen rauha pesäpallon pelaamiseen on vahvistunut.

– Jos aina vain kiristän narua ja vaadin itseltäni enemmän ja enemmän, lopulta hommasta katoaa ilo. Nyt olen pyrkinyt tekemään asioita niin, että saan rennon ja hyvän fiiliksen, koska se mahdollistaa laadukkaan suorittamisen peleissä.

Viime syksyä seuranneessa rytäkässä Lepistö ryhtyi Niskasen avustuksella viilaamaan myös lyöntitekniikkaansa. Muutostarpeeseen vaikutti nykysuuntaus, jossa lukkarit ovat kurittaneet kotiuttajia matalan syötön ja nopean liikkeen yhdistelmällä.

Tällä hetkellä Lepistö keikkuu sarjan lyöjätilastossa kakkossijalla heti Jussittarien Aino-Kaisa Mantereen jälkeen.

– Tehdyt muutokset tuntuvat toimivan, ja tällä tiellä aion myös jatkaa.

– Sekin vaikuttaa positiivisesti, että tällä kaudella minulla on ollut tosi hyvä olla tässä joukkueessa. Koen, että nyt kaikki muutkin aidosti toivovat onnistumistani, jotta voittaisimme mahdollisimman usein.

Tuoreella ennätysnaisella olisi ikänsä puolesta jäljellä vielä paljon hyviä pelivuosia. Urheilija-arki maistuu edelleen, mutta katse on jo vahvasti myös siviilipuolen asioissa, kuten ravitsemusterapeutin työuran edistämisessä.

Lepistön puoliso Valentin Ikonen pelaa Superpesistä Hyvinkään Tahkossa. Pariskunta asuu valtaosan vuodesta yhdessä Lapualla.

– Pahin hetki on aina se, kun ”Allun” muuttokuorma viedään Hyvinkäälle. Onneksi meidän molempien arki on kesäisin niin hektistä, että se vie usein mennessään.

– Sekin aika tulee vielä, että saamme asua saman katon alla ympäri vuoden.

Lepistö on pelannut aina Virkiässä. Siirto muualle on ollut harkinnassa useampaankin kertaan ja myös lähellä toteutua, hän paljastaa.

– Virkiä on kuitenkin aina hoitanut asiat niin hyvin, että olen saanut keskittyä olennaiseen. Ei minulla tietenkään mitään ikuisuussopimusta tänne ole, enkä sulje pois mahdollisuutta pelata vielä joskus muuallakin.

Yksi on varmaa: kaikkien aikojen lyöjäkuningattaren ei tarvitse enää todistella mitään kenellekään. Hän on jo ottanut paikkansa pesiksen historiassa.

Teksti: Teemu Määttä