Uutinen

Manse PP puolustaa mestaruuttaan – pelinjohtaja Manu Vartia: ”Menestyminen on omissa käsissä”

Tammerkoskessa jylisi viime syksynä kultaisia kuohuja, kun Manse PP:n naiset palasivat mestaruuskantaan seitsemän vuoden tauon jälkeen. Tamperelaiset tahtovat toistaa tempun myös tänä syksynä.

Manu Vartia juhli viime syksynä Suomen mestaruutta tulokaspelinjohtajana. / Kuva: Juuso Koro.

26.5.2025

Naisten Superpesis

Naisten Superpesis-kauden ennakkorankingeissa sarjan suurimmasta suosikista ei ollut epäselvyyttä. Hallitseva mestari Manse PP puolustaa mestaruuttaan suurena ennakkosuosikkina ja tällä kaudella se on joukkue, jonka jokainen vastustaja tahtoo kellistää.

Mansen pelinjohtajana jatkaa 29-vuotias Manu Vartia, joka onnistui palauttamaan Suomen mestaruuden Tampereelle heti uransa ensimmäisellä Superpesis-kaudellaan viuhkan varressa. 

Odotukset tälle kaudelle ovat Tampereella vieläkin korkeammalla kuin vuosi sitten. Oliko kauteen helpompi vai haastavampi lähteä kuin edeltävään?

- Näen asiassa molemmat puolet, Vartia aloittaa.

- Helpompi puoli tulee siitä, ettei tarvitse tuskailla menneitä vuosia tai käsitellä pettymystä. Olemme nyt joukkueena saaneet kokea matkan päätyyn asti. Olemme nähneet mitä se on vaatinut ja miltä se on tuntunut kaikkine ylä- ja alamäkinen. Yhteisen unelman kokeminen tuo varmasti tietynlaisen rentouden tämän vuoden prosessiin.

- Haasteita on varmasti siinä, että meidän pitää pystyä irrottamaan viime kausi tästä kaudesta. Vaikka matka viime kaudella oli todella vaiherikas ja emme aina pelanneet hyvin, niin kaikki meni isossa kuvassa todella hyvin. Tänä vuonna matkan varrella pitää muistaa, että ylä- ja alamäet kuuluvat matkaan.

Viime kauden päätteeksi vuoden pelinjohtajaksi valittu Vartia oli ensimmäisellä pääsarjakaudellaan monelle vastustajajoukkueen pelinjohtajalle uusi vastustaja. Nyt miehen metkut tunnetaan jo paremmin ja myös tämä tuo analyyttiselle pelinjohtajalle uuden haasteen tälle kaudelle. 

- On pitänyt reflektoida, missä asioissa homma toimi ja missä ei viime kaudella. Samalla on pitänyt olla itsekriittinen, miettiä missä asioissa täytyy olla itse parempi ja kuinka joukkueen tuloksentekoa saisi nostettua. Meillä on todella laaja ja monipuolinen pelaajamateriaali, niin pohtimista riittää, miten siitä saadaan kokonaisuudessaan paras mahdollinen tulos irti.

Manse PP puolustaa mestaruuttaan tänä syksynä. / Kuva: Juuso Koro.

Vahvan Superpesis-kauden pohjat luodaan talvikauden aikana ja sitä Vartia kuvaa tamperelaisten osalta tasapainoiseksi. Joukkue pääsi harjoittelemaan talven aikana pelinjohtajan haluamalla tavalla ja se pääsi tuulettamaan TalviSuperin mestaruutta kotiyleisönsä edessä Tampereella.

Monissa TalviSuperin otteluissa Manse oli pakotettu kierrättämään paljon pelaajistoaan pienten vaivojen takia, mutta jälkeenpäin tarkasteltuna Vartia näki asian ainoastaan kasvattaneen joukkuetta. Myös kesän otteluissa Manse PP tulee kierrättämään kokoonpanoaan viime kautta enemmän.

Vaikka tamperelaisten haaveet ja tavoitteet ajoittuvatkin pitkälle syksyyn, on joukkueella edessä pitkä ja erilaisia haasteita tarjoileva runkosarja ennen pudotuspelien alkua. Vartian mukaan jatkuva kehittyminen arjessa ja pelien sisällä on kaiken A ja O.

Otteluihin valmistauduttaessa Vartia painottaa, että prosessin on oltava pelistä ja vastustajasta riippumatta samanlainen. Valmistaessaan joukkuettaan otteluun, tamperelaisten pelinjohtaja pyrkii löytämään tasapainon siihen, mitä heidän itse täytyy ottelussa tehdä voiton eteen ja mitä vastustaja puolestaan tulee todennäköisimmin tekemään horjuttaakseen Mansea.

Tiiviissä pelitahdissa otteluihin valmistautuminen vie paljon aikaa, mutta samaan aikaan pelinjohtajan katseet ovat myös Mansen päävastustajissa.

- Totta kai pitää seurata myös, missä muut kärkijoukkueet menevät. Haluan seurata minkälaista peliä muut joukkueet tahtovat pelata, mitä ulkopelikuvioita he käyttävät ja millä kokoonpanoilla sekä peluutustyyleillä he pelaavat.

Venla Tanhua toimii Manse PP:n ulkopelin kapellimestarina myös tällä kaudella. / Kuva: Antti Haapasalo.

Tamperelaisten kausi on lähtenyt käyntiin vähintäänkin mukiinmenevästi. Viidestä ottelusta Manse PP on voittanut neljä. Ainoan tappionsa se on toistaiseksi kärsinyt ykköshaastajiinsa lukeutuvalle Lapuan Virkiälle kotiututuslyöntikilpailun päätteeksi.

- Tietyllä tavalla alkukausi on mennyt todella neutraalisti. Positiivista on se, että joka matsissa olemme kyllä voitossa kiinni, jos pelaamme hyvin. Tällä hetkellä naisten Superpesiksessä missään matsissa ei voi pelata huonosti, jos haluat ottaa pisteitä matkaasi. 

- Menestyminen on omissa käsissä, kunhan olemme riittävän hyviä, pystymme kehittämään omaa tekemistämme ja pidämme laatustandardin yllä läpi kesän.

Missä tamperelaisten pitää seuraavaksi pystyä ottamaan steppejä eteenpäin?

- Isoin kehityskohde on siinä, että suoritusvarmuutemme kehittyy koko ajan paremmaksi ja peruspelaamisen taso mahdollistaa sen, että pystymme tekemään vielä hienosäätöjä peliimme.

Mihin Manse PP:n pelinjohtaja on puolestaan tyytyväinen tällä hetkellä? 

- Olen todella tyytyväinen siihen, minkälaisessa tasapainossa meidän arki tällä hetkellä on. Olemme lajillisesti, fyysisesti ja psyykkisesti pysyneet todella hyvin tasapainossa. Siitä on hyvä lähteä kohti keskikesää, kun pelimäärät kasvavat ja viikkokuormat kovenevat. 

- Ulkopelin perustat toimivat meillä ja olemme pystyneet kokeilemaan siinä jo erilaisia juttujakin. Meillä on vahva sapluuna taustalla, johon pystymme nojaamaan. Sisäpeliä olemme pystyneet pelaamaan todella paljon monipuolisemmin ja laajemmalla arsenaalilla suhteessa viime vuoteen. Olemme saaneet todella monella yksilölle onnistumisia mailan varressa, Vartia jatkaa.

Kaikesta on aistittavissa, että Vartialla on vahva luotto joukkueensa prosessiin kevätauringon paistaessa Tampereella.

- Luottavainen ja rauhallinen on mieli tällä hetkellä, Vartia vahvistaa.

Teksti: Miska Peltoniemi