Uutinen

Naisten puolivälierät jatkuvat huipputasaisissa merkeissä

Naisten Superpesiksen puolivälierävaihe on käynnistynyt äärimmäisen tasaisissa merkeissä, kun ottelusarjojen kaksi ensimmäistä ottelua on pelattuna.

Pesäkarhut tasoitti ottelusarjan Lapuan Virkiää vastaan! / Kuva: Antti Haapasalo.

14.8.2024

Naisten Superpesis

Naisten Superpesiksen neljästä puolivälieräsarjasta kolme on tällä hetkellä otteluvoittojen suhteen tasatilanteessa. Tiistain kierroksella kolme ottelua eteni supervuoropariin ja Vaasassa ottelu ratkesi kotijoukkueelle vain yhden juoksun erolla.

Mailattaret tasasi sarjan Vaasassa

Tiistain Superpesis-kierroksen suurin yllätys nähtiin Vaasassa, jossa Mailattaret onnistui tasoittamaan ottelusarjan runkosarjan voittanutta Manse PP:tä vastaan. Vaasalaisten voitto suurta ennakkosuosikkia vastaan oli historiallinen, sillä ennen tiistaita Mailattarilla ei ollut Superpesis-historiassa edes jaksovoittoa Mansesta. Mailattaret tasasi ottelusarjan 1-0 (2-1, 2-2) voiton myötä. 

Mailattaret onnistui jättämään kotikentällään Vaasan Hietalahdessa tamperelaiset ainoastaan kahdeksaan kolmostilanteeseen ja kolmeen juoksuun, mikä riitti ottelun voittoon. Erityisesti Mailattaret onnistui riisumaan tamperelaiset aseistaan nolla- ja ykköstilanteessa, joissa Manse jäi vähille onnistumisille sisäpelissään. Mailattarien lyöjäjokeri Ada Karlsson löi kolme juoksua ja oli yksi voiton takuunaisista.

Kahden pelatun ottelun jälkeen Manse PP on onnistunut voittamaan ottelusarjassa ainoastaan yhden jakson, sillä ottelusarjan ensimmäinen kamppailu päättyi Mansen 1-0 kotivoittoon Tampereella. Mailattaret on siis onnistunut horjuttamaan suurta ennakkosuosikkia kahdessa ensimmäisessä ottelussa erinomaisesti.

Mailattarilla riitti aihetta tuuletuksille, kun se tasoitti sarjan Mansea vastaan. / Kuva: Antti Haapasalo.

Pesäkarhut kampesi itsensä rinnalle sekä ohi ja tasoitti sarjan

Yksi pudotuspelisyksyn mielenkiintoisimmista ottelusarjoista on käynnissä Lapuan Virkiän ja Porin Pesäkarhujen välillä, kun naisten Superpesiksen kestomenestyjät kohtaavat tänä vuonna jo puolivälierävaiheessa. Alavireisen kauden pelannut Porin Pesäkarhut onnistui tasoittamaan toisessa ottelussa voitot kotikentällään ja huippumielenkiintoinen ottelusarja sai täten uuden käänteen.

Ottelusarjan ensimmäinen kamppailu Lapualla oli huipputasainen vääntö, jonka ratkaisu saatiin vasta kotiutuslyöntikilpailun jatkokierroksilla. Puolivälieräkarsinnoista pudotuspelisyksynsä aloittanut Pesäkarhut esitti Lapualla pelatussa ottelussa erinomaista sisäpeliä ja se rakensikin ottelussa 19 kolmostilannetta lapualaisten 12 tilannetta vastaan.

Ensimmäinen jakso kääntyi kotijoukkueelle juoksun erolla ja toisen jakson nimiinsä vei Pesäkarhut juoksuin 1-3. Kotijoukkue Virkiä esitti kuitenkin vahvempaa kotiuttamista kotiutuslyöntikilpailussa ja vei ottelusarjan avauskamppailun nimiinsä.

Myös sarjan toisessa ottelussa kamppailu eteni supervuoropariin saakka molempien joukkueiden voittaessa jaksot juoksuin 3-1. Supervuoroparissa Virkiä siirtyi johtoon Janette Lepistön lyömän juoksun myötä, mutta porilaiset eivät tästä lannistuneet. Pesäkarhut onnistui ensin tasoittamaan Eveliina Lämsän lyönnillä ja sitten ratkaisemaan ottelun voiton Emilia Mattilan lyönnillä. 

Porilaisten kauden onnistujiin lukeutuva Johanna Pirskanen oli yksi porilaisten voiton avainpelaajista tiistain ottelussa, kun Pirskanen onnistui sisäpelin avaajana kärkilyöntitilastoin 9/10.

Jussi Haapakosken johtama Pesäkarhut kaatoi puolivälieräkarsinnoissa Roihuttaret. / Kuva: Antti Haapasalo.

SMJ ja JoMan toinen puolivälieräottelu ratkesi vasta supervuoroparissa

Sarjan tasoitusta todistettiin myös Joensuussa, kun SMJ haki vierasvoiton Pohjois-Karjalasta supervuoroparin päätteeksi. Ottelusarjan ensimmäisessä ottelussa JoMa haki Seinäjoelta puhtaan 0-2 voiton ja ryösti voiton myötä myös kotiedun itselleen.

Toinen puolivälieräottelu sai dramaattisen lopun, kun supervuoroparin tasoittavalla Joensuun Mailan Iida Nupponen pyrki tekemään kahta paloa ajolähtötilanteessa Aino-Kaisa Mantereen viimeisestä lyönnistä. Nupponen teki ykkösrajanäpistä ensin välipalon ykköspesälle, mutta pesään astuessaan Nupponen törmäsi Mantereen kanssa ja heitto kotipesään jäi tekemättä. Jenni Matola syöksyi kotipesään ja SMJ:n voiton juhlat käynnistyivät. Tilanteesta käytiin pitkään keskustelua tuomariston ja pelinjohtajien kesken, mutta tuomio pysyi ja sarja tasoittui Mantereen lyömällä juoksulla.

Seinäjoen Maila-Jussit ja Joensuun Maila kohtasivat myös viime syksynä puolivälieräsarjassa, jossa riitti sähköä, draamaa ja tasaväkisiä mittelöitä. JoMa voitti vuosi sitten sarjan kaksi ensimmäistä ottelua, mutta seinäjokiset nousivat sarjan voittoon viidennessä ottelussa.

. JoMan naisten seurahistorian ensimmäinen välieräpaikka jäi viime syksynä vielä haaveeksi, mutta muuttuuko tilasto tänä syksynä? / Kuva: Antti Haapasalo.

Fera selkä seinää vasten torstaina

Neljännessä puolivälieräparissa kaksi ensimmäistä ottelusarjan kamppailua ovat päättyneet Jyväskylän Kirittärien juhliin.

Runkosarjassa viidenneksi sijoittunut Kirittäret haki ottelusarjan ensimmäisestä kamppailusta 0-2 vierasvoiton, vaikka Fera olikin hallitseva joukkue tuloksen valossa ensimmäisellä jaksolla. Raumalaiset johtivat ensimmäisen ottelun ensimmäistä jaksoa jo lukemin 4-0 ja 6-4, mutta Kirittäret kampesi itsensä kestomenestyjän rutiinilla jaksovoittoon juoksuin 6-7.

Toisella jaksolla jyväskyläläiset jättivät vahvalla ulkopelillään raumalaiset ainoastaan yhteen kolmostilanteeseen ja iskivät riittävät kaksi juoksua voittaessaan myös ottelun toisen jakson.

Ottelusarjan toinen kamppailu miteltiin Jyväskylässä tasaisissa merkeissä. Fera onnistui ryöstämään avausjakson nimiinsä juoksuin 1-3, mutta Kirittäret sai toisella jaksolla sisäpelinsä rullaamaan erinomaisella lyöntipelillä. Jyväskyläläiset iskivät liki 1400-päisen kotiyleisön edessä viisi juoksua kolmeen viimeiseen sisävuoroon ja veivät ottelun ratkaisun ”jatkopalloille”.

Kotiutuslyöntikilpailussa Fera onnistui lyömään yhden juoksun ja Tinja Töyrylän sekä Emmi Särkiojan onnistuessa Kirittäriltä, karkasivat jyväskyläläiset ottelusarjassa 0-2 johtoon. Edellisen kerran vuonna 2016 pudotuspeleissä ottelun voittanut Fera saa seuraavan mahdollisuuden putken katkaisuun torstaina kotikentällään. 

Ottelusarjojen tilanteet tällä hetkellä:
Manse PP – Mailattaret 1-1
Lapuan Virkiä – Porin Pesäkarhut 1-1
Seinäjoen Maila-Jussit – Joensuun Maila 1-1
Rauman Fera – Jyväskylän Kirittäret 0-2 

Naisten Superpesiksen puolivälierät jatkuvat torstaina, kun jokaisen puolivälieräparin kolmannet kamppailut mitellään klo 17:30 alkaen.