Pesäkarhut vai Virkiä? Jussittaret vai Manse? - Naisten välierät käynnistyvät perjantaina!
Naisten Superpesis-kausi kääntyy välierävaiheeseen, kun jäljellä mestaruudesta on taistelemassa enää neljä huippujoukkuetta! Näistä asetelmista lähdetään perjantaina ja lauantaina alkaviin ottelusarjoihin.
Palaako Pesäkarhut finaaleihin yhden välivuoden jälkeen? / Kuva: Antti Haapasalo.
Porin Pesäkarhut - Lapuan Virkiä
Naisten Superpesiksen runkosarjan voittanut Porin Pesäkarhut eteni välieriin ongelmitta, kun se kaatoi Mailattaret Vaasasta suoraan kolmessa ottelussa.
Puolivälieräsarjan ensimmäinen vääntö oli tasainen ja vaasalaiset esiintyivät Porissa ennakkoluulottomasti. Sarjan avausottelun ratkaisu eteni aina kotiutuskilpailuun saakka, mutta vaasalaisten mainioista hyökkäyksistä huolimatta Pesäkarhut piti pintansa ja voitti sarjan avauksen.
Seuraavissa kamppailuissa porilaiset olivat selkeästi vaasalaisia edellä. Kahdessa jälkimmäisessä ottelusarjan kamppailussa Pesäkarhut iski yhteensä 26 juoksua ja päästi ainoastaan 5 juoksua.
Runkosarjan neljänneksi sijoittunut Lapuan Virkiä oli välieräjoukkueista ainoa, jonka puolivälieräsarja eteni neljään otteluun. Fera onnistui ryöstämään puolivälierien ensimmäisen kohtaamisen voitokseen, mutta lapualaiset käänsivät tasaisen ottelusarjan nimiinsä seuraavissa otteluissa.
Porin Pesäkarhujen ulkopeli on vakuuttanut läpi kauden ja joukkueen lukkari Minttu Vettenranta pelaa erinomaista kautta porilaisten lautasella. Puolivälierävaihe vahvisti, ettei Pesäkarhujen ulkokentästä tulla saamaan tänä syksynä helpolla juoksuja.
Mailattaret rakensi Pesäkarhuja vastaan kolmessa ottelussa ainoastaan 20 kolmostilannetta, mikä kertoo porilaisten vahvasta ulkopelivireestä jo nolla- ja vaihtotilanteissa. Lisäksi Pesäkarhut puolusti puolivälierissä takatilannetta 65 prosenttisesti.
Pesäkarhujen sisäpelaamisesta esiin on nostettava Tiia Peltonen, joka löi puolivälierissä 1+6 juoksua ja tilastoi 22 kärkilyöntiä. Lisäksi Peltosella on suuri rooli joukkueensa ulkopelissä.
Puolivälierien perusteella porilaiset saavat vastaansa päättäväistä sisäpeliä tahkoavan Lapuan Virkiän.
Virkiän lyöjäjokerit olivat erinomaisessa iskussa puolivälierissä. Riina Kerola löi 11 ja Janette Lepistö 8 juoksua.
Varmaa on, että myös pelinjohtajien välillä tullaan käymään tässäkin sarjassa kova taktinen taisto.
- Me ollaan se takaa-ajaja. Meidän pitää pystyä taktisesti kuromaan sitä etua umpeen, mikä heillä on ollut pelillisesti koko kauden. Se heidän itseluottamus - siihen meidän pitää pystyä vastaamaan, totesi Tomi Niskanen tulevasta välieräsarjasta Ruudun lähetyksessä neljännen ratkaisevan puolivälierän jälkeen.
Runkosarjan keskinäisissä kampailuissa Pesäkarhut oli selvästi Virkiää vahvempi. Porilaiset voittivat molemmat runkosarjan kohtaamiset puhtaasti jaksoin 2-0.
Keskinäisten kohtaamisten juoksuero meni porilaisten nimiin selvin lukemin 16-2. Virkiä onnistui rakentamaan runkosarjan kahdessa keskinäisessä ottelussa yhteensä vain 10 kolmostilannetta, joten lapualaisilla riittää parannettavaa sisäpelissään, kun joukkueet kohtaavat välierissä.
Superpesis-historiassa runkosarjan voittaja on jäänyt finaalien ulkopuolelle ainoastaan neljä kertaa. Virkiä pyrkii kirjoittamaan Pesäkarhujen kustannuksella historiankirjoihin viidennen merkinnän!
Pesäkarhujen ja Virkiän välinen välieräsarja käynnistyy lauantaina 23.8. Porissa klo 16:00.
Kaisa Peräaho ja Lapuan Virkiä haastavat välierissä Pesäkarhut! / Kuva: Antti Haapasalo.
Jussittaret, Seinäjoki - Manse PP, Tampere
Sekä runkosarjan kakkonen Jussittaret, että runkosarjan kolmonen Manse PP Tampereelta etenivät puolivälieristä neljän parhaan joukkoon suoraan kolmessa ottelussa.
Jussittaret kaatoi Helsingin Roihuttaret ja Manse Jyväskylän Kirittäret.
Runkosarjassa eniten juoksuja lyönyt Jussittaret esitti vahvaa sisäpeliä myös puolivälierissä Roihuttaria vastaan. Kolmessa ottelussa seinäjokiset löivät taululle peräti 32 juoksua.
Runkosarjassa huimat 81 lyötyä juoksua iskenyt Aino-Kaisa Mantere oli myös puolivälierissä totutun kuumassa vireessä. Mantere löi puolivälierissä 2 kunnaria sekä 10 tavallista juoksua.
Jussittarien puolivälierävaiheen onnistujista esiin on nostettava myös numerolla kaksi pelaava Riikka Polso, joka tilastoi ottelusarjassa sataprosenttiset ykköstilanteen vaihdot! Polson kärkilyöntiprosentti kokonaisuudessaan oli yli 94 prosenttia (17/18).
Tamperelaisten esitys puolivälierissä Kirittäriä vastaan oli vakuuttava.
Manse jätti Kirittäret kahdessa ensimmäisessä ottelussa ilman ainuttakaan juoksua ja kolmannessakin puolivälierissä jyväskyläläiset saivat aikaan ainoastaan neljä juoksua.
Kirittäret sai luotua Mansea vastaan kolmessa ottelussa ainoastaan 18 kolmostilannetta, jonka lisäksi Manse onnistui erinomaisesti myös takatilanteissa, joita se puolusti yli 76 prosenttisesti.
Manselaisten sisäpelin avaajana Ella Korpela onnistui Kirittäret-sarjassa erinomaisesti. Korpela onnistui nollatilanteen purkamisessa yli 84 prosenttisesti (16/19).
Runkosarjan kärkilyöntitilaston voittanut Virpi Hukka pelasi vaihtotilanteissa vakuuttavasti myös puolivälierissä. Hukka pelasi kärkilyöntien valossa Kirittäriä vastaan 75 prosenttista peliä.
Välieriin lähdettäessä Jussittarien sisäpeli ja Mansen ulkopeli ovat molemmat tulikuumassa vireessä.
Samaan aikaan on muistettava, että seinäjokiset jäivät runkosarjassa pesäpallokansan mieliin erityisesti äärimmäisen vankasta ulkopelistään ja tamperelaisten sisäpeliarsenaali on parhaimmillaan vailla vertaa.
Välieräsarjasta voidaan siis odottaa todellista jännitysnäytelmää!
Joukkueiden runkosarjan kohtaamisissa nähtiin vierasvoitot. Manse haki toukokuun lopussa kolmen pisteen voiton Seinäjoelta ja heinäkuun alussa oli Jussittarien vuoro kaataa Manse PP. Tampereella pelatussa ottelussa SMJ iski peräti 18 juoksua tamperelaisten ulkokentästä!
Jussittarien ja Manse PP:n välinen välieräsarja käynnistyy perjantaina 22.8. Seinäjoella klo 17:30.
Jussittarilla riitti tuulettamisen aihetta Roihuvuoressa! / Kuva: Antti Haapasalo.