Rikottuja rajapyykkejä ja kuumia kotiuttajia
Alkukauden aikana Superpesiksessä on ehditty rikkomaan huimia rajapyykkejä useamman pelaajan toimesta. Myös sarjan kovimmat kotiuttajat ovat olleet kuumassa vireessä kevätauringon paisteessa. Viikon nostot kokoaa yhteen Superpesiksen polttavimmat puheenaiheet.
Kuva: SuperJymy.
Joensuun Maila kiinnitti avainpelaajiaan jatkosopimuksilla
Joensuun Mailan naiset on julkaissut alkukauden aikana neljä tärkeää jatkosopimusta. JoMa julkaisi jo aiemmin sarjan huippulukkareihin lukeutuvan Veera Toikan sekä sarjan parhaisiin vaihtajiin kuuluvan Noora Pasin jatkosopimukset.
Tuoreimpina sopimusuutisina JoMa julkaisi lyöjäjokerikaksikko Maria Kaakisen ja Hanna Toivasen jatkosopimukset. Jokerikaksikko on aloittanut kautensa erinomaisesti, kun kuuden pelatun ottelun jälkeen Kaakisella on kasassa 1+19 lyötyä ja Toivasella 1+15 lyötyä juoksua.
- Hanna ja Maria ovat ottaneet isoja kehitysaskelia viime vuosina ja ovat elintärkeässä roolissa joukkueessa. Nyt solmittujen sopimusten myötä tiedämme, että meillä on jatkossakin pesunkestävä lyöjäkaksikko mahdollistamassa pärjäämistä ketä tahansa joukkuetta vastaan. On myös tärkeää, että meillä on tässä vaiheessa iso osa tulevien vuosien joukkuetta koossa, ja täten saamme rauhassa keskittyä pelin kehittämiseen, kommentoi Super JoMa Oy:n hallituksen puheenjohtaja Joni Nousiainen tiedotteessa tuoreita sopimuksia.
Edellä mainitut jatkosopimukset kattavat kauden 2025 sekä sisältävät option kaudesta 2026.
Myös tänä kesänä mitellään Oomin energisimmän kotiyleisön tittelistä
Oomin energisin yleisö -kiertue kiertää pitkin Suomea Superpesis-paikkakunnilla viime kauden tapaan! Jokaisen joukkueen yhdessä runkosarjan Superpesis-ottelussa mitataan, mikä kotiyleisö on Superpesiksen energisin, eli kuinka paljon yleisöstä lähtee ääntä. Oomi palkitsee voittajajoukkueet naisten ja miesten Superpesiksessä rahapalkinnolla.
Oomin energisintä yleisöä mitattiin tällä kaudella ensimmäisen kerran lauantaina Helsingissä, jossa Roihuttaret emännöi Lapuan Virkiää! Roihuvuoren äänekäs yleisö huusi pohjalukemat, jonka rikkomista muilla paikkakunnilla yritetään tämän kesän aikana.
Kuva: Antti Haapasalo.
Mikko Kanala palkittiin 600 tuodun juoksun rikkomisesta
Vimpelin Vedon Mikko Kanala saavutti viikko sitten perjantaina vierasottelussa Kiteen Palloa vastaan huiman 600 tuodun juoksun rajapyykin, kun Kanala toi ottelussa neljä juoksua.
Koko Superpesis-uransa ajan Vimpelin Vetoa edustanut Kanala on vasta historian viides miespelaaja, joka yltää kyseiseen saavutukseen. Kanala tarvitsi saavutukseen ainoastaan 311 ottelua, joten ottelukohtainen keskiarvo on lähes kaksi tuotua juoksua.
Kanala palkittiin upeasta saavutuksesta kotiottelussa Kempeleen Kiriä vastaan ja 31-vuotiasta Halsuan Toivon kasvattia oli onnittelemassa myös kaikkien aikojen etenijätilaston kärkinimi Sami Haapakoski, joka pelasi ottelussa KeKin paidassa. Haapakoski pitää kaikkien aikojen etenijätilaston kärkipaikkaa hallussaan käsittämättömällä 1072 tuodulla juoksulla.
Kuva: Antti Haapasalo.
Aino-Kaisa Mantere löi 500 juoksun rajapyykin rikki
Seinäjoen Maila-Jusseja edustava Aino-Kaisa Mantere saavutti 500 lyödyn juoksun rajapyykin Superpesiksessä perjantain ottelussa Vaasan Mailattaria vastaan, jossa Mantere löi seinäjokisille kaksi juoksua. Tämän kauden lyöjätilastossa Mantere keikkuu kolmannella sijalla.
Kaikkien aikojen lyöjätilastossa Mantere on tällä hetkellä sijalla 12. Tilaston kärkipaikkaa pitää hallussaan Tanja Vehniäinen (20+823=843). Aktiivipelaajista Mantereen edellä on ainoastaan Lapuan Virkiän Janette Lepistö.
Kuva: Antti Haapasalo.
Roope Korhonen 3000 kärkilyönnin kerhoon
Sotkamon Jymyn Roope Korhonen on jatkanut alkukesän aikana siitä, mihin 43-vuotias lyöjäjokeri jäi viime syksynä. Lyöjätilaston piikkipaikkaa hallussaan pitävän Korhonen rikkoi 3000 kärkilyönnin rajapyykin kuluneella viikolla, kun Korhonen keräsi tilastoihinsa Alajärvellä 1+7 lyötyä, 2 tuotua ja 10 kärkilyöntiä.
Korhonen nousi kaikkien aikojen kärkilyöntitilastossa viidenneksi ohi Pasi Pirisen. Heidän lisäkseen 3000 kärkilyönnin kerhossa ovat ainoastaan Sami Haapakoski (3591), Juha Korhonen (3583), Toni Kohonen (3358) sekä Henri Puputti (3346).
Kuva: Antti Haapasalo.
Korhonen ja Kaakinen lyöjätilastojen kärkipaikoilla
Vaikka Superpesis-kautta on pelattu vasta kolme viikkoa, ovat Superpesiksen kuumimmat lyöjätykit ehtineet iskeä tilastoihin jo huimia lukemia.
Miesten Superpesiksen lyöjätilaston kärkipaikkaa hallussaan pitää hallitseva lyöjäkuningas Roope Korhonen. 43-vuotias Korhonen on lyönyt kuudessa pelaamassaan ottelussa peräti 2+24 juoksua, mikä oikeuttaa lyöjätilastossa selkeään piikkipaikkaan.
Toisena tilastossa on Seinäjoen JymyJussien 20-vuotias lyöjätykki Aapo Hiltunen, joka kuuluu alkukauden ehdottomiin onnistujiin mailan varressa. Hiltunen on ehtinyt lyödä kuudessa pelaamassaan ottelussa peräti kolme kunniajuoksua ja kokonaisuudessaan Hiltusen lyötyjen juoksun määrä on 3+15. Viiden kärkeen mahtuvat myös tutut nimet Jukka-Pekka Vainionpää, Patrik Wahlsten sekä Perttu Ruuska.
Naisten Superpesiksen puolella lyöjätilaston kärkikolmikon muodostaa samainen trio, jotka muodostivat kolmen kärjen myös viime kauden lyöjätilastossa. Joensuun Mailan vahvan alkukauden takuunaisiin lukeutuva Maria Kaakinen johtaa naisten lyöjätilastoa 1+19 lyödyllä.
Viime kauden lyöjätilaston kakkonen Siri Eskola on tilastossa toisena 2+15 lyödyllä ja hallitseva lyöjäkuningatar Aino-Kaisa Mantere on lyöjätilaston kolmantena 1+16 lyödyllä. Neljäntenä tilastossa on viisinkertainen lyöjäkuningatar Janette Lepistö. Kaakisen ohella loistavasti kautensa Joensuussa aloittanut Hanna Toivanen täydentää lyöjätilaston kärkiviisikon.
Ruudun päälähetykset tulevat tällä viikolla Hyvinkäältä
Ruudun päälähetyksissä tällä viikolla nähdään kaksi ottelua Hyvinkäältä. Supermaanantai-lähetyksessä Hyvinkään Tahkon naiset emännöivät Rauman Feraa ja tiistaina miesten Superpesiksen ottelussa Tahko saa vieraakseen Kiteen Pallon.
Tahkon naiset ovat napanneet kotikentällään alkukauden aikana kaksi voittoa ja maanantain kamppailussa se metsästää paluuta voittokantaan. Poikkeuksellisesti Hyvinkäällä pelatussa Manse PP:n kotiottelussa Tahko jäi ilman pisteitä lauantaina, kun sarjakärki Manse löi Tahkon ulkokentästä peräti 26 juoksua.
Supermaanantain vierasjoukkue Rauman Fera onnistui puolestaan kaatamaan sarjakärki Manse PP:n viime viikolla, kun se kaatoi viikon ainoassa ottelussaan Manse PP:n kotona jaksoin 1-0 (1-1, 3-1). Alkukauden ensimmäisessä viidessä ottelussaan Fera ei ole jäänyt kertaakaan pisteittä ja se on onnistunut keräämään alkukauden aikana seitsemän pistettä.