Uutinen

Arttu Ruuska siirtyy Kouvolan Pallonlyöjiin – pelaajaliikenne yltyy miesten Superpesiksessä!

Miesten superpesiskausi 2020 huipentui viime viikonlopun ratkaisevaan loppuotteluun ja Sotkamon Jymyn mestaruusjuhliin. Samalla seuroissa valmistellaan jo täyttä häkää ensi vuotta ja rakennetaan joukkueita.

Arttu Ruuska edustaa jatkossa Kouvolan Pallonlyöjiä. Kuva: Vesa Sailio.

30.9.2020

Halsuan Toivon kasvatti Arttu Ruuska, kaksinkertainen Suomen mestari Vimpelin Vedosta 2016-17, siirtyy Kouvolan Pallonlyöjien paitaan kaksivuotisella sopimuksella.

– Heti neuvottelujen alussa sain sellaisen kuvan, että olen haluttu mies. Kouvolan Pallonlyöjissä on buumi päällä ja itselleni oli päällimmäisenä siirrossa pelillinen puoli. Halusin päästä mukaan kärkiseuraan ja pelaamaan kovia peliä, Ruuska totesi KPL:n tiedotteessa.

– Ennen kaikkea monipuolinen pelimies on kyseessä. Pesäpallossa tarvittavat ominaisuudet ovat hyvällä tasolla, monipuolisuus on selkeä vahvuus. Väkevä pelaaja ikäisekseen – toivottavasti Koplassa ottaa seuraavat stepit, KPL:n pelaajaneuvotteluista vastaava Stefan Sburatura kertoi.

Teemu Nurmio Hyvinkään Tahkoon

Kaksinkertainen Itä-Länsi-pelaaja Teemu Nurmio jatkaa uraansa Hyvinkään Tahkossa. Jokioisten Koetuksen kasvatti on edustanut Superpesiksessä kuusi kautta Kouvolan Pallonlyöjiä ja kaksi kautta Imatran Pallo-Veikkoja.

– Päätös oli monen asian summa. Jos lähtee pelillisistä syistä, niin täällä on tosi potentiaalinen joukkue, joka on pitkään halunnut menestyä ja se odottaa tuossa tuloaan. On mukava päästä tällaiseen porukkaan mukaan sitten tavoittelemaan sitä ihan kunnon menestystä, Nurmio kertoi Tahkon tiedotteessa.

Tahkolla on 14 pelaajasopimusta kaudelle 2021. Seuran väreissä 14 kautta Superpesistä pelannut Lauri Vierimaa ei jatka Hyvinkäällä.

Kotro ja Rouhiainen sarjanousijan riveihin

Ville Kotro ja Teemu Rouhiainen ovat uusia kasvoja sarjanousijan Haminan Palloilijoiden superpesisjoukkueessa. Matias Hangasmaa ja Henri Heikkilä puolestaan vahvistivat jatkonsa seuran väreissä. Sopimuspelaajia on nyt kymmenen ensi kaudeksi, HP tiedottaa nettisivuillaan.

Juuso Lattu Kiteelle

Vuoden tulokas 2017, Itä-Länsi-ottelussa 2018 pelannut Juuso Lattu siirtyy kasvattajaseurastaan Imatran Pallo-Veikoista Kiteen Pallo -90:n joukkueeseen.

– Viime kaudella KiPa, niin joukkue kuin seurakin, näytti erittäin pirteältä. Uudistuneesta organisaatiosta olen kuullut pelkästään hyvää. Kiteeläisyleisö elää aina hyvin mukana, eikä hylkää joukkuetta, vaikka tulisi epäonnistumisiakin. Odotan hyvillä mielin pelaamista Rantakentällä, Lattu fiilisteli KiPan nettisivuilla.

Kiteen Pallolla on 12 sopimuspelaajaa ensi kaudelle. Pelinjohtajana jatkaa Petri Tuuva.

Koskenkorvan pelinjohtokaksikko ennallaan

Koskenkorvan Urheilijoiden pelinjohtajana jatkaa Mikko Vainionpää aisaparinaan Olli-Pekka Sinkkonen.

– On erittäin mukava jatkaa alkuun laitettua työtä. Tämä joukkue on hyvin matkan alkuvaiheessa ja kyvykkäitä nuoria miehiä täynnä, Vainionpää sanoi seuran nettisivuilla.

Lyöjätilaston kakkonen, Go On Superjokeri Patrik Wahlsten ei jatka Koskenkorvalla.

Patrik Wahlsten jättää kolmen kauden jälkeen Koskenkorvan Urheilijat.
Useita jatkosopimuksia

Useampi superpesisseura on tiedottanut pelaajiensa jatkosopimuksista. Olli Heikkala nähdään kahdella seuraavallakin kaudella Vimpelin Vedossa, seura tiedotti.

Ulvilan Pesä-Veikkojen kasvatti Valtteri Kleemola kaipaa aika ajoin Satakuntaan, mutta viihtyy myös Oulussa ja jatkaa Kempeleen Kirin paidassa kaksivuotisella sopimuksella.

Konsta Hyötyläinen (2021), Mikko Kosonen (2021) sekä Joona Sikiö (2021+2022) edustavat Imatran Pallo-Veikkoja ensi kaudellakin.