Kaksi välieräjoukkuetta selvillä – Kirittäret voitti trillerin Raumalla!
Naisten Superpesiksen puolivälierissä nähtiin sunnuntainakin raastavaa jännitystä. Kahden edellisen kauden Suomen mestari Kirittäret Jyväskylästä sai hakea voiton kotiutuskilpailusta asti Raumalla, mutta lunasti paikkansa välieriin. Lapuan Virkiä puolestaan päätti Hyvinkään Tahkon hienon kauden. Pesäkarhut Porista kokosi rivinsä tiukassa paikassa ja tasoitti puntit Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan.
Raumalla Kirittäret loi tilanteita, mutta Feran vasta 16-vuotiaan lukkarin Ilona Hakoniemen johtama ulkopeli torjui hienosti kotiutusyrityksiä. Avausjakso päättyi kotijoukkueen voittoon juoksuin 3-1.
– Se ei ollut pelkästään meidän huonoutta, vaan siellä oli paljon hyviä suorituksia Raumalta, kuten (Tinja) Töyrylän tappikuppereista polttamiset. Lukkari Hakoniemi pelasi taas hyvän pelin. Kotiuttamisen osalta, vaikka olimme tiettyjä paikkoja katsoneet, suoritukset olivat pikkuisen pehmeitä, Kirittärien pelinjohtaja Jussi ”Nalle” Viljanen mietti.
Kirittäret paransi toiselle jaksolle, joten ratkaisua haettiin supervuorosta. Fera ei saanut etenijää kolmoselle, mutta vieraat rakensivat tasoittavallaan palottoman ajolähtötilanteen.
– Vähän sapiskaa annan itselle supervuorosta. Saimme palottoman tilanteen, mutta emme juoksuja, Viljanen myönsi.
Kotiutuskilpailussa Feran pelinjohtaja Arto Felin yritti kannustaa omiaan rohkeisiin ratkaisuihin, mutta tällä kertaa joukkue jäi juoksuitta.
– Kotarilta odotin enemmän. Osittain jäi vähän vaisuksi, piti olla hyökkäävämpää lyöminen, Felin sanoi.
Tasoittavalla tarvittiin vain yksi pari, kun Emma Körkkö löi ja Ella Korpela toi loppulukemiksi 1-2 (3-1, 1-5, 0-0, 0-1). Viljanen oli luonnollisesti tyytyväinen välieräpaikasta ja ottelun kääntämisestä voitoksi kovassa paikassa, mutta huomautettavaakin löytyi.
– Vastustaja sai ottelussa vain kahdeksan kolmostilannetta. Meiltä oli sellaisia neljän ja viiden palon ulkovuoroja, paloja jäi ottamatta.
Pesäkarhut nousi kuilun partaalta
Maila-Jussit yllätti Pesäkarhut puolivälierien avauksessa ja lähti ennakkoluulottomasti haastamaan runkosarjan kakkosen myös sunnuntain koitoksessa. Ensimmäisellä jaksolla nähtiin muutamia tunteitakin kuumentaneita tilanteita. Todellisen haamukiinnioton esitti neljännen tasoittavalla Eveliina Tuominen, joka syöksyi kiinni Go On Superjokerin Aino-Kaisa Mantereen kolmosrajalyönnin ja pelasti jakson vieraille.
Toisen puolikkaan sinetöi Pesäkarhuille Emilia Linna kakkosrajapuhkaisullaan. Pallo vieri parkkipaikalle asti, mikä tiesi kunnaria ja yhtä tavallista juoksua. Loppunumerot kirjattiin vierasjoukkueelle 0-2 (2-3, 0-3).
– Aika monta kertaa sitä ennenkin yritettiin. Nyt sattui napsahtamaan keskelle mailaa ja sieltä olivat pelaajatkin väistyneet pallon tieltä, Linna hymyili.
Kotijoukkueen Aino-Kaisa Mantere harmitteli joukkueensa omia virheitä.
– Teimme tosi paljon virheitä itse. Ulkopeli oli pääsääntöisesti hyvää, mutta Linnan lyönti – se oli perushyvä lyönti, mutta ei sillä kunnaria olisi saanut tulla. Kolmosessa teimme etenemisvirheitä emmekä saaneet sinne aina laittomien takia tuoreita jalkoja. Meillä oli iskun paikkamme, mutta tänään ei kotiutus ainakaan omasta puolesta ihan putkeen mennyt, Mantere totesi Ruudun haastattelussa.
Paras kolmesta -ottelusarja on nyt tilanteessa 1-1. Tiistaina Porissa toinen joukkue juhlii ja toisen kausi päättyy katkeriin kyyneliin. Mantere löytää Maila-Jussien näkökulmasta otteluun vain voitettavaa.
– Olemme osoittaneet, että pystymme todella hyvin haastamaan Porin ja jopa voittamaan heidät. Keskitymme, menemme omaan pieneen kuplaamme ja teemme omia asioitamme – annamme toisten tehdä, mitä lystäävät. Meille tässä on tosi paljon voitettavaa ja heillä on vain hävittävää.
Virkiä ei antanut Tahkolle yllätysmahdollisuutta
Erinomaisen runkosarjan pelannut Hyvinkään Tahko ei pystynyt horjuttamaan puolivälieräsarjassa 15 mitalia 2000-luvulla voittanutta Lapuan Virkiää, joka jatkaa välieriin suoraan voitoin 2-0.
– Kokemattomuus paistoi vielä läpi. Alati teemme pelissä pieniä virheitä, jotka syövät peliä. Sitä kautta tulee paloja alle, eikä saada jatkuvuutta. Lapua oli selkeästi vahvempi ja tehnyt hyvät työt meistä, myönsi Tahkon pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki.
Sunnuntain ottelussa Tahko tuli toisella jaksolla tasoihin, kun Ira Jokivalli yllätti takakentän kahden juoksun arvoisesti. Virkiä kuitenkin karkasi voittoon 0-2 (1-3, 3-4).
– Tosi tyytyväinen olen joukkueen esitykseen molemmissa peleissä. Tiesimme, että on vastassa vahva joukkue, joka on tehnyt erittäin hyvää nousujohteista työtä. Ulkopelin kanssa onnistuimme ja saimme pidettyä vastustajan pienissä tilannemäärissä. Läpilyönnit tulivat meidän onneksi kahdella palolla, eikä Tahko päässyt enempää rummuttamaan, iloitsi Virkiän pelinjohtaja Tomi Niskanen.
Virkiän parhaana palkittiin Essi Kylli molemmissa puolivälieräsarjan otteluissa.
Naisten Superpesiksen puolivälierät
Ma 31.8.
Kempele - Tampere 17.00
Ti 1.9.
Pori - Seinäjoki
Ke 2.9.
Tampere - Kempele 17.00 Tarvittaessa