Kirittäriin potentiaalisia läpimurtopelaajia – Anna Honkala siirtyy Virkiästä Maila-Jusseihin
Kirittäret Jyväskylästä tiedottaa mielenkiintoisista pelaajasopimuksista. Helsinkiläisen Roihun kasvatti Aino Vapaavuori, 20 ja seuran oma kasvatti Ella Mäkelä, 21, tavoittelevat läpimurtoa naisten Superpesikseen. Viisi kautta Raumalla Superpesistä pelannut Kati Tanhua oli päättyneen kauden runkosarjassa viidenneksi paras kentällemenijä.
Aino Vapaavuori pelasi B-tyttöjen Itä-Länsi-ottelussa 2018. Kuva: Pekka Tuominen.
Seurajohtaja Petri Kaijansinkko iloitsee tilanteesta, jossa kaikki kolme uutta sopimuspelaajaa asuvat Jyväskylässä.
– Joukkueen arjen pyörittämisessä ja urheilijoiden kehittymisessä se on merkittävä juttu, Kaijansinkko sanoo.
Kaikki kolme pelaajaa lähtevät omista lähtökohdistaan hakemaan merkittävää steppiä uralla eteenpäin.
– Kati on meille erinomainen vahvistus etenijänä. Ellan pelaajauralle kausi Lappajärvellä teki hyvää. Nyt hän tulee takaisin kotiin entistä parempana pelaajana ja on totta kai hienoa saada oma kasvatti takaisin Kirittäriin.
– Aino on potentiaalinen tulevaisuuden huippupelaaja. Hänen etenemistaitonsa ja kopparipeli tuo ryhmäämme lisäarvoa ja myös kilpailua pelipaikoista. Viime talven perusteella tiedämme Ainon lahjakkuuden urheilijana, Kaijansinkko toteaa.
Kirittärien tiedote
Anna Honkala Maila-Jusseihin
B-tyttöjen Itä-Lännessä pelannut ja SM-pronssia voittaneen Lapuan Virkiän yhdeksikköön päättyneellä kaudella murtautunut Anna Honkala siirtyy Seinäjoen Maila-Jusseihin ensi kaudelle. Nurmon Jymyn kasvatti miettii tyytyväisyydellä mennyttä kautta ja odottaa paljon tulevalta.
– Viime kauden aikana sain uuden näkökulman lajiin, kun pääsin pelaamaan Superpesistä Virkiän riveissä. Paljon tuli oppia, uusia kokemuksia ja ystäviä. Kausi oli mielestäni kaikkiaan onnistunut ja siitä jäi positiiviset fiilikset.
– Tykkään treenata ja tehdä parhaani joukkueen eteen. Päällimmäisenä on halu kehittyä mahdollisimman paljon eri osa-alueilla ja varsinkin vahvistaa sisäpeliosaamista. Joukkueessa on paljon monipuolista osaamista.
Maila-Jussien tiedote
Linda Viita Kempeleen Kiriin
Kempeleen Kiri vahvistaa pala palalta joukkuettaan naisten Superpesiksessä. Seinäjoen Maila-Jussien kasvatti Linda Viita siirtyy joukkueeseen Lappajärven Veikoista. Kiimingissä ensimmäiset pesisoppinsa saanut ja seuran B-tyttöjoukkueessa SM-hopeaa voittanut Tuija Ahonen tavoittelee niin ikään paikkaa superpesisjoukkueesta.
Kempeleen Kirin nettisivut