Kouvolan Pallonlyöjät loppuotteluun – Iiro Haimi: ”Yksi tavoite on vielä asettamatta”
Kouvolan Pallonlyöjät otti kolmannen voittonsa välieräsarjassa ja sysäsi Vimpelin Vedon neljännellä peräkkäisellä kaudella pronssiotteluun. KPL pelaa miesten Superpesiksen loppuottelussa toista vuotta peräkkäin ja kolmatta kertaa neljän vuoden sisään. Menestysnälkää riittää, sillä seuran edellinen Suomen mestaruus on kaudelta 1976.
Enää on yksi kauden etapeista menestyksekkäästi suorittamatta. Iiro Haimi johdatti Kouvolan Pallonlyöjät toisella kaudella peräkkäin loppuotteluun. Kuva: Antti Haapasalo.
Tilastokummajaisena välieräsarjassa oli nähty vain vierasvoittoja ennen lauantaita. Veto tulikin räväkästi peliin, hyökkäsi ja asetti paineen KPL:n ulkokentälle. Se tuotti tulosta, mutta kotijoukkue kuittasi heti tasoittavallaan. Edellisottelun sankari, kultakypärä Ossi Meriläinen iski kahden palon tilanteessa vastustamattomasti väliin ja saman tempun toisti lyöntipaikalla Valtteri Luoma.
– Palloa löimme hienosti väliin, saimme raavittua pinnat kahdellakin palolla. Kovaa pelaamista, suitsutti kotijoukkueen ykköspalkittu Juho Hacklin.
Pomppu oli pääosin ruudussa ja vastustamaton tänäänkin. Hacklin vastasi itse jopa jakson voittojuoksusta, kun pomppu karkasi yli kakkospesän ja Ville Pesu karkasi päättäväisesti kotiin.
Vieraiden sankari oli toisella jaksolla yhteensä neljästi tänään kotiuttanut Go On Superjokeri Janne Mäkelä. Pelin hallinta kääntyi vieraille toisen tasoittavalla, kun Mäkelä iski ensin vastustamattoman kumuran koppareiden eteen kotiuttaen Mikko Kanalan ja puhkaisi jatkoksi kakkosrajan Elmeri Anttilan pinkoessa kakkoselta kotiin asti.
Supervuorossa KPL:n pelinjohtaja Iiro Haimi laittoi Hacklinin ensimmäisenä purkamaan 1-2-tilannetta. Ratkaisu oli oikea, sillä pompun ollessa ruudussa Tommi Mäentaustalla ei ollut hädänpäivää ehtiä kolmoselle. Kotiutusvastuun sai numerolla 3 Arttu Ruuska, joka löysi kentästä riittävän tilan lyönnilleen. KPL teki aloitteen eikä Veto pystynyt siihen vastaamaan edes kolmostilanteella. Välieräsarjan tiukin kohtaaminen päättyi kotijoukkueen juhliin 2-1 (3-2, 2-3, 1-0).
– Parempi meni jatkoon, ei tässä ole seliteltävää. Mestaruudesta taistelimme ja siihen meillä oli realistinen sauma. Sitä mahdollisuutta emme enää takaisin saa, mutta iso ero on silläkin, voittaako vai häviääkö pronssiottelun, Vedon ykköspalkittu Perttu Ruuska muistutti.
KPL:n pelinjohtaja Iiro Haimi kiitteli omiaan sitkeydestä ja kärsivällisyydestä ottelun avanneen heikon ulkovuoron jälkeen.
– Kaksi tosi tasaväkistä joukkuetta, tosi hyvää peliä. Kovia suorituksia piti tehdä, että sai paloja ja välillä etenijät voittivat pesänvälejä. Koko ajan oli sellainen tunne, että oli pakko olla pelin ytimessä. Hyvä taistelu molemmin puolin.
– Paljon on puhuttu sitkeydestä ja kärsivällisyydestä. Sieltä tulimme hyvin takaa ja vähän menimme ohikin.
Loppuottelussa KPL saa vastaansa ensimmäistä Suomen mestaruuttaan tavoittelevan Manse PP:n Tampereelta. Kouvolassakin edellisistä mestaruusjuhlista on vierähtänyt 45 vuotta.
– Koko kautta on menty tavoite kerrallaan. Ensin pilkottiin runkosarjan tavoitteet 6-7 ottelun periodeihin, sitten oli tavoitteena puolivälieristä voitto ja nyt tämä. Yksi tavoite on vielä asettamatta, Haimi painottaa.
Loppuottelusarja käynnistyy Tampereella keskiviikkona ja jatkuu viikonloppuna.
Miesten Superpesiksen pudotuspelit Veikkaus-tulospalvelussa
Miesten superpesiskarsinta lauantaina
Siilinjärven Pesis – Oulun Lippo (Juniorit) 2-1 (1-4, 5-2, 0-0, 1-0)
Jyväskylän Lohi – Kankaanpään Maila 0-2 (0-3, 0-3)
Miesten superpesiskarsinta Veikkaus-tulospalvelussa
Naisten superpesiskarsinta lauantaina
Pöytyän Urheilijat – Mynämäen Vesa 2-1 (6-1, 3-4, 1-0)
Naisten superpesiskarsinta Veikkaus-tulospalvelussa