Uutinen

Kouvolan Pallonlyöjät voitti liki kolmituntisen jännitysnäytelmän – Joensuun Maila selkä seinää vasten sunnuntaina!

Moni piti miesten välieräavauksen ennakkoarvioissa tasaisempana Sotkamon Jymy-Vimpelin Veto -otteluparia. Toisin kävi, sillä yllätyksestä vastasi Kouvolan Pallonlyöjät dramaattisessa ja tapahtumientäyteisessä ottelussa lukemin 1-2 (2-0, 3-4, 0-0, 0-1). Kahden edellisen kauden Suomen mestari Joensuun Maila menetti kotietunsa ja tarvitsee nyt kaksi peräkkäistä voittoa yltääkseen loppuotteluun.

KPL:n joukkue Valtteri Luoman ja Go On Superjokerin Jere Dahlströmin johdolla saa kaksi ottelupalloa loppuottelupaikkaan. Kuva: Juuso Koro. Ⓒ JUUSO KORO

12.9.2020

KPL lähti sisäpeliinsä hyökkäävällä taktiikalla ja pelinjohtaja Iiro Haimi laittoi useasti merkkiä päälle yllätyksellisissä tilanteissa. Varjopuolena lyöntijärjestys jäi hankalaan kohtaan, kun hyvät yritykset eivät tuottaneet tulosta. JoMan osalta oli avausjaksolla aistittavissa viime vuoden pudotuspelisyksyn henkeä. Ulkopeli piti ja Go On Superjokeri Aleksi Rautiainen iski tarvittavat juoksut kolmosrajasta sekä oivaltavalla pitkällä näpillä.

Toisella jaksolla KPL oli pelin päällä ja ampaisi kahden juoksun karkumatkalle kolmannen tasoittavalla. Iiro Nokkala kotiutti joukkueensa parhaana palkitun Tommi Mäentaustan ja kymmenen Suomen mestaruuden Toni Kohonen teki voittavat suoritukset tärkeään paikkaan saatellen Nokkalan kakkoselta kotiin asti.

JoMa nousi tasoihin ja sai mahdollisuuden mennä ohikin, mutta jakson viimeisestä juoksusta vastasi KPL neljännen tasoittavalla. Matti Latvala upotti pallon vastustamattomasti kakkospuolelle väliin ja Matti Saukko kirmasi kotiin.

Dramatiikkaa otteluun toivat loukkaantumiset ja huoltotauot. JoMan jokeriosastolta sekä Konsta Piironen että Samuel Tirkkonen saivat komennukset räpylähommiin Antti Hartikaisen ja epäonnisen törmäyksen seurauksena Topi Hurskaisen jäätyä sivuun. Todellista urheiluhenkeä osoitettiin kaikkien osapuolten toimesta. KPL:n Valtteri Luomaa riensivät auttamaan ykköspesälle omien pelaajien lisäksi niin pelituomari Jaakko Kuronen kuin kotijoukkueen fysiikkavalmentaja Henri Lomu. Hurskaisen loukkaannuttua paikalla oli ensimmäisten joukossa vieraiden Juho Hacklin.

KPL sai supervuoroon ja kotiutuskilpailuun hyvät asetelmat tasoittavien vuorojen myötä – varsinkin, kun joukkue nollasi hallitsevan Suomen mestarin molemmissa. Supervuorossa lähimpänä ratkaisua oli Go On Superjokeri Jere Dahlström, jonka välilyönnistä kuitenkin kentälle juuri vaihdettu Piironen ylsi huikeaan heittosuoritukseen. Jatkotilanteessa Sasu Toikka löysi lyönnilleen tilaa kakkosjatkeelta, mutta nyt puolestaan Lauri Kivinen linkosi pallon upeasti kotipesään tehden selvän palon liian myöhään lähteneestä etenijästä.

Dahlströmin kaikki kuusi yritystä epäonnistuivat kahden jakson ja supervuoron aikana, mutta voittojuoksu maistui sitäkin herkullisemmalta. Painuva lyönti upposi kolmoskoppari Piirosen eteen ja heti ensimmäisessä parissa Mäentausta sai tuuletella etenijänä voittojuoksua. KPL antoi paikan päälle saapuneille omille kannattajilleen makeaa mahan täydeltä ja hiljensi suuren osan yli 1900 katsojan vahvuisesta yleisöstä Kerubi Stadionilla.

Kun naisten välieräsarjat ratkesivat lauantaina, Ruutu näyttää päälähetyksenä myös tämän parin toisen kohtaamisen Kouvolasta sunnuntaina kello 15 (ennakkostudio kello 14.45). Loppuottelupaikka on siinä ensi kertaa katkolla KPL:lle kotikentällä.

– Paljon oli tapahtumia ja vaiheita, molemmille oli ”momentumeja” tarjolla. Viimeisimpänä sen käytti vierasjoukkue KPL, tuumi JoMan pelinjohtaja Mikko Korhonen Ruudun haastattelussa.

– Ei näitä liikaa auta jäädä miettimään. Katseen pitää olla tulevaisuudessa, eikä liikaa menneisyydessä, Korhonen muistutti.


Jymy jatkoi vahvaa ulkopeliään, tunteetkin leiskuivat Hiukassa

Sotkamon Jymy avasi välieräsarjan Vimpelin Vetoa vastaan vakuuttavasti ja rynnisti voittoon lukemin 2-0 (2-1, 4-0). Avausjakson sankariksi nousi Niilo Piiponniemi, joka eteni Niko Korhosen pomppulyönnillä kolmoselle ja karkasi samoin tein kotiin asti.

– Erittäin hyvä avaus meiltä. Ulkopeli oli täyttä timanttia, se oli Seinäjoki-sarjassa sitä ja se oli tänäänkin. Näin pitää jatkua myös huomenna, että voitamme pelin, ykköspalkittu Niko Korhonen totesi.

Vedon pelinjohtaja Markku Hylkilä kaipasi laatua suorituksiin niin sisällä kuin ulkona.

– Lähtökohta oli se, ettei tuolta ilmaiseksi mitään tule ja laadukkuutta pitää olla – mutta sitä ei ollut riittävästi. Emme saaneet kärkeä kiinni ja lipsuttelimme muutaman juoksun. Tänään meistä ei ollut voittajaksi. Nyt on tanssiin ensimmäiset askeleet otettu ja huomenna Saarikentällä katsotaan uudelleen.

Jymyn kollega Jani Komulainen oli kokonaisuuteen tyytyväinen. Sisäpelissä syntyi tilanteita ja ulkopeli piti, mitkä ovat yleensä erinomaiset lähtökohdat voittavalle pesäpallolle.

– Erittäin hieno peli. Kolmostilanteet 16-8 kertovat, että olimme tänään tosi paljon vahvempia. Vielä meidän takanen, vain yhden juoksun annoimme seitsemästä yrityksestä. Ne ovat sellaiset selkänojat, joihin on hyvä huomennakin luottaa, Komulainen painotti.

2010-luvun klassikko-otteluissa Jymyn ja Vedon välillä ovat tunteet räiskyneet viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana. Maistiaisia vellovista tunteista saatiin lauantainakin.

– Hienoa, että ottelun toisessa vuorossa meidän joukkueemme sytytettiin taistelemaan. Se ilmentyi kaikista pelaajista. Tunne myös pysyi hallussa ja keskityimme olennaiseen, Komulainen heitti.

– Meillä on tarpeeksi sytykettä, huomautti Hylkilä.

Näistä asetelmista on huiman herkullista lähteä seuraavaan kohtaamiseen. Kattaus on valmiina Vimpelin Saarikentälle ja Ruudun päälähetykseen heti huomenna kello 15 alkaen (ennakkostudio Ruudussa kello 14.45).

Miesten Superpesiksen 2. välieräottelut sunnuntaina 13.9.

Vimpelin Veto – Sotkamon Jymy 15.00 Ruutu, päälähetys

Kouvolan Pallonlyöjät – Joensuun Maila 15.00 Ruutu, päälähetys