Pesäkarhut rynnisti Satakunnan derbyn voittoon - Susanna Puisto lyöjätilaston ylivoimaisessa kärjessä
Fera jäi varsinkin ensimmäisellä jaksolla pahoin Pesäkarhujen hampaisiin ja lopulta koko ottelu merkkautettiin porilaisten voitoksi jaksoin 2-0 (7-2, 2-1).
Susanna Puisto rallattelee naisten Superpesiksen lyöjätilaston piikkipaikalla. Kuva: Lassi Karvonen. Ⓒ Lassi Karvonen / Lassi Karvonen
Kentän kuningattarina häärivät jokeripelaajat Susanna Puisto ja Milla Lindström. Kakkospalkittu Lindströmille tuotuja merkkautettiin viisi kappaletta, kun taas parhaana palkittu Puisto mäiskäytti viisi lyötyä juoksua, joista jopa neljä oli edellämainitun Lindströmin tuomia.
– Pari peliä on mennyt vähän ohi, mutta tänään tuntui taas normaalilta. Tilannettahan mä sain koko ajan, niin paras tapa kiittää siitä on lyödä juoksuja, Puisto iloitsi.
Puisto etenee tällä hetkellä lyöjätilaston ylivoimaisena ykkösenä 21:llä lyödyllä juoksullaan. Kaulaa toisella sijalta löytyvään joukkuekaveri Emilia Linnaan on peräti 9 tikkiä.
Pesäkarhujen katseet kääntyvät nyt kohti torstaita, jolloin se kohtaa vieraskentällä kärkikamppailussa sarjajohtajan niskaan huohottavan Lapuan Virkiän.
– Lukkarila on kova paikka, siellä liikkuu pallo kovaa ja vastassa on joukkue, joka ei ole päästänyt kuin kolme juoksua tällä kaudella. Toukokuu on oikein kiva päättää siellä. Päästään kovaan testiin, Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami Österlund sanaili.
Pesäkarhut jatkaa naisten Superpesiksen sarjakärjessä neljän pisteen erolla yhden ottelun vähemmän pelanneeseen Lapuan Virkiään. Sarjataulukon löydät tästä linkistä.
Miesten otteluiden tulokset ja sarjataulukko löytyy tästä linkistä.