Uutinen

Terävät kotiutukset siivittivät Lännen kuudenteen perättäiseen voittoon

Miesten Itä-Länsi-ottelu sujui tasaisissa merkeissä, sillä Länsi voitti vain yhden juoksun erolla luvuin 0-1 (2-2,2-3). Oman lisämausteensa mittelöön toi sateinen sää, mikä vaikeutti myös kotiutuksia.

16.7.2016

Miesten ottelussa nähtiin komeita lyöntejä, mutta tiivis ulkokenttäpeli takasi sen, ettei juoksujuhlia Kouvolassa nähty. Molemmat joukkueet onnistuivat sekä sisä- että ulkopelissä, mutta tarkka ulkokenttäpelaaminen torpedoi monet kotiutusyritykset.

– Lähdimme pelaamaan tylyä pesistä. Onnistuimme kahdeksasta vuoroparista ehkä neljässä siinä. Välillä meillä oli hienoja juttuja ja monipuolisia kotiutuksia, Idän pelinjohtaja Markku Hylkilä analysoi.

Juoksujen lyömistä vaikeutti myös ensimmäisen jakson ajan kestänyt rankkasade, joka aiheutti kentän laidoille suuria lätäköitä. Vaikka sää kirkastui ja yleisö kaivautui sadeviittojensa sisältä ulos, pallo pysähtyi silti toisinaan lammikoihin.

– Yritin pitää pelin simppelinä, sillä ensimmäisellä jaksolla sää teki monelle tepposet. Näpit eivät aivan onnistuneet sateessa, ensimmäistä kertaa Itä-Lännessä kentän parhaaksi valittu Toni Kohonen tuumi.

Peli oli tiukkaa alusta alkaen, mutta Länsi nappasi lopulta voiton Jukka-Pekka Vainionpään (4 lyötyä) erinomaisten kotiutusten ansiosta. Idän lyöjäjokeri Juha Niemi ei puolestaan onnistunut lyömään joukkuetovereitaan kotiin.

– Osaan lyödä vähän joka puolelle, se helpottaa asiaa, Vainionpää veisteli.

Ensimmäisellä jaksolla Itä meni johtoon, kun Sami Partanen löi ja Toni Kohonen toi pelin 1-0:aan. Länsi kiri kuitenkin rinnalle Vainionpään kumuralla, jonka ansiosta Juuso Myllyniemi tasoitti ottelun.

Toisella sisävuorollaan Itä meni johtoon Kohosen lyömällä ja virkeästi pelanneen Tommi Mäentaustan juoksulla, mutta Vainionpää toi joukkueensa jälleen rinnalle.

Tehokkaampia kotiutuksia

Ottelun ensimmäinen jakso päättyi tasalukemiin, ja myös toinen jatkoi samaa linjaa. Yksi mittelön komeimmista suorituksista nähtiin kuitenkin ensimmäisessä vuoroparissa, kun Idän ykköspalkittu Anssi Lammila löi palloa kohti Kouvolan pesäpallostadionin maratonporttia.

– Sain valmistautua otteluun kuin kotipeliin. Yleisöä oli mukavasti, vaikka keli olikin huono, Lammila hymyili.

Tilanteesta ei tullut juoksuja, mutta tappioputken katkaisemista hamunnut Itä siirtyi jakson johtoon Tuomas Jussilan lyödessä ensikertalaisen Jere Vikströmin kotiin.

Toisella jaksolla Länsi löi jatkuvasti palloa väliin ja sai aikaan useita palottomia ajolähtöjä. Vaikka Idän ulkokenttä toimi hyvin, vastustajajoukkue sai kuitenkin lyötyä kaksi perättäistä juoksua.

Itä tuli Lammilan ja Ville Postin saumattoman yhteistyön tuloksena tasoihin, joten ottelu ratkesi aivan viime hetkillä. Lännen pelurit polttivat neljännessä vuoroparissa vastustajansa nopeasti, ja sisävuorolla pistettiin tuulemaan.

Juha Puhtimäki löi aivan viime hetkillä pallon kovaa takakentälle, eikä kouvolalaiskoppari Juho Hacklin saanut salaman lailla iskenyttä palloa räpyläänsä. Teemu Isoketo kirmasi yleisön huokaillessa kotiin, ja ottelu päättyi Lännen hyväksi 0-1 (2-2, 2-3).

– Viime aikoina kaikki ovat olleet juoksun pelejä. Kotiuttaminen on hankalaa, koska ulkokentät ovat niin hyviä. Meidän ulkopelaajamme tekivät kovia suorituksia kovissa paikoissa, Lännen pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki hehkutti.

Voitto oli Lännelle kuudes perättäinen.

– Tuntui, että hallitsimme peliä. Emme kuitenkaan tehneet ratkaisevia juoksuja, vaikka meillä oli paikkoja, Lammila harmitteli.

Palkitut

Kentän paras: Toni Kohonen

Länsi I: Jukka-Pekka Vainionpää

Länsi II: Juha Puhtimäki

Itä I: Anssi Lammila

Itä II: Timo Kallio

Yleisöä: 4085

Teksti: Anni Saarela