Pesäpallon osalta voidaan iloita monista positiivisista asioista. Harrastajamäärät ovat kasvaneet, leiritoiminta nauttii ansaitusta maineestaan, ja huippupesäpallon suosio leviää entistä laajemmalle suomalaisten keskuudessa. Huippupesäpallon vetovoima näkyy selkeästi lisääntyneenä kiinnostuksena: katsomot täyttyvät, TV-lähetykset keräävät katsojia ja sosiaalisen median seuraajamäärät kasvavat jatkuvasti.
Pesäpalloliiton tärkein tehtävä on tukea seurojen toimintaa ja rakentaa edellytyksiä toiminnan kehittämiselle. Seuroissa tehdään työ, josta pesäpallon harrastajat ja seuraajat pääsevät nauttimaan. Pesäpalloliiton ja Superpesiksen kaikki verkkosivustot uudistetaan, ja ne tullaan julkaisemaan kevään aikana. Yksi keskeinen kehittämiskohde on parantaa sivustojen käytettävyyttä ja tarjota parempi käyttäjäkokemus. Uudistettavalla ilmeellä ja ulkoasulla haluamme myös osaltaan lisätä kiinnostusta pesäpalloa kohtaan.
Huippupesäpalloa on tarjolla myös joulun aikaan. Joulukuun puolivälissä alkoi uusi Talvisuper-hallisarja, joka sai hyvän vastaanoton. Joulun välipäivinä pelit jatkuvat Kuopiossa ja loppiaisena Joensuussa. Jännittävistä otteluista pääsemme nauttimaan paikan päällä ja Ruutu+ palvelun välityksellä.
Joulun aikaan haluamme sydämellisesti kiittää kaikkia pesäpallon seuraajia ja lajin parissa mukana olevia. Tänä vuonna Pesäpalloliitto lahjoitti joulumuistamiset kotimaisen nuorisotyön tukemiseen Suomen Nuorisoseurojen toiminnan kautta.
Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!
Miika Rantatorikka
Toiminnanjohtaja, Pesäpalloliitto