Molemmat joukkueet rakensivat alussa hyvin tilanteita. Kotiutusten suhteen oli sen sijaan parantamisen varaa.
– Valmistauduttiin otteluun hyvin, mutta meidän paljon mainostettu kovalyöntinen porukka ei ollut sitä tänään, Kempeleen pelinjohtaja Antti Vihtkari harmitteli.
Jakson ratkaisijaksi nousi koko ottelussa liekehtinyt
Mikko Kanala. Upea lyönti kakkosluukkuun tuotti kunnarin ja yhden tavallisen, jonka toi joukkueensa parhaana tänään palkittu
Jere Saukko. Kanalan tilastoihin merkkauttamat tehot ällistyttivät: 1+1 lyötyä, 3 tuotua ja 12/15 kärkilyöntiä!
Toisen jakson ensimmäisessä vuoroparissa Saukko löi pallon kakkoskopparin eteen, mutta kakkoselta otettiin kolmas palo ennen kuin
Sami Haapakoski ehti kotipesään. Sen sijaan johtojuoksu syntyi toisen aloittavalla, kun Haapakoski kunnostautui tällä kertaa mailan varressa ja Kanala kiiti kotiin.
Kempeleen toiveita herätteli
Valtteri Kleemola, joka kotiutti vastustamattomalla välilyönnillä
Jani Lassilan. Sankarin roolin varasti kuitenkin jokeripaidassa Vimpelin 18-vuotias
Perttu Ruuska iskemällä kahdesti kolmosluukkuun. Jälkimmäinen merkattu sivallus tuotti tulosta kahden juoksun arvoisesti, kotiin etenivät Saukko ja
Olli Heikkala.
Vimpeli voitti tänään kolmostilanteet 25-13, juoksut 11-3 ja jaksot 2-0 (
ottelun tilastot tästä linkistä). Pelinjohtaja
Markku Hylkilä kiitteli omiensa räväkkää sisäpeliä, mutta kaipasi tarkkuutta ulkopeliin. Vastustaja tulee pitää pienemmässä tilannemäärässä. Siihen Vimpeli pyrkii huomisessa loppuottelussa, jossa vastaan asettuu iltaottelun Hyvinkään Tahko-Joensuun Maila -voittaja.
– Voitto maistuu, puolet viikonlopun tavoitteesta on nyt saavutettu. Huomenna vastus varmaan kovenee, joten päästään uudelleen mittaamaan tasoamme, Hylkilä totesi.
Miesten Halli-SM-lopputurnauksen toinen välieräottelu Hyvinkää-Joensuu on parhaillaan käynnissä Kuopio-hallissa. Suora lähetys on nähtävissä
Ruudussa. Mitaliottelut pelataan sunnuntaina, pronssiottelu kello 13 ja loppuottelu kello 16. Ennakkoliput ovat myynnissä
Seat 4 Me -palvelussa.